torstai 25. marraskuuta 2021

Pitkä syksy

 Hei vaan pitkästä aikaa. 

Monet kerrat olen blogini avannut kirjoittaakseni kuulumisia, mutta saadessani tyhjän sivun auki, en ole saanut muutamaa riviä enempää suollettua ajatuksia pihalle. 

Kulunut syksy on jälleen vaatinut veronsa ja en häpeile myöntää, että syvässä suossa ollaan jälleen rämmitty. Mutta siinäkin suossa alkaa pikkuhiljaa näkymään kivisempää reunaa josta kavuta jälleen pintaa kohti. 

Täytin tuossa marraskuun alussa 33 vuotta. 

Koulu on tuonut minulle valtavasti stressiä arkeen. Olen ollut päivien jälkeen todella uupunut ja käytökseni kotona on ollut lapsellisen hirveä, kun olen ensin viikko tolkulla padonnut uupumustani ja sen jälkeen tiuskinut ja kiukutellut muulle perheelle väsymystäni. Myös tutut vanhat möröt löysivät tiensä pääni sisälle ja arkeni on koostunut pelon sekaisista tunteista. Koitin taas tikulla jäätä ja vaihdoin hormonaalisen ehkäisyn hormoonittomampiin versioihin, josko se vähän tasaisi mieltä. Olen myös itse uupunut niin paljon omasta tilanteestani, että olen alkanut tajuamaan sen, ettei tilanne voi jatkua enää näin. Sitä kun viikot menee päivästä toiseen itkun sekaisissa tunnelmissa ja paniikkikohtaukset ovat osa lähes päivittäistä arkea, on olo ollut näiden jälkeen totaalisen loppu. Aloin jo pelkäämään sitäkin, että oma rakas kumppanini lähtee tästä jo livohkaan ihan oman käytökseni takia. Ihanasti tämä savolaismörrikkä on kaikesta huolimatta minua jaksanut ja kyllästymiseen asti on vakuutellut minulle, ettei ole tästä lähdössä minnekkään. 💕 En voi muuta sanoa, kuin että olen tavattoman kiitollinen siitä, että hän on pysynyt rinnallani. Hänen sinnikkyytensä minun kanssani on alkanut pikkuhiljaa saamaan sijaa myös tässä paksussa pääkopassa. Olen pikkuhiljaa alkanut enemmän luottamaan siihen, että hän pysyy rinnallani ja ettei minun tarvitse pelätä menneisyyden käyvän toteen tässä suhteessa. 💗

Paljon pelkoa ja stressiä aiheutti myös työharjoittelu, jossa olen nyt kolmatta viikkoa ollut. Vainhainkotimaailma oli itselleni niin vieras aihe, että pelkäsin harjoitteluun menoa ihan tosissaan. Mietin ihan tosissani erilaisia keinoja millä voisin välttyä kyseiseltä pätkältä. 6 viikkoa kun on pitkä aika olla paikassa jossa ahdistaa todella paljon. 

Tälläkin kertaa huomasin pelkoni täysin turhiksi ja ensimmäisen viikon haasteiden jälkeen työ on tuntunut jopa ihan mielekkäältä ja olen ollut jopa innoissani siitä miten paljon uusia asioita olen päässyt oppimaan. Ainoa harmi tällä alalla on mediastakin tutuksi tullut työvoimapula, joka sitten tiettyinä päivinä sanelee todella paljon miten paljon mihinkin uuden opetteluun voidaan paneutua. 


Kävin myös tässä kaksi viikkoa sitten aloittelemassa isompaa tatuointiprojektia 😍 Tekijänä on Tampereelta Tattoo Clinic:in Riikka, joka tekee aivan mieletöntä jälkeä ja huikeaa työtä monien rintasyöpäpotilaiden hyväksi.  Ääriviivat saatiin suuntaa antavasti vedettyä ekalla kerralla ja projektia jatketaan lisää jälleen helmikuun alussa. Toisen puolen kankkua ja kylkeä tikattaessa tuli taas vahvasti kirottua sitä mihin on ryhtynyt, mutta uskon että lopputuloksesta tulee huikea ja kaiken kärvistelyn arvoinen 😊 Tatuointi tulee edustamaan itselleni menneisyydestä irti pääsemistä ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta ilman mielen kahleita. Se edustaa myös toivoa siitä, että löytäisin vielä jonain päivänä arvostuksen itseäni kohtaan ja luottamuksen siitä, että minä riitän juuri omana itsenäni 💖



torstai 9. syyskuuta 2021

Pienissä häissä

 Viime viikonloppuna saimme pitkästä aikaa, olla osallisia suuressa perhejuhlassa. Pikkuveljeni ja hänen puolisonsa sanoivat toisilleen tahdon. Tilaisuus järjestettiin ihanassa maalaismiljöössä ja itse vihkiseremonia ulkona. Vaikka viileä ilma jo jäähdytti juhlakansaa, oli tunnelma silti todella lämmin eikä liikutuksen kyyneliltäkään voinut välttyä ❤️

Kaikki vieraat tekivät pikakoronatestit ennen juhlaa, täten pystyimme turvaamaan kaikkien turvallisen juhlimisen, niin hyvin kuin se tässä koronatilanteessa suinkin on mahdollista. Lapset menivät mummulaan isäänsä tapaamaan siksi aikaa, joten me aikuiset saimme rauhassa nauttia juhlista ilman jatkuvaa muksujen perässä paimennusta. 🙂 


Rakas ❤️

Koin hääjuhlassa tunteen, mitä en ole pitkään aikaan tuntenu. Sellaisen ihanan levollisuuden ja onnellisuuden. Mun ympärillä on ihnisiä, jotka on ollu tärkeänä osana mun elämässä viime vuosina, jotka on mua tukenu ja auttanut.
Mulla oli pitkästä aikaa oikeesti todella hyvä olo. Sain olla oma itseni, uskalsin olla oma itseni. Tuntuu että arjessa mulla on koko ajan tietynlainen rooli päällä, sellanen suorittaminen ja sitä myötä ihan hirvee stressi, kelpaanko tälläisenä tai tälläisenä, pitääkö minuun olla näin, jotta oon hyvä... Paljon edelleen menneisyys sanelee näitä vääristyneitä toimintamalleja. Toivottavasti vielä joskus voin hengittää ilman jatkuvaa epävarmuutta ja pelkoa. 

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Lomafiiliksiä vol.2

Taitanee olla aika puhaltaa jälleen näppikseltä siitepölyt ja kirjoitella lomakuulumisia. 

Oikeesti olen kyllä koneella kirjoitellut paljonkin, mutta kouluhommien ohella ei ole jaksaminen enää riittänyt vapaa-mieliseen kökkimiseen. Kestävänkehityksen kurssi on valmis ja taide ja luova ilmaus-kurssi on yhtä taideprojektia vaille valmis, eli hyvällä mallilla alkaa olemaan kesäkurssit 😊 Yritän kaiken saada nyt tällä viikolla valmiiksi, jotta voimme viimeiset lomaviikon keskittää vain lomailemiseen. 



Juhannuksena mieheni karkasi perinteiseen tapaansa Savonlinnaan kavereidensa kanssa mökkeilemään, hän lähti jo juhannusviikon torstaina ja tuli takaisin vasta seuraavan viikon maanantaina. Minä jäin puolituisten kanssa yksin ja päätin karata kotoa omien isovanhempieni tykö. Meidän piti olla siellä useampi yö, mutta pienimmän puolituisen takia jouduimme palaamaan kotiin jo ensimmäisen yön jälkeen. Hälle alkoi siellä tulemaan lämpöhalvauksen oireita, kun ei taasen oudommassa paikassa malttanut juoda, syödä eikä käydä tarpeillaan ollenkaan vaan alkoi toisen päivän loppupuolella olemaan todella huonovointinen. Päätin kerätä kimpsut ja kampsut kasaan ja matkaamaan takaisin kotiin, jossa puolituisen olo alkoi kohenemaan. 


Kävin juhannuspäivänä viettämässä päivää isäni tykönä, jonne he meidät kutsuivat ja kävimme myös uimassa tutussa uimarannassa, jossa olen itsekkin lapsuudessani paljon uiskennellut. 

iltalenkiltä

Etäisyys teki todella hyvää omalle päälleni. Ennen kuin mieheni lähti Savoon, pyöri mieleni todella vahvana taasen menneisyyden traumoissa. En jotenkin osannut päästää irti omista peloistani enää ollenkaan, vaikka kuinka yritin. Reissun jälkeen oloni oli taasen paljon kevyempi ja tuntui, että osasin kohdata yhteisen arjen jälleen paljon luottavaisemmin ja itsevarmemmin. Oli myös todella ihanaa nähdä miten onnellinen mieheni oli kotiin tullessaan, hänellä oli selvästi ollut hauskaa kavereidensa kanssa ja se hänen onnellisuutensa teki omankin mielen todella onnelliseksi. 😊

Siskopuoleni syntymäpäiviltä

Lapset jäivät myös lomalle juhannusvapaista. Samaan aikaan päättyi myös heidän taival hoitopaikasta ja lomien jälkeen aloitellaan uudessa hoitopaikassa joka onkin lähempänä meidän kotia. Eilen kävimme leikkipuistossa jossa oli myös kaksi muutakin perhettä leikkimässä. Vanhempi puolituisista uskaltautui hienosti kysymään pääsisikö mukaan muiden lasten leikkeihin. Siinä leikkejä seuraillessa ja muutaman sanan näiden toisten lasten vanhempien kanssa juteltua, selvisi että nämä kaksi poikaa joiden kanssa oma lapseni leikki onkin tulevassa päiväkodissa myös ja toinen pojista aloittaa myös poikani tavoin samassa päiväkotiryhmässä uutena tulokkaana. Oli kyllä ihana sattuma ja mieltä huojentaa lapseni puolesta, että uudessa paikassa on heti vähän tuttuja kasvoja mikä saattaa helpottaa sopeutumista 😍


Muutoin onkin ollut melkoista taiteilua tämän helteen kanssa, molemmat puolituiset ovat kärsineet välillä lämpöhalvauksen oireista ja koko ajan saa vahtia että juovat tarpeeksi, eivätkä uuvuta itseänsä liikaa jatkuvalla keskenään riehumisella. Kamalaa myös katsoa tuota luontoa joka on ihan käpristynyt kuumuudesta 😭Vettä saisi kyllä alkaa tulemaan. Haettiin myös puolituisille passit ja tarkoitus olisi matkata omalla autolla Viron maalle mieheni vanhempien luoksi useaksi päiväksi. Ihana päätös tähän lomaan, kun pääsee vähän kotiympyröitä kauemmaksi. 😊


Toivottavasti teidän kesäpäivät ovat sujuneet hyvin kuumuudesta huolimatta 😊💜

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Lomafiiliksiä

Olen ollut nyt kolme viikkoa lomalla ja ajattelin tulla kertomaan vähän fiiliksiäni siitä miten aika on mennyt. 

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, minulla on kuitenkin muutama kesäkurssi tässä tehtävänä ja olenkin niitä vähän saanut eteenpäin. En toki niin paljoa kuin oli aiemmin suunnitelmissa sillä uupumus otti todenteolla vallan ja ensimmäinen loma viikko menikin täysin sohvalla makaessa. Perinteiseen tapaani stressin helpottuessa iski minulle voimakas flunssa, enkä jaksanut tehdä yhtään mitään. 

Viime viikolla aloittelin vähän kouluhommia mutta aurinkoiset ilmat eivät ihan hirveästi motivoineet. Olenkin paljon viettänyt aikaa ulkona. En tiedä onko syynä kevään stressi vai uusien ehkäisypillereiden vaikutus, mutta painoni on noussut talven aikana jonkun verran mikä on tuonut paljon myös kehoahdistusta. Päätin nyt loman kunniaksi ottaa härkää sarvista kiinni ja aloitin taas säännöllisen liikunnan ja samaan konkurssiin olen myös alkanut tarkkailemaan paremmin mitä suuhuni laitan. Koulussa käydessä syyllistyin paljon karkkien syöntiin, joka varmasti on ollut myös osasyy painon nousuun. Olenkin nyt ollut 3 viikkoa syömättä karkkia ja lisännyt todella paljon kasvisten määrää ruokavaliossa. Huomaan oloni parantuneen huimasti, en koe enää jatkuvaa turvotusta ja huonovointisuutta. Alan olemaan myös energisempi. Hyvällä pohjalla ei vielä kuitenkaan olla. Huomaan edelleen, että uupumus ottaa liian helposti valtaa ja saatan triggeröityä todella pienistä jutuista, jotka saavat minut pois tolaltaan. Mutta tiedostan itse nämä ongelma kohdat ja työstän niitä päivittäin mielessäni ja toivon, että tässäkin kohtaa vanha sanonta pitäisi paikkaansa "aika parantaa haavat". 


Viime viikonloppuna satiin arkeemme hieman vaihtelua, sillä isäni kutsui meidät veneilemään. Voi miten piristävä reissu se olikaan. Kävimme huristelemassa Näsijärven upeissa maisemissa ja Muroleen kanavalla kahveella ja jäätelöllä. Takaisin tulomatkalla pysähdyimme eräälle saarelle ja sen rantaan uimaan. Vesi oli vielä melkoisen viileää, mutta sain kun sainkin kastettua talviturkkini. Voi että miten vesi onkaan rauhoittava elementti. Sanoinkin tämän jossain vaiheessa ääneen ja oli todella mieltä lämmittävää kuulla, kuinka isänikin ajatteli täysin samalla tavalla. Olenkin tässä muutaman vuoden aikana paljon pohdiskellut tapojani, mieltymyksiäni ja niitä on ollut todella mielenkiintoista verrata omiin vanhempiini ja isovanhempiini ja huomata yhtäläisyyksiä. 


Tein myös tällä viikolla yllättävän tempauksen. Minä luin kirjan loppuun :'D 

Monellekkaan moinen ei varmasti olisi mikään saavutus, mutta minulle se oli. Olen kyllä nuorena ollut kovs lukemaan. Yhden kesän aikana saatoin lukea helposti usean kymmenen kirjaa, mutta en ole vuosiin enää kyennyt lukemaan yhden yhtäkään kirjaa. Aina kun olen yrittänyt lukea kirjaa, on se jäänyt kesken heti 20 sivun jälkeen, en ole pystynyt keskittymään. Nyt kuitenkin pakotin itseni yli tuosta luovutusrajasta ja aloinkin viimein pääsemään kiinni kirjan maailmaan ja lopulta huomasin ilokseni että minulla onkin tämä taito vielä tallella. Minä pystyn uppoutumaan siihen maailmaan jos vain kovasti yritän ja vitsi miten heinolta se tuntuikaan, kun sain viimeisen sivun luettua, sain selville mihin tarina johti ja mihin se siltä osin päättyi. Toivon todella, että saan nyt ylläpidettyä tätä alkavaa kipinää kirjoja kohtaan ja onnistun pääsemään sisään uusiin maailmoihin ja uusiin tarinoihin. 😊

Siitä puheenollen, suosittelen tätä kirjaa suuresti myös muille jotka tykkäävät jännityksestä ja rikossarjoista: 


Vielä olisi viikko jäljellä siihen, että muukin perhe aloittaa kesäloman. Mies tosin karkaa jälleen ennen juhannusta lähes viikoksi Savoon kavereitaan tapaamaan, mutta sen jälkeen meillä onkin paljon perheen keskeistä aikaa. Toivottavasti keksitään jotain pientä puuhaa tai reissua kesäksi 😊

Mukavaa viikonloppua kaikille ❤️

maanantai 31. toukokuuta 2021

Kevät

 Kevätlukukausi olisi lähipäivien osalta taputeltuna. On ollut kyllä melkoinen kevät ja en kyllä olisi osannut kuvitellakkaan millaiseen pyöritykseen sitä ihminen voikaan joutua, mutta mä selvisin siitä 🥳

Vielä olisi yhdet tehtävät palauttamatta opettajalle, mutta saan ne varmaan huomenissa hoidettua. Tänää kävin tenttimässä kaksi kurssia koululla. Muutamaan kesäkurssiin ilmottauduin jo, jotta saan yleisaineiden puuttuvat kurssit suoritettua, niin ei jää enää roikkumaan ammattiaineiden sekaan 😊 


Tämä koulun aloitus on opettanut mua taas siinä, että en ole vuosiin huomioinut itseäni tarpeeksi. Paineiden kasvaessa huomaan taas tutun burnoutin oireiden palaavan. Olen jatkuvasti väsynyt, itkuherkkä, kiukkuherkkä, univaikeudet ovat jatkuneet, ellei jopa pahentuneet ja huomaan kuinka on vaikeaa innostua mistään. Olen vuosia keskittynyt vaan suorittamiseen ja arjesta selviytymiseen, kouluun ja huolehtimaan muiden hyvinvoinnista unohtamalla oman hyvinvoinnin. Nyt tuleva kesäloma tulee enemmän kuin tarpeeseen. Aion nukkua kertyneet "univelat" pois, tehdä itselleni kivoja asioita, nauttia perheeni kanssa olemisesta ja toivottavasti myös ehtisimme tekemään jossain kohtia pienen reissun Suomen rajojen sisäpuolella. Ennen kaikkea, toivon saavani stressitasapainon mahdollisimman minimiin, jotta jaksan taas syksyn lukukauden joka pitää sisällään teoria opintoja ja näillä näkymin kaksi pitkää työharjoittelua. 

Sain myös ensimmäisen annoksen koronarokotuksesta. Vaikka luulin, että kohdallani rokotteen saanti olisi itsestään selvyys, mutta ei se ihan niin ollutkaan. Muutamien puheluiden ja selvitysten jälkeen sain infektiolääkäriltä lähetteen rokotukseen. En niinkään infektioherkkyyteni takia vaan koska henkitorven ahtaumani takia minulle on haastavaa asentaa tarvittavia hengitystä tukevia laitteita, jos teholle joutuisin. No nyt on vähän turvallisempi mieli kun rokotteen ensimmäinen osa on saatu. Tämä ei tietenkään missään nimessä tarkoita sitä, ettenkö edelleen olisi varovainen. Edelleen välttelen turhia liikkumisia, ihmispaljouksia ja käytän maskia kulkiessani koulussa/kaupassa tai muissa tiloissa, joissa riski tartunnoille on suuri. 


Mitä te olette suunnitelleet kesälle, onko työnpainotteista vai ehdittekö hengähtämään? 😊


perjantai 16. huhtikuuta 2021

Mielen vankila

 Eni blogissaan  kirjoitti ajatuksiaan, kuinka vanhassa kodissa elo alkoi ahdistamaan ja muutto uuteen kotiin tuli tärkeäksi määränpääksi oman hyvinvoinnin takia. Hän kysyi blogissaan lukijoiltaan "ollaanko tyytyväisiä nykyisiin asuinoloihin vai kaipaammeko muutoksia".

Tämä postaus sai itseni jälleen saman ajatuksen äärelle, jota olen pääni sisällä toisinaan tuskaillut ja ajattelin jakaa nekin ajatukset nyt ihan ääneen, josko vaikka joku muukin saisi esimerkiksi vertaistukea tai muuta pohdinnan aihetta. 


"Lasitalot rakennetaan

Pelkästään sellaiseen aikaan

Kun ei sada kiviä" 


Koti minkä pitäisi olla turvallisuuden, onnellisuuden ja levon paikka, ei minulle sitä ole. Kodissa itsessään ei ole mitään vikaa, sijainti on ihana, talon huonejärjestys ja toiminnot ovat todella hyvät, päällisin puolin koti on ihanteellinen meidän perheelle ja vastaa meidän tarpeita. Mikä tässä sitten on vikana?

Kun on joutunut omassa kodissaan satutetuksi niin henkisesti kuin fyysisesti, se ainakin itselleni aiheutti monenlaisia pelkotiloja. Ensimmäisessä kodissa eron jälkeen pelkäsin kaikkia ääniä, yläkerrasta nuorten juhlinnat saattoivat aiheuttaa itselle paljon säpsähtelyitä ja jännitystä ja huomasin olevani jatkuvasti valmiina pakenemaan jonnekkin. Suljetut ovet aiheuttivat välittömästi ihan hirveät paniikin tunteet. Tuolloin minulle puhkesi myös ihan järjetön siivousvimma, tai oikeastaan pakkomielle. Mä imuroin päivittäin, jatkuvasti kuurasin ja pesin kaikkia paikkoja. Se oli keino jollain tavalla pitää elämääni hallinnassa joka silloin oli ihan muuten sirpaleina. 

Muutto toiselle paikkakunnalle ja edelliseen asuntoomme teki todella hyvää. Tunsin oloni kotoisaksi ja turvalliseksi. Tämä on minun kotini, minun ehdoilla hankittu ja minun ehdoilla laitettu, paikka jossa pystyin luopumaan liiallisesta siivousinnostani ja pystyin näkemään tulevaisuutta eteenpäin. Tässä meidän on hyvä olla lasten kanssa. Täällä ei voi kukaan meitä satuttaa. Täällä olen turvassa. 


"peilejä ja heijastusta

Rikos ilman rangaistusta

Piirtää hyvä elämä"


Sitten tuli parisuhde, melkein vuoden etäsuhteilun ja pitkien pohdintojen jälkeen päätimme viime lokakuussa muuttaa yhteen. Löydettiin tämä nykyinen asunto, joka oli kaikin tavoin mahtava vaihtoehto meidän perheelle. Asumiskulut pieneni, asuinpinta-ala kasvoi, saatiin aikuisillekkin oma makuuhuone, lapset saivat ison huoneen ja tilaa jäi vielä harrastehuoneelle. Kaikenhan piti siis olla aivan täydellistä, yhteinen uusi elämä alkamassa. 

Sitten tuli pelot....


"unen jälkeen raskas pää

Sanat ei voi selittää

Kuollakseen ymmärtää

Tahtoo mitä pimeys kertoo

Kuiskauksessaan"


Aloin pelätä aivan kaikkea. Painajaiset alkoivat joissa menneisyys ja nykyisyys sekoittuivat keskenään. Valveilla ollessani aloin olemaan jo niin ahdistunut etten tiennyt miten päin olisin ollut. Olin todella itkuherkkä ja raivoherkkä. Hain syksyllä jälleen keskustelu apua psykiatriselle sairaanhoitajalle, jossa todettiin traumaperäiset oireet. Käytiin läpi pelkohierarkiaa ja huomasin että monen eri pelon takana seisoi yksi ja ainoa pelko, hylätyksitulemisen pelko. 

Harraste huoneesta tuli mulle todella iso "mörkö". Teitä varmaan naurattaa, että miten ihmeessä jostain yhdestä huoneesta voi tulla pelkotiloja ja hullultahan se kuulostaakin. Kumppanin tietokonepiste alkoi tuoda minulle hyvin voimakkaita pelon tunteita. En uskaltanut katsoakkaan sinne päin saati sitten yksin mennä huoneeseen "ilman lupaa". Pelkäsin kovasti että löydän sieltä jotain mikä satuttaa minua ja romuttaa sen vähänkin uskomuksen kumppanin uskollisuudesta tms. 


Turrutin näitä omia pelkotiloja ja epävarmuuksia jatkuvalla suorittamisella, en osannut kotona levätä ollenkaan kun mun pää alkoi välittömästi suoltaa näitä pelkoja ilmoille. Jossain kohtaa tilanne eskaloitui jopa niinkin pahaksi, etten uskaltanut enää tulla takasin kotiin jos tiesin että kumppani on ehtinyt kotiin ennen minua tai oli mahdollisesti ollut kotona koko päivän. Pelkäsin niin paljon, että minua vastassa on jotain mikä loukkaa minua. Saatoin ajella puolesta tunnista tuntiin pitkin kyliä, ennen kuin sain pakotettua itseni kotiin. 

Hulluintahan näissä peloissa oli se, että tiedostin kyllä sen jotta voin täysin kumppaniini luottaa, mutta se trauma meinneisyydestä oli niin vahva, että ne pelot meni täysin sen järjen edelle. 

Kumppanini 5 viikon pakollinen etäjakso omista opinnoistaan oli mulle melkoinen koitinkivi. Tieto siitä, että toisella on viikosta toiseen aikaa olla yksin kotona ja tehdä ties mitä sai mun pelot villiintymään aivan täysin. hitto että kuulostan oikein unelma kumppanilta...


"Luen aivan liikaa täysin turhaa unikirjaa

Mä etsin selitystä mutta löydän pelkkää vihaa"


Mutta siitä selvittiin ja en voi kyllin kiittää miten mieletön tuki tuo mieheke on ollut 💖 Hän on jaksanut mua tukea ja seisoa rinnalla vaikka olen mörköjeni sanelemana kirjaimellisesti ollut ajamassa häntä jo ulos meidän kodista. 🙈 Hän on avoimesti kertonut minulle miten hänen päivänsä on menneet, hän on halunnut jakaa minulle arkeaan ja kuulumisiaan ja välillä häneltä kysyessäni asioita hän on rauhallisesti vastannut minulle. Tämä hänen toimintansa on saanut minuun valettua pikkuhiljaa sitä luottamusta ja uskoa siihen, ettei mun tarvitse enää pelätä. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, ettei minun tarvitse pelätä kotiin tulemista. Se on mielestäni jo iso askel. 

Toki harjoittelua ja jatkuvaa asioiden tiedostamista tämä edelleen on, esimerkiksi harraste huone on edelleen minulla se heikko kohta mitä mielellään huomaan vältteleväni, sekin tosin on mennyt hyvin verkkaisesti parempaan suuntaan. 


Itsetuntohan tässä on isoin asia joka kaipaa vahvistusta ja täydellisen remontin. Se heijastuu selvästi kaikkeen ja pitää kiinni toistuvista painajaisista ja huomaan koko ajan pitäväni itseäni arvottomana. Mutta uskon ja ennen kaikkea toivon, että sekin tässä ajan kanssa paranee. Toivon vielä jonakin päivänä tuntevani itseni hyväksi, riittäväksi omana itsenäni, toivon että voin vielä jonakin päivä elää sellaista elämää jossa en koko ajan miettisi tuleeko joku parempi kohta korvaamaan minut, jäänkö kohta taas yksin. 


tiistai 6. huhtikuuta 2021

"en kehu"

 Olen jo pidemmän aikaa pohtinut sellaista asiaa, kuten toisen ihmisen kehuminen. Miksi se on valtaosalle ihmisistä todella vaikeaa? Vai onko tämä jokin kulttuuri sidonnainen juttu? Ollaanko me Suomalaiset todella niin juroa kansaa, että meidän on vaikeaa sanoa ääneen kehut toisillemme? Ajatellaanko me jotenkin kummallisesti, että kehun saaja ylpistyisi tai kehut olisi jotenkin itseltä pois? 


En sano, että kaikki toimisi näin. Olen nähnyt ja kuullut näitä tilanteita missä kehutaan toisen ihmisen käytöstä, tekemisiä, vaatteita tai vaikka hiusten väriä. Silti enimmäkseen törmään tähän useammin kun sanotaan mieluummin se paha asia tai jätetään sanomatta yhtään mitään. Enkä ny tarkoita sitä, että väkisin pitäisi keksiä jotain... Kyl te varmaan tajuatte mitä ajan takaa? 😅

Olen myös pohtinut sitä, että ohjaako esimerkiksi kateellisuus tai ylpeys tämän kaltaiseen käytökseen, ettei niitä positiivisia juttuja juuri koskaan viljellä eteenpäin?

Esimerkiksi esikoisen vauvauinnissa törmäsin tähän, kun koitin ystävystyä muutaman äidin kanssa pukuhuoneessa. Saatoin muutaman kerran kehua kuinka suloiset vaatteet jollain lapsella oli, tai miten suloiselta lapsi näytti kun teki jotain hassua siinä edessäni. Joka kerta sain vastaani hyvinkin tympeitä ynähdyksiä, enkä koskaan saanut itse takaisin mitään kohteliaisuutta. En tiedä onko itselläni sitten jotenkin oudot käsitykset ihmisten kanssa olemisesta vai missä on vika, mutta itselläni on tapana kyllä huomioida toisen sanomat kohteliaisuudet kiittämällä ja yleensä tälläiset tilanteet rohkaisee minuakin jakamaan takaisin kohteliaisuuksia. 

Nettimaailma tuntuu olevan myös oma lukunsa, siellä kun valtaosa keskittyy vain siihen pilkun viilaamiseen tai virheiden etsimiseen sekä negatiivisuuksien kylvämiseen. 

Olen myös elämäni aikana törmännyt usein sellaisiin ihmisiin keiden suusta en ole koskaan kuullut mitään positiivista. Se toisinaan vetää mieltä matalaksi ja pistää miettimään, miten kylmässä maailmassa sitä tosiaan elääkään. En tiedä miten paikkaansa pitävää omat havainnot ovat, mutta tuntuu että naisten keskuudessa tämä on yleisempää kuin miesten keskuudessa. Ainakin naisvaltaisissa aloissa törmää usein tähän. Vaikka ihminen tekisi todella hyvin työnsä tai olisi taitava jossain, ei sitä tuoda kovin helposti ääneen julki. Koemmeko jonkun ihmisen uhkaavana jos hän tekee asioita todella hyvin tai hän näyttää omaan silmäämme vetävältä tai hänellä on itseä miellyttäviä asioita elämässä?


Vai onko kyse siitä, että emme osaa vastaanottaa kohteliaisuuksia? Kun emme osaa niitä itsekkään käsitellä niin emme myöskään niitä kovin mielellämme jaa? 

En tiedä, tämä on tälläistä ajatusvirtaa mitä olen mieleni syövereissä kummastellut. 

Kehut ja kohteliaisuudet kun ovat kuitenkin älyttömän suuri voimavara ihmiselle. Se kannustaa, nostattaa itsetuntoa, antaa varmuutta omiin kykyihin, luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja siitä tulee hyväksytty olo. Itse pyrin siihen, että sanon usein ääneen positiiviset ajatukset, on ne sitten ihailuni toisen vaatteita, hiuksia tai vaikka toisen saavutuksia kohtaan. Jos saan jossain liikkeessä asioidessani hyvää asiakaspalvelua, sanon sen myös ääneen "kiitos hyvästä asiakaspalvelusta". Joskus luin tästäkin aiheesta keskustelua, missä ihmiset kirosivat "miksi pitää tollasista asioista kiittää kun sen pitäsi olla itsestäänselvyys"... Miksi ihmeessä tälläisiä asioita pitää itsestäänselvyytenä? Eikö jokainen meistä olisi oikeutettu saamaan hyvää palautetta silloin kun siihen on aihetta jonkun mielestä? Onko se itseltä pois, että jakaa positiivista mieltä eteenpäin ja voi vaikka olla toiselle se päivän piristys? Toki tässäkin asiassa järki käyttöön!!! Liiallisella kehulla voi olla myös ne negatiiviset seuraukset, joku voi kokea olonsa vainotuksi jos yhdeltä ja samalta ihmiseltä tulee kymmeniä kertoja päivän aikana näitä erinäisiä kehuja. Eikä se kovinkaan monen mieltä hivele jos esimerkiksi parisuhteessa oleva käy jatkuvasti kehumassa toisia vastakkaisen sukupuolen edustajia "näytätpä sä seksikkäältä, hyvä perse tai hyvät munkit". Toki jos se on parisuhteessa yhteinen toimintatapa ja molemmille ok, niin mikäpä minä olen tähän sanomaan sitten mitään :D Mutta valtaosa kokee moisen käytöksen loukkaavana ja ikävänä. Eli painottaen, järki tässäkin mukana! 🙂


En tiedä, mitä mieltä te ootte? Ootteko törmännyt siihen, että toisinaan ihmisten tuntuu olevan vaikeaa sanoa positiivisia asioita ääneen toiselle ihmiselle? Kuinka te itse koette, onko teidän helppo sanoa jollekkin esimerkiksi "vitsi sulla on ihanat hiukset.. sä teet työsi todella hyvin, sitä on ilo seurata, oletpa taitava piirtäjä" tms?

lauantai 20. maaliskuuta 2021

Onko tämä mun juttu?

Työharjoittelua on nyt takana 3 viikkoa ja vielä olisi toiset kolme viikkoa jäljellä. Olen tosiaan eräässä päiväkodissa esikouluryhmässä työharjoittelussa. Nämä kolme viikkoa ovat olleet todella antoisia. Ensimmäinen viikko oli todella haastava, ekoina päivinä meinasi itku tulla ja olo ettei musta olekkaan tähän. Lasten jatkuvat kyselyt "miksi sun ääni on tollanen, se kuulostaa musta todella oudolta, miks sulla on miehen ääni" alkoivat tuntumaan muutaman päivän jälkeen todella raskailta ja kotona itkua tihrustin asiasta. Muistot koulukiusaamis ajoista oli vahvana mielessä ja mä ihan tosissaan mietin, et onko musta tähän, kestänkö mä tälläistä arkea päivästä toiseen, vuodesta toiseen? Pitäisikö mun vain luovuttaa ja mennä takaisin keittiö alan työhön jossa saan piiloutua keittiöön kattiloiden ja uunien taakse?

Muutaman päivän kankeuden jälkeen asiat alkoivat sujumaan. Minut on otettu tosiaan ihan älyttömän hyvin vastaan tuolla ja vastuuta on annettu todella paljon. Mulla on tunne niinku olisin yksi työntekijöistä. Olen päässyt todella kattavasti opettelemaan sitä, millaista se päiväkoti arki todella on. Eniten haasteita minulla on saada ääneni kuuluviin, etenkin ulkona ollessa missä ääneni hukkuu tuuleen vaikka kuinka huutaisin, mutta täytyy kehitellä itselleni nopeat jalat jotta pääsen nopeasti puuttumaan eri tilanteisiin. Parasta tässä työssä on se kun voi olla apuna näille pienille ihmisen taimille, ohjata ja olla läsnä päivittäin heidän iloissa, olla tukena, jos tukea tarvitsevat. Mikään päivä ei ole samanlainen. 

Edeltävä viikko alkoi sillä kun erään lapsen vanhempi kertoi minulle kuinka tämä lapsi niin tykkää minusta ja on kuulemma minusta puhunut paljon kotona. Tämä kyllä tuntui ihan älyttömän hyvältä. 

Lisäksi eräs sijainen sanoi eilen työviikon päätyttyä: "sä sovit niin hyvin tälle alalle, koitahan valmistua pian, jotta tää ala saa sun kaltaisen työntekijän" 😳😍 

Tälläinen palaute saa kyllä mielen älyttömän hyvälle tuulelle ja tulee sellainen olo, että mä taidat tehdä jotain oikein, ehkä tää tosiaan on tavoittelemisen arvoinen asia, ehkä mä sittenkin pystyn tähän.

torstai 4. maaliskuuta 2021

Pää pyörällä

 Viimeiset 4 viikkoa ovat olleet melkoista pyöritystä. Päästyäni kouluun 1.2 alkoi minulla todella tiivis työtahti. Hyppäsin mukaan kesken opinto-osion ja minulle kasaantui tehtäviä kirittäväksi melkoinen määrä. Niihin menikin kaikki aika iltaisin ja etäpäivisin. Välillä ajattelin jo, että minusta ei olekkaan tähän. Usko itseen on ollut todella kovalla koetuksella ja välillä on menty silläkin osa-alueella todella syvissä vesissä. Mutta minä selvisin niistä. Sain tehtävät tehtyä ja kirittyä muut kiinni ja nyt olen ollut viikon jo ensimmäisessä työharjoittelussa. Työharjoittelua onkin kokonaista 6 viikkoa, joten melko kattavasti pääsen oppimaan asioita. Työporukkakin on ottanut minut ihan hyvin vastaan :)

Tämä viikko minulla onkin ollut hiihtolomaa ja olen saanut viettää sen ihan yksin. Edelleen huomaan sen kuinka vaikeaa minun on olla yksin. Olen tottunut siihen että aina on joku kotona. Yksin ollessa minun on vaikeaa keskittyä mihinkään järkevään, en tahdo osata aloittaa mitään järkevää ja huomaan että yksin ollessa syömisetkin menee heti todella huonolle tolalle. Tässä minulla on selvästi suuri parantamisen paikka. Sain kuitenkin raahattua yhtenä päivänä itseni metsään samoilemaan ja se teki kyllä mielelle hyvää. Miksi ihmisen on niin vaikeaa huolehtia siitä omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista?


Keskiviikkona minä kävin elämäni ensimmäisen kerran kasvohoidossa. Voi että miten oudolta se tuntuikaan. Hemmottelua vain minulle? Siinä kun saatiin hoitavat naamiot levitettyä naamalle, jätti tämä työntekijä minut hetkeksi yksin hämärään huoneeseen rentoutumaan. Oli tiettekö melkoinen työ purra hampaita yhteen ja olla itkemättä, kun iski sellainen valtava liikutuksen tunne. Sitä kun on vuosia elänyt vain muita varten, huolehtien muiden hyvinvoinnista, on siinä samalla unohtanut sen tärkeimmän. Minun itseni hyvinvointi. Miksi kerta toisensa jälkeen sortuu siihen että unohtaa itsensä hemmottelun? Onneksi sain tuon lahjakortin viimevuonna syntymäpäivälahjaksi isältäni ja äitipuoleltani. En olisi varmastikkaan koskaan osannut järjestää itselleni moista. Kyllä se vaan niin on, että kun itse pitää itsestään huolta, pystyy myös pitämään toisista huolta. 


Onko teidän muiden helppoa ottaa itsellenne hemmotteluhetkiä, joissa teette asioita vain omaa itseänne varten?

lauantai 20. helmikuuta 2021

5 vuotta

On kulunut tasan 5 vuotta siitä, kun sain sinut rakas poikani käsivarsilleni ensimmäisen kerran.  💓

Tasan 5 vuotta olen saanut tutustua sinuun, seurata sinun kasvuasi ja kehitystäsi, oppia tuntemaan sinua, millainen olet luonteeltasi ja mitkä ovat asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi. Olet opettanut minulle valtavan paljon, minusta on tullut paljon kärsivällisempi ja rauhallisempi. Sinun hymysi ja huolehtiva luonteesi on tuonut minulle paljon iloa silloin kun on ollut vaikeita hetkiä elämässä. Olen myös pyrkinyt tukemaan sinua elämän haasteissa niin hyvin kuin suinkin kykenen.  Aina en ole ollut niin hyvä äiti kuin olisin sinulle halunnut olla, mutta toivottavasti silti aina tiedät sen, että olet äidille maailman tärkein 💗



Hyvää syntymäpäivää rakas poikani 💖

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Kouluun

Hain tässä tammikuun alussa uudelleen kasvatus- ja ohjausalan koulutukseen, kolmatta kertaa. Ajattelin, että ei se maksa mitään yrittää, tulee taas hylätty jos tulee, eipähän voi syyttää etten olisi yrittänyt. No minulle soitettiin tuossa 13pvä koulusta jossa opinto-ohjaajan kanssa täydennettiin hakua. No puhelu päättyikin siihen että kouluhakuni vaihdettiin aivan toiseen, nimittäin lähihoitajan opintoihin joista oli pääsykokeet jo viikonpäästä tuosta puhelusta. 😵 Tiedossa oli se, että jos minut valitaan alkaisi koulu jo 1.2. Ei muuta kuin pikaiset yhteydenotot päiväkotiin ja ilmoitin pienimmänkin lapsista päiväkotiin. 

Hahaa, huomatkaa massiiviset silmäpussit 😂😂


Pääsykokeet oli melkoinen pyöritys, huonoilla yöunilla menin tekemään koetta, jossa piti moniin kiperiin kysymyksiin vastata ajan juostessa kellossa. Olin aivan varma että nyt menee niin penkin alle koko homma kuin olla ja voi. 🙈 

Tämän viikon keskiviikkona minulle sitten soitettiin ja toivotettiin "onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelemaan meille ja vielä hyvin pääsykoetuloksin" 😲 olin pudota penkiltä siinä kohtaa ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Hullu kun olen niin lupauduin aloittamaan vielä samointein koulun vaikka mahdollisuus olisi ollut aloittaa vasta joskus huhtikuussa. Huhtikuun aloituksessa olisin saanut edetä opinnoissa ihan normaaliin tahtiin, mutta nyt aloittaessani huomenna, minut laitetaan ryhmään joka on jo aloittanut koulutuksen tammikuun alussa (jos oikein asian ymmärsin) ja minun pitäisi kuukauden opinnot kiriä tässä kiinni samaan aikaan kun opetella uusia juttuja 😅 Ja ensimmäinen työharjoittelukin alkaa alle kuukauden päästä. HAH!!! Tässä elämässä on nyt niin paljon jarruteltu, että ajattelin ottaa kertaheitolla suunnan muutoksen xD Saa nähä ammunko itseäni tässä jalkaan, mutta se on nyt tehty mikä on tehty ja huomenna alkaa koulutaival. 


Nuorimmaisellakin alkaa nyt jännittävät ajat kun hän  joutuu pääsee, päiväkotiin. Erityisen jännittävää tässä tekee sen kun nuorin on tottunut läpi elämänsä nyt siihen, että aina on äiti tai isoveli turvana. Nyt kun hän joutuukin pärjäämään yksikseen veljen ollessa eri ryhmässä, voi olla todella outoa. Onneksi Jusu on reipas poika ja varmasti selviää hienosti jahka tottuu ympäristöön ja löytää mieluisia juttuja ^_^ Taitaa olla äidille kovempi paikka tämä uuden aloitus 😂


Jos aikataulut pitää paikkansa niin 02.06.2023 minusta valmistuu lähihoitaja erikoistuen lasten ja nuorten pariin 😊 Wish me luck 💜

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille 💗

tiistai 26. tammikuuta 2021

Kirppistelyä osa 1: vaatteet

 Ennen vallitsevaa korona tilannetta kävin kiertämässä kirpputoreja lähes säännöllisesti. Rakastan katsella mitä kaikkea kiintoisaa ihmiset ovat tuoneet myyntiin ja toisinaan sieltä itsekkin teen erittäin hyviä löytöjä. Vaatekaappini sisältö taitanee olla 50% kierrätysvaatteita ja myös lapsille koitan ostella mahdollisimman paljon vaatteita käytettynä niiden lyhyen käyttöiän ja kovan kulutuksen vuoksi. Etenkin lasten vaatteiden kohdalla tämä kierrätys on enemmän kuin hyvä juttu, koska en halua harmitella jos yli 20€ housuista hajoaa polvet heti viikon rymyämisen jälkeen. En ole juurikaan blogissa esitellyt näitä kirppislöytöjäni, joten ajattelin ihan tehdä aiheesta oman postauksen. Tai taidan jakaa oikeastaan aiheen kahteen eri osaan, koska huomasin että näitä kirpputori löytöjä minulla onkin melkoisesti kertyneenä.

Ensinnäkin pahoittelut kököstä ja rakeisesta kännykkä laadusta. Kännykkäni tarkennus ja sävytys eivät olleet ihan yhteistyökykyisiä näiden kuvien kohdalla, parhaimman lopputuloksen olisi varmasti saanut ulkovalaistuksessa ja jonkun toisen ihmisen ottamana, mutta koska inspiraation osuessa kohdalle olin ainoa aikuinen ihminen talossa, niin joudutte nyt tyytymään näihin 😁

 
Tämä harmaa kietaisumallinen neulepaita on tuoreimpia ostoksiani. Maksoin paidasta ainoastaan 3€, päälläni olevat viininpunaiset housut ostin viime kesänä muistaakseni 4€ hintaan.

 
Kuvassa olevasta paidasta maksoin 3€. Pidin kovasti teksti painatuksesta toisessa hihassa, sekä hieman avonaisemmasta selkämyksestä. 2/3 osa hihoja ei ole sitten hetkeen näkynytkään, joten se oli myös mieluisa yksityiskohta vaatteessa.


Tämän neuleen hinta yllätti minut todella on melkein käytetyimpiä vaatekappaleita minulla. Maksoin tästä ihanuudesta vain 0,50€. Pidän erityisesti näistä olkapäissä olevista pitsikoristeista.


Ollessani nuori, mielsivät todella monet ihmiset kirpputorit sellaisiksi epäsiisteiksi "köyhien ihmisten tavarataloiksi". Sitä monesti kauhisteltiin jos joku kertoi saaneensa vaatteet kirpputorimyynnin kautta. Itse olen jo varhain lapsuudessani tottunut siihen, että esimerkiksi lelut olivat monesti kirpputori löytöjä. Opin kuitenkin pian ettei siitä kannattanut mainita ääneen, koska siihen aikaan todella kummasteltiin sitä jos ei ollut varaa ostaa uutena. Onneksi nykyisin ennakkoluulot ovat hälvenneet ja kirpputoreista on tullut jopa luontoa säästävä järki valinta. Koska sieltä oikeesti löytää todella hyväkuntoistakin tavaraa. Kirppistelystä on tullut jopa eräänlainen muoti-ilmiö, josta puhutaan monessakin eri paikassa ja vertaillaan kuka on tehnyt mielenkiintoisimpia löytöjä. 
 


Vasemmanpuoleisen neuleen ostin muistaakseni 2€:lla. Ilman vyötä se on melko isohkoa mallia, mutta vyön kanssa siihen saa mukavasti istuvuutta ja vyö tuo samalla muuten niin yksinkertaiseen malliin vähän jotain pientä jujua. Ison kaapumaisen hupparin ostin noin vuosi sitten 4€:lla ja oikealla alhaalla oleva isolla kaula-aukolla varustettu neule lähti matkaani muistaakseni 2€:lla.


Vasemmanpuoleisen tulppaanimaisen kynähameen löysin 3€:lla ja olkaimettoman vetoketjullisen topin ostin 2€:lla. Oikeanpuoleisen asun kietaisumallisen topin ostin eurolla ja viimeisimmältä kirpputori reissulta tarttui matkaan vetoketju yksityiskohdin omaava minihame 3€:lla.


Vasemman puoleisen yksinkertaisen löysän mekon tai tunikan löysin 2€:lla ja oikeanpuoleisen mustavalkoisen mekon olen ostanut 5€:lla. Oikeanpuoleinen mekko on ollut useissa sukujuhlissa päälläni, se on minulle nykyään 1-2 kokonumeroa liian iso, mutta on vielä ihan käyttökelpoinen yksilö kun laittaa vyötärölle koristeeksi jonkun kivan vyön 😊 Vasemman puoleisessa mekossa ihastuin ilkapään yli menevään vetoketju yksityiskohtaan ja pidän mekon monikäyttöisyydestä. Sitä voi halutessaan ryhdittää vyöllä tai pitää ihan rentona kesämekkona.


Vasemman puoleinen mekko on todella simppeli ja yksinkertainen, rinnuksen tietämillä olevat napit ja harmaat kaulusmaiset lievekkeet kaula-aukon kohdilla tuovat pientä yksityiskohtaa mekolle. Lisäksi rintojen alapuolella kiertävä kuminauha tekee mekosta myötäilevämmän ja tyköistuvamman. Taisin ostaa tämän mekon paikalliselta kirpparilta 2€ hintaan. Oikean puolesessa asussa paita on ihan H&M liikkeestä ostettu, mutta laitoin sen päälleni, koska se sopii mielestäni niin hyvin tämän keinonahkaisen kellohelmaisen hameen kaveriksi 💗 Ja tässä hameessa on myös taskut ja keinonahka tuo mukavasti asuun rock-henkisyyttä. Tämän hamosen ostin muistaakseni 5€:lla.


Tämä mekko on ollut minulla vuosia ja on edelleen yksi lempi vaatteistani. Simppelin muodon ansiosta mekko sopii niin arkena käytettäväksi kuin vaikka juhliin mihin voi pukeutua vähän rennomminkin. Mekossa menee poikittain saumoja jotka tuovat asuun mukavan yksityiskohdan. Mekko on väljä mutta tarpeen tullen myös venyy hyvin. Olen nimittäin käyttänyt tätä myös ison vauvamasun kanssa, eikä mekon olemus siitä kärsinyt. Tämän olen joskus löytänyt 3€:lla.


 Tämä mekko on myös melko tuorehko tapaus. Ostin sen syksyllä 4€:lla. Pidän mekon mallista kovasti ja pitsisestä selkämyksestä.


Tämä on myös viimeisimmältä kirpputorireissulta ja tästä taisi tulla itselleni lempi mekko. Tämä maksoi vain 3€.

Kuten huomaatte, yleisimpiä vaatekappaleita mitä kirpputoreilta lähtee taitanee olla mekot ja paidat. Olen todella kranttu siitä miten paljon suostun maksamaan kirpputorilla tuotteesta. (olen sitä oikeastaan nykyään muutenkin) 

Todella harvoin maksan vaatekappaleesta yli 5€. Toki poikkeuksia on, esimerkiksi kunnollisista ulkotakeista tai erikoisemmasta vaatteesta saa helposti joutua maksamaan enempi ja yleensä tiedostan jonkun tuotteen alkuperäisen myyntihinnan ja siihen mielessäni suhteutan sitten sen, olenko valmis maksamaan milloisestakin tuotteesta kuinka korkeaa hintaa. Esimerkiksi olen joskus maksanut eräästä gothic-lolita tyyppisestä hameesta 30€, koska tiesin kyseisen mekon maksavan uutena noin 60€-80€. 


Käyttekö te kirpputoreilla? Oletteko tehnyt hyviä löytöjä?😊

lauantai 16. tammikuuta 2021

Tammikuun ensimmäinen

Mä en käsitä tätä ajan juoksua. Tammikuu huitelee jo puolessa välissä, enkä ole mukamas ennähtänyt tänne kirjoittamaan. Viime vuonnakin minun piti tehdä Moonlilyn kirjoituksen innoittamana oma postaus: "minä 10 vuodessa", mutta sekin on nyt jäänyt luonnoksiin täysin keskeneräisenä teoksena. Mulla on myös paha taipumus siihen, että jos en saa jotain yhdellä istumalla valmiiksi, en sitä saa valmiiksi enää koskaan 😂 Tottakai minä pakolliset asiat hoidan, jos ne kesken jää, mutta nyt tarkoitin tällä harrastepohjaisia asioita, kuten piirtämistä tai blogitekstin julkaisemista. Saa nähä huvittaako minua enää sitä postausta raapustaa, aika näyttää. Olisi vain ollut niin otollinen tilanne viime vuonna kun eleltiin tasa vuosikymmenessä. Siitä olisi ollut hauskaa pohtia miten olen muuttunut 10 vuodessa, mutta nyt jos kirjoittaisin, täytyisi se tehdä aikaväleille 2011-2021, eikä se näytä enää yhtä hyvältä kuin 2010-2020. Nää on mun omia korvien välisiä ongelmia 😂😂


Meillä on arki lähtenyt sujumaan jo normaalilla tavalla, mies palasi joululomansa jälkeen kouluun, esikoinen aloitti taasen hoidossa ja itse olen möllöttänyt pienimmän kanssa nyt kotosalla pohtien tulevaisuutta. Hoitovapaani kun loppuu virallisesti 4kk kulttua. Tein nyt melkoisen radikaalin päätöksen ja ilmottauduin nyt jo työttömäksi sekä ilmoitin myös nuorimman päivähoitoon nostaen samalla esikoisen hoito-ajan täysiin tunteihin. Tein myös hieman yllättävän suunnitelman tulevaisuuteni suhteen. Hain tuossa aikani kuluksi kolmannen kerran opiskelemaan kasvatus-ja ohjausalantutkintoon, ajatuksella "josko ne kyllästyisivät minun jatkuviin hakuihin ja päästäisi edes säälistä opiskelemaan" 😂


Opinto-ohjaaja soitti hakemuksen tiimoilta ja siinä hetki juteltuamme erehdyin sanomaan siitä, että olen jo useasti koittanut hakea pääsemättä. Opinto-ohjaaja minulle sitten sanoi, että olenko ajatellut lähihoitajan tutkintoa, koska heillä on sinne paljon enemmän vapaita opiskelupaikkoja ja lähihoitajan papereilla pääsen työllistymään myös varhaiskasvatukseen, sekä se mahdollistaa myös moneen muuhun ammatti-osioon suuntautumisen, kuten päihde tai mielenterveyspuolelle, joka minua on kovasti kiinnostanut jo vuosia. Hetken siinä tuumailtuani, tein päätöksen siirtää hakua lähihoitajan puolelle ja yllätyksekseni koulutus suoritetaankin ihan tässä omassa asuinkaupungissa, pääsykokeet ovat jo ensi viikolla, sekä koulutus alkaisi jo 1.2. Melkosen nopealla aikataululla siis. Otin samointein yhteyttä esikoisen hoitopaikkaan ja sain nuorimmaisen hoitopaikankin järjestymään jo alkavaksi tuolloin 1.2. 

Työvoimatoimistoon laitoin myös toivetta, josko voisin opiskella työttömyystuella, mutta työkkärin työntekijä totesi, että tuskin tulen saamaan myöntymystä heidän puolelta tähän, koska aikaisemmin opiskeltu keittiönala työllistää todella hyvin tällä hetkellä täällä päin ja syyksi ei riitä heille se, että minulla on tullut mitta täyteen keittiöalaa. Vaihtoehtona jäi joko luopua tästä opiskeluhaaveesta tai hakeutua opiskelemaan omakustanteisesti kelan opintotuella. Meinasin lyödä jälleen hanskat tiskiin asian tiimoilta, mutta kumppanini ja eräät ystävät saivat kannustettua minua kuitenkin sen verran, että aloin jälleen nähdä koulun aloituksen mahdollisena. 


Ehkä tästä selvitään ja tiukalla budjetoinnilla saadaan varmasti asiat luistamaan. Jos sillä hetkellisellä kitkutuksella saavutetaan kuitenkin se piste, että molemmat työllistymme lopulta aloihin, mistä pidämme ja mitä jaksamme työksemme tehdä, on se varmasti kaiken sen arvoista. 

Minua harmittaa syvästi tässäkin asiassa se oman itsetunnon puute. Heti kun meinaa tulla vähääkään haasteita jonkun asian saavuttamisen suhteen, on ensireaktioni välittömästi se "en minä pysty tähän, kuvittelin itsestäni jälleen liikoja".

Tuntuu, että minulta puuttuu täysin tietynlainen kunnianhimo ja tavotteellisuus. Tässä sen huomaa miten vahingollista ja pitkä vaikutteisia seurauksia kiusaamiset ja jatkuvat lyttäämiset aiheuttavat. Onneksi olen koittanut vähän nykyisin pistää vastaan muiden olettamuksille ja niihin ennakkoajatuksiin mihin itse helposti syyllistyn. Hypätä sen oman mukavuusalueen yli ja peloista huolimatta koittaa saavuttaa asioita. Tässäkin suuri apu on ollut omilla tukijoukoilla, jotka ovat jaksaneet kannustaa ja tukea minua päätöksissäni. 💓 Eiköhän ne asiat ala tästä pikkuhiljaa lutviutumaan. 


Näin uuden vuoden alkajaisiksi heittäisin teille lukijoille pallon:

 Onko teillä jotain ideoita mistä haluatte minun kirjoittavan? Postaus ideoita saa vapaasti heitellä, jos joku tietty asia kiinnostaa ja minä koitan niistä kirjoitella aina kun sopiva vapaa hetki löytyy ^_^