Mieheni linkkasi minulle Ylen sivujen artikkelin joka käsitteli nuoren ihmisen rahavaikeuksia ja päätymisestä velkakierteeseen. Tämän jutun voitte käydä lukemassa täältä.
Tämä aihe sai minut jälleen pohtimaan sitä, kuinka minut on kasvatettu raha-asioiden tiimoilta, miten itse koen raha-asiat ja kuinka aion niitä opettaa omille lapsilleni.
Rahasta mielestäni puhutaan liian vähän, edelleen tänäkin päivänä se koetaan tiettyjen ihmisten seurassa kielletyksi aiheeksi, asioita häpeillään ja salataan, joka saattaa aiheuttaa monille ihan vääriä mielikuvia. Kun raha on eräänlainen tabu, saattaa se ajaa monet ihmiset pahoihinkin rahallisiin vaikeuksiin. Halusimme tai emme, raha kuitenkin on todella suuri osa ihan meidän jokaisen elämässä.
Omien tulojen ja menojen kirjaaminen ylös helpottaa paljon omaa rahanhallintaa |
Opin jo todella varhaisessa vaiheessa vanhempieni myötä rahan arvon. Jouduin tekemään oman rahani eteen asioita, meillä oli käytössä ensin perinteinen karkkipäivä. Se vaihtui jossain vaiheessa siihen, että sain päättää haluanko lauantaikarkkini karkin muodossa, vai haluanko vaihtoehtoisesti lauantaikarkkini rahana. Ala-asteen lopulla (jos oikein muistan), karkkipäivät hävisivät kokonaan ja tilalle tuli pelkästään viikkoraha. Yläasteella ollessani, kännykkäni saldoraja linkitettiin suoraan kuukausittain saamaani rahaan. 20€ kuukausirahalla maksettiin kännykkälaskuni, joka tiesi sitä, että jos olin kuluttanut koko kuukauden saldorajan täyteen, ei rahaa tullut lainkaan ja hyvinä kuukausina saatoin saada 10€. Teinin näkökulmasta asiahan ärsytti aivan suunnattomasti. Ei ollut helppoa kuunnella kavereiden saamia suoria summia käyttörahaa, siinä missä itse joutui valitsemaan suoraan viestittelenkö ystäville vai keräänkö rahaa tässä kuussa. Opetti se ainakin erinomaisesti jo pienestä asti siihen, että rahan kanssa on tehtävä valintoja.
Minut myös passitettiin itse etsimään itselleni kesätöitä, jos halusin saada ylimääräistä käyttörahaa. Alle 15 vuotiaana olin jo ekaa kertaa taimitarhalla kitkemässä rikkaruohoja pienen palkkani eteen ja yhtenä kesänä tein töitä eräässä hevostallissa ja siellä olevalla mansikkamaalla. Tästä oli myös valtavasti hyötyä ammattikouluaikoina. Siinä missä muutamien luokkalaisten vanhemmat hoitivat jälkeläistensä työharjoittelupaikkojen etsimiset, oli minulla jo kokemusta tästä asiasta ja pystyin itse hoitamaan nämä asiat.
Meillä tosiaan oli lapsuudessa paljon rahasta tiukkaa, ei ollut puhettakaan, että olisimme saaneet leluja ihan muutan vain tai että vaatteita olisi ostettu ajatuksella "näyttääpä kivalta,ostan". Aina piti olla vaatteillekkin tarve ja usein lelutkin olivat ainoastaan syntymäpäivien ja Joulun riemu. Se opetti paljon arvostamaan tavaroita ja kyllä se riemu vaan oli ihan mielettömän suuri, kun sieltä joululahjapaketista se PlayStation 1 tuli pitkän haaveilun jälkeen. Vaikkei meitä materialla lellitty pilalle, oli meillä paljon muita kokemuksia mistä on jäänyt paljon muistoja. Me esimerkiksi teimme joka kesä Suomea kiertävän reissun asuntovaunulla matkaten. Monet paikat ovat jääneet mieleeni ja olen siitä todella kiitollinen vanhemmilleni että olen päässyt tälläisen kokemaan.
Oman eroni jälkeen tein sen virheen, missä lähdin korjaamaan tapahtumia hukuttamalla lapset leluihin ja vaatteisiin. Mulle iski jostain älytön tarve korvata sitä menetettyä perhettä sillä, että huolehdin koko ajan, ettei lapsilta puuttuisi mitään. Silläkin uhalla, että paljon ilmestyi kaappeihin vaatteita mitkä eivät kunnolla ehtineet edes päälle asti ja leluja ostin aina kun esikoinen vain vähääkään keksi jotain pyytää. Tämä toimintahan oli VÄÄRIN. Sorruin itse siihen mitä aina olin paasannut isoon ääneen "kyllä itse opetan muksuni siihen ettei saa mitä haluaa jotta oppii arvostamaan asioita".
Onneksi ihminen on tässäkin kohtaa oppivainen olento ja tämän tajuttuani olen alkanut tietoisesti tekemään jälleen toisin. Raha ja materia ei tosiaan tuo onnea, vaan siihen vaikuttaa aivan toisenlaiset jutut.
Yläpuolella linkkaamani uutisen myötä olen pohtinyt paljon ihmisten kulutustottumuksia ja kuinka helposti se vaikuttaa etenkin nuoriin. Mitä muistan omastakin nuoruudesta, oli materia monesti merkki hyvästä tyypistä. Jos sinulla oli ulospäin paljon uusia merkkivaatteita uusimmat hienot tavarat/puhelimet jne, olit suosittu tietyissä porukoissa. Omassa nuoruudessa kirpputorit olivat kauhistus, ne oli siihen aikaan oikeasti köyhien ihmisten "kaatopaikka" jota katsottiin kummeksuen "ai sulla on kirpparilta ostetut housut, yök,en voisi koskaan kuvitella ostavani mistään kirpputorilta mitään"
Olen todella onnellinen nykyisin siitä, että kierrätyksestä on tullut jopa muoti-ilmiö ja kirpputorit ovat nykyisin aarreaittoja, joista voi löytyä vaikka ja mitä 😊 Ei siis tarvitse potea huonoa omaatuntoa tai hävetä, kun lasten vaatteet ovat lähes 90% kirpputoreilta lähtöisin tai saatuna käytettynä muualta.
Sosiaalinen paine kulutukseen on nykyisin myös liian kova. Jaetaan Instagramiin ja muihin somekanaviin kuvia uusista vaatteista, uusista puhelimista ja erilaisia biletyskuvia, missä rahaa palaa yhden ehtoon aikana sievoisia summia. Tämä kaikki saa helposti aikaan kateellisuutta ja ulkopuolisuuden tunteen. Tarpeen kilpailla "en ole mitään jossen yllä samaan".
Tämä on todella surullista, koska se saa helposti ihmiset ajautumaan siihen pisteeseen, että eletään yli varojen. Lopulta huomataan olevan niin syvässä suossa, josta on todella vaikeaa enää yksin rämpiä ylös.
Tarkemmin ajateltuna, eipä tämä ilmiö taida olla pelkkä nuorten asia. Kyllä sitä valitettavasti tapahtuu ihan kypsempien aikuistenkin maailmassa. Rakennetaan uutta terassia, remontoidaan, matkustellaan ja ostellaan uutta autoa. Tuodaan ne omat ostot esille sillä tyylillä, kuin kaikkeen olisi ollut raha jo valmiina takataskussa. Toisilla voikin olla näin, en sitä sano. Mutta monesti näiden hankintojen takana on velkarahaa, pitkälliset kituuttamiset rahallisesti, jotta ollaan saatu säästettyä siihen perheen yhteiseen Kanariansaarten matkaan. Se monesti meillä unohtuu kun alamme vain miettiä sitä, kuinka naapurin Pirkko-Pentti osti taas uuden auton ja lomamökin. Ulospäin se näyttää niin helpolta ja saa helposti olon kuinka kaikilla muilla on varaa paitsi minulla. Todellisuus kun voi hyvinkin olla se, että se naapurin Pirkko-Pentti on korviaan myöten veloissa, elää makaronilla, siinä missä itse voi valita ruokakaupasta lounaaksi vaikka sen sisäfileepihvin ja elää ilman lainan lainaa 😅
Jos puhuisimme avoimemmin mitä tietyt asiat ovat vaatineet, voisin kuvitella, että saisimme tätä kilpailuasetelmaa hillittyä melkoisesti ja rikottua sitä kuvitelmaa, jossa kaikilla muilla on huolettomampi ja varakkaampi elämä.
Ja mitä nuoriin tulee. En tiedä nykypäivän koulumaailmasta mitään, mutta mielestäni talousasiat voisi olla erinomainen lisä opetukseen jollei se jo ole. Pakollinen kurssi siitä, mitä tavallinen eläminen vaatii, kurssi rahanhallinnasta, sijoituksista ja laskujen maksusta. Kurssi, jossa opetetaan mitä vaaroja esimerkiksi pikavipit pitävät sisällään ja sillä kurssilla puhuttaisiin myös perusteellisesti tästä somen vaikutuksesta kulutustottumuksiin. Tälläisellä kurssilla voitaisiin hyvällä tuurilla välttää monen nuoren velkaantumisongelmat. Kaikissa kodeissa kun ei välttämättä huomata puhua raha-asioista tarpeeksi nuorten kanssa, tulisi se oppi sitten edes koulun kautta.
Minulla ja miehelläni on se hyvä puoli myös, että olemme molemmat oppineet kituuttamaan pienillä tuloilla. Silloin kun kumppanini opiskeli paljon, oli hänen pärjättävä todella pienillä rahasummilla ja tämä tottumus on hänelle jäänyt, vaikka hän on sittemmin ollut kohtalaisen hyväpalkkaisessa työssä. Sama juttu itselläni on ollut nyt kun olen ollut kotihoidontuella pitkään. Sitä on avautunut silmät sille kuinka vähällä sitä loppujenlopuksi pärjää ja kuinka paljon on tullut ostettua vuosien varrella ns. turhaa tavaraa, mille todellista tarvetta ei välttämättä olisikaan. Hyvällä talouden suunnittelulla pärjää pitkälle. Kun listaa konkreettisesti johonkin vihkoon kaikki menonsa ja tulonsa, voi siitä hyvin tarkistella mihin se raha oikein menee. Tapa mitä itse suosin kun rahat ovat oikein tiukalla on nostaa käteiseksi se summa mitä on varaa viikon aikana laittaa ruokaan ja muihin tarpeisiin. Tämä nyt ei ole näin korona-aikaan suositeltavaa, mutta jahka elämä tästä normalisoituu, niin silloin tämä auttaa todella paljon siihen, ettei tule kulutettua enempää kuin mihin on varaa. Itsellä kompastuskiviä on ruokakauppa. Saan sinne uppoamaan helposti rahaa enemmän kuin mihin olisi tarve 😬Tähänkin auttaa hyvin suunniteltu kauppalista ja ostaa vain sen mitä listassa on.
Ajattelin omille lapsille opettaa hyvissä ajoin jo rahan käytön. Nytkin vanhempi poika on saanut itse olla mukana esimerkiksi kirppisostoksissa. Olen antanut hänelle rahan käteen, jolla hän saa itse mennä ostamaan oman leluostoksensa. Näin hän näkee jo pienestä asti sen, että ostettaessa tarvitsee olla rahaa mukana, niitä asioita ei vain voi ottaa sieltä hyllyistä. Aion myös jossain vaiheessa ottaa tämän viikkoraha kulttuurin käyttöön jahka lapset ovat tarpeeksi isoja. Yritämme vuosien varrella opettaa rahan käyttöä ja vastuullisuutta. Ensin hoidetaan laskut ja muut pakolliset kulut ja sitten vasta mitä jää ylimääräistä, voi joko laittaa säästöön tai ostaa jotain kivaa. Toivon, että saamme pojat kasvatettua niin, että pärjäävät rahallisesti elämässä.