Loppu häämöttää

 Olen nyt ollut 1 viikon ja 2 päivää äitiyslomalla. Tuntuu että aikaa olisi kulunut enemmänkin. Mulla on ollut todella paljon vaikeuksia sopeutua jälleen tähän kotona olemiseen ja huomaan kuinka salakavalasti omat mielen möröt ovat alkaneet kuiskutella korviin yhtä jos toista ikävää ajatusta ja pelkoa. Samaan aikaan olo on helpottunut, kun ei tarvitse töihin tällä hetkellä mennä ja huomasin oman uupumistilanteeni olevan jälleen tapissa töissä ollessa.. Ehkä tämä kaikki stressi ja pinnan alla kytenyt uupumus alkaa pikkuhiljaa puskemaan läpi kun oikeasti on aikaa pysähtyä. Tosin tällä hetkellä en rehellisesti osaa sanoa onko se ollut hyvä juttu. 

Huomaan sen, mitä lähemmäksi tuleva synnytys lähenee, sitä enempi olen alkanut jälleen mielessäni käsittelemään menneisyyden kokemuksia ja en kiellä etteikö toisinaan pelkotilat kävisi mielessä: "mitä jos samat kokemukset toistuu jälleen?". Yritän kuitenkin kovasti ajatella, että nyt on tilanne siinä määrin toinen, että mies on täysin eri, että nämä ovat vain traumojeni tuomia pelkotiloja vailla totuutta. Aika näyttää miten arki tässä lopulta muotoutuu. 

Jännitystä ja lievää pelkoa aiheuttaa myös se, että nykyinen vauva on tällä hetkellä edelleen perätilassa. Huomenna olisi tiedossa käännösyritys Tayssissa. Se jännittää todella paljon. Olen paljon lukenut erilaisia kokemuksia toimenpiteestä. Lisäksi minua oikeesti pelottaa jos vauva ei suostu kääntymään, niin mitäs sitten? Pystynkö synnyttämään alateitse? Uskallanko ottaa riskin? Mitä jos joudun seltioon? Miten siitä selviydyn ja millainen paranemisprosessi siitä tulee? Paljon avoimia kysymyksiä, joita tuntuu että joudun täysin yksin näitä pohtimaan. Huomenna ollaan joltain osin vähän viisaampia.. 

Otin vielä viime hetken masukuvia muistoksi, jos sattuu, että synnytys käynnistyy odotettua nopeammin. 

2023

Minulla on ollut jälleen monta luonnosta odottamassa loppuun saattamista, mutta tuntuu, että aika hulahtaa taasen ohitse sellaisella vauhdilla, että niiden loppuun saattaminen on melkoisen työlästä. Niinpä päätin nyt kiteyttää kaiken samaan postaukseen ja kerrata vähän koko viime vuotta, miten on mennyt 😊 

Tammikuu-kesäkuu:

* Vuosi alkoi meillä vähän heikommissa merkeissä. Sairastettiin korona, josta onneksi selvittiin melko lievillä oireilla, mutta voimattomuus ja itselläni omien keuhkojen terveydentila jäi pitkäksi aikaa vajaavaiseksi. Alku vuodesta myös stressasin paljon työtilannettani, koska olin irtisanoutunut joulukuussa edellisestä työsuhteesta. Lukuisat hakemukset lähialueiden päiväkoteihin tuotti tulosta ja aloin saamaan ensin pieniä sijaisuuksia ja lopuksi sainkin kevääksi pidempi aikaisemman pestin. 

* Löysin myös pitkien etsintöjen jälkeen itselleni terapeutin, jonka luona olen päässyt käymään viikottain purkamassa mielen painolastia. Olin tuona keväänä aika loppuun palanut ja mieleni vaelsi todella synkissä vesissä. Terapiasuhteen aloitus tuli siis erittäin tärkeään ajankohtaan.

* Tatuointi projektia myös jatkettiin muutamalla sessiolla eteenpäin. 

* Esikoinen täytti 7 vuotta ja päätti alkukesästä samalla eskari-/päiväkoti taipaleensa. Nuorimmainen puolestaan täytti 5 vuotta. En käsitä mihin nämä vuodet ovat oikein vierineet. 

* Kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa stand up-esityksessä katsomassa Sami Hedbergiä. Esitys oli loistava ja sain nauraa vedet silmissä monelle jutulle. Loppu ilta ei mennytkään ihan putkeen ja moninaisten tilanteiden lopputulemana tuli itselle valtaisa ahdistus ja lähdin aikaisin aamusta yksin kotiin, vaikka meidän piti mieheni kanssa vielä jäädä tuttava pariskunnan luokse pelailemaan lautapelejä. 

* Luin kevään aikana myös monta kirjaa, joka oli itselleni suuri saavutus, koska en ole pystynyt vuosiin keskittymään niin paljoa, jotta olisin saanut yhden yhtäkään kirjaa luettua loppuun asti. Lukemani kirjat kevään aikana:

- B.A.Paris-- Suljettujen ovien takana

- Lisa See- Lumikukka ja salainen viuhka

- JK. Rowling- Harry Potter ja viisasten kivi

 

*  Juhlittiin myös mieheni kummitytön ripille pääsyä ja samalla tapasimme pitkästä aikaa mieheni puolen sukua. 

* Kesäkuussa meidän auton perään ajoi toinen auto ja automme meni lunastukseen.

Heinäkuu-joulukuu:

 

* Kävimme koko perheen voimin katsomassa Tampereella dinosaurusnäyttelyä, joka oli aivan huikea kokemus. 

* Vierailimme minilomalla rapakon toisella puolella Viron Pärnussa. Lapset pääsivät ensimmäistä kertaa hotelliin yöksi, juhlimme Pärnussa mieheni äidin 70-vuotis syntymäpäiviä ja vietimme muutaman ihanan päivän heidän kanssaan. 

* Minilomalta palattuamme tein kotona positiivisen raskaustestin. 

 * Kävimme Parolan panssarivaunumuseossa katsomassa Kuningastiikeri-panssarivaunua. 

* Esikoinen aloitti koulutaipaleen.

* Kävimme elämämme ensimmäisen kerran Hämeen keskiaikaisilla markkinoilla.

* Seurustelumme vuosipäivänä 9.8 menimme kihloihin. Mies olisi vienyt samalla vihille, mutta itselleni moinen tuli liian äkkiä ja vaadin hieman sulattelua. Mietimme ajankohdaksi seuraavan vuoden kevättä, vauvan nimenannon yhteyteen, mutta prosessoituani asiaa, tulin siihen päätökseen, että miksei mentäisikin jo syksyn aikana. Siispä järjestimme vajaassa kahdessa kuukaudessa häät 😀 Meidät vihittiin maistraatissa 10.10 ja 14.10 juhlimme viikinki teemaisia häitä Hämeenlinnan upeissa maisemissa. Hääjuhlassa paljastimme lähimmille sukulaisille tulevan perheenjäsenemme. 

Hääkuvat: Kaisu Nikki

* Täytin marraskuussa 35 vuotta. 

* Joulukuun alussa sain neulottua elämäni ensimmäiset villasukat.

* Kävimme Lord of the Lostin keikalla.

 * Ostettiin joulukuussa minulle viimein auto, jotta pääsen paremmin kulkemaan töihin ja johon mahtuu tuleva perheenjäsenkin mukaan. 

Tiivistäen vuosi on ollut melkoinen vuoristorata. Jos alkuvuodesta minulle oltaisiin sanottu mitä loppu vuosi tulee pitämään sisällään, olisin todennäköisesti nauranut ja pyöritellyt silmiäni epäuskoisesti. Enkä usko, että tähän pisteeseen oltaisiin päästy, ellen olisi löytänyt terapeuttia, jonka kanssa työstää trauman muovaamia viallisia ajatusratojani uusiksi. Mielenkiinnolla jään katselemaan, mitä tulevalla vuodella on minulle tarjota. Ainakin se tulee pitämään sisällään valtaisasti muutoksia perheessämme, joka varmasti samaan aikaan myös vaatii meiltä paljon sopeutumista, mutta myös toivottavasti hioo meitä vielä tiiviimmin yhteen ja kasvattaa meitä perheenä vahvemmaksi tiimiksi. ❤