Kattelin taas, että niin se vaan on vuosi vierähtänyt enkä ole edes avannutkaan bloggeria. 😑
Arki on vienyt niin täysin mennessään, että omille harrastuksille ei ole jäänyt juurikaan aikaa, eikä ainakaan energiaa. Tai sellaisen harhakäsityksen sitä helposti luo ainakin itselleen. Kaippa sitä aikaa olisi jos priorisoisi tekemisensä oikealla tavalla. Siinä minulla on edelleen paljon tsempattavaa ja opittavaa. Jotenkin en salli itselleni harrastuksia, koska elämäni on ollut jo niin kauan suorittamista ja pärjäämistä. Tästä tutusta ja haitallisesta toimintatavasta pyrin tietoisesti pääsemään eroon ja työstän tätä yhdessä terapeuttini kanssa. Hänen kehoituksestaan päätin nyt koittaa elvytellä jälleen tätä ennen niin rakasta harrastusta. Katotaan miten käy ja koitan olla ottamatta tästä liikaa paineita.
Vuoden aikana olen päässyt tekemään työtä mitä rakastan. Olen työskennellyt eri ikäisten lasten parissa niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella ja nähnyt alan hyvät ja huonot puolet. Yksityisellä puolella minulla tuli mitta täyteen sitä kun kaikki toiminta pyöri vain ja ainoastaan raha edellä. Lasten hyvinvoinnista piittaamatta ja valitettavasti tuli myös nähtyä niin räikeitä laiminlyöntejä esimies tasolta lähtien, että lopulta sanoin suoraan esimiehelle mitä mieltä toiminnasta olen, enkä sen koomin sinne enää takaisin ole mennyt. Sittemmin olen työskennellyt kaupungilla ja siellä työskentelen edelleen 🙂
Isoimpana muutoksena omassa elämässä on ollut terapeutin löytyminen ja siellä käyminen. Olen päässyt viimein käsittelemään kunnolla menneisyyden asioita, työstämään omia toimintamalleja ja ajatusmalleja uusiksi. Terapeuttini on ihan huippu tyyppi ja hänen kanssaan on ihanan rentouttavaa keskustella ja tuntuu ettei mun tarvitse juurta jaksaen selittää aina kaikkia tuntoja kun hän saa kiinni heti puolestakin lauseesta mitä tarkoitan. Olen alkanut tajuamaan omia toimintatapojani, mistä ne johtuu ja ehkä jopa hitusen olen löytänyt armollisuutta itseäni kohtaan.
Meillä myös parisuhde rintamalla kuuluu hyvää. Mies yllättäen loppukesästä päätti kosia, johon vastasin myöntävästi. 💖 Mies olisi vienyt minut vihille jo vuosipäivänämme, mutta itse tarvitsin vielä sulattelua. Ei siksi että olisin jotenkin epäröinyt suhteemme takia vaan puhtaasti siksi että ensi ajatukseni oli "mitä muut ajattelee, onko sopivaa näin nopeasti edetä, paheksutaanko tätä jotenkin...". Olen niin vahvasti aina elänyt miellyttäen muita, että oma elämä on aina mennyt kuin kahleissa tai käsijarru raahaten pohjassa. Nyt olen viimein alkanut oivaltamaan tämän ja pienin askelin alkanut muuttamaan toimintatapojani. Hetken asiota pohdittuani sanoin kumppanilleni, että mennään naimisiin. Nyt miellä on 3 viikon päästä häät tiedossa ihan lähimpien sukulaisten läsnäollessa. 💖
Siinä tiivistettynä isoimmat kuulumiset. On myös ollut matkustelua, keskiaikamarkkinoita, esikoisen koulun aloitus ja paljon paljon muutakin, mutta niitä en nyt isommin tähän ala avaamaan.
Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 😊
