Arki nelihenkisenä perheenä on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Vapaa-ajan ongelmia ei todellakaan ole näiden kahden minimiehen kanssa. Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on meillä kaikilla vielä kesken. Esikoiselle tilanne on ollut todella rankka, ei ole tainnut olla päivääkään, jollon hän ei olisi itkenyt sen takia, kun vauva vie äidin sylin tai kun äiti ei juuri sillä punaisella sekunnilla pysty tulemaan lattialle leikkimään. Onneksi hän edelleen käy kolme kertaa viikossa hoidossa, on edes joitain rutiini asioita pysynyt elämässä. Onneksi vauva kuitenkin kasvaa päivä päivältä enempi ja enempi. Tulee pikkuhiljaa enempi hetkiä, jolloin pystyn irtaantumaan vain ja ainoastaan esikoisen kanssa olemiseen. Olenkin koittanut aina viikonloppuisin ottaa sellaisen hetken, jollon mies on hetken vauvasta vastuussa ja minä voin antaa aikaani ainoastaan esikoiselle. :)
Sopeutumista on vaadittu myös tuolta isoimmalta mieheltä. Parisuhde aika kun on taas ihan minimissään, on vetänyt hänen mielen matalaksi. Ymmärrän sen täysin. Kyllähän se tympäsee kun vaimon aika menee täysin lapsien huolehtimiseen ja energiat ei heidän hoivaamisen jälkeen enää riitä mihinkään läheiseen kanssakymiseen. Juuri tänä aamuna aiheesta keskustelimme ja sanoinkin hälle ettei tämä kauaa kestä, että jos vaan jaksamme toisiamme tukea ja yhdessä tämä kriittisimmän vauva-ajan kahlata läpitte, niin meille tulee kyllä enempi aikaa taas hoitaa parisuhdetta.
Itselle haastavinta tässä on ollut se oma riittämättömyyden tunteen kanssa eläminen. Vauvassa kiinni olevana harmittaa vietävästi, kun en voi antaa niin paljoa huomiota, syliä ja aikaa esikoiselle kuin haluaisin. Harmittaa niin vietävästi kun läheisyyskiintiöni täyttyy tällä hetkellä noista lapsista, etten enää jaksa sitä antaa omalle aviomiehelleni vaikka häntä rakastankin. Harmittaa myös se kun olisi niin paljon kaikkea mitä pitäisi ja haluaisi tehdä, mutta nyt vain joutuu laittamaan sivuun. Tiedostan kyllä, että tämä kuuluu asiaan ja olen siihen asennoitunutkin, mutta aina joskus tulee se tunne et kumpa voisin itseni kloonata, niin pystyisin antamaan läheisilleni enemmän :)
Pienin perheenjäsen kasvaa hurjaa vauhtia. Kuukausi tuli mittariin viime viikolla ja neuvolassa punnittiinkin pojun painoksi jo hurjat 5250g ja pituutta oli jo 57,7cm. Pienimmät vaatekoot saimmekin heittää pois jo synnäriltä palattuamme ja nytkin tyhjäsin kaapeista kaikki alle 62 vaatteet pois. Ensimmäiset hymyt ja jokeltelut ollaan jo saatu ja poika on luonteeltaan melko perus tyytyväinen tapaus. Maha on nyt vähän tuottanut kipuilua pikkumiehellä, mutta toivottavasti helpottaisi pian. Yöt hän nukkuu melko hyvin, herää muutaman kerran syömään. Olen siis saanut itse nukkua edes pikkuisen öisin. Viikon päästä saadaankin kuuluttaa kaikille tutuille ja sukulaisille uuden tulokkaan nimi :) Sellaisia pikakuulumisia tänne. Aurinkoa on piisannut vähän liiaksikin, toivottavasti pian saataisiin vähän edes sateita, jotka laskettaisi tuota siitepölyä.
Mitäs sinne kuuluu ruudun toiselle puolelle?