sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Kevät tulee

 Lisääntyvä auringon valo on piristänyt mieltä todella paljon. Mä rakastan kevättä, sitä kun alkaa olemaan jo sen verran lämmin, ettei tarvitse kärsiä kylmyydestä tai kerrospukeutumisen tuomasta henkeä ahdistavasta tunnetilasta. Mä rakastan sitä tunnetta kun aurinko lämmittää kasvoja ja jalkakäytävillä voi alkaa tallustelemaan pikkuhiljaa ilman pelkoa kaatumisesta. 😊

Koulustressiä on vähän pukannut viime päivinä. Opettajat ovat tuutanneet sähköpostin ja moodlen täyteen tehtäviä, joiden tekoon on aikaa enää kaksi viikkoa. Mutta enää kaksi viikkoa olisi teoriaa koulussa, jonka jälkeen siirrymme viimeiseen työharjoitteluun. Sitten olisikin koulu päättötodistusta vaille valmis ja minusta olisi määrä valmistua lähihoitaja lasten ja nuorten pariin. Eli valoa tunnelin päässä on. 💪 

Käytiin lasten kanssa mun lapsuudenkodissa paistamassa nuotiomakkarat 😊

Vaikka lisääntyvä valo onkin tuonut tullessaan paljon hyvää mieltä, olen myös kärsinyt valtavasta uupumisen tunteesta. Painajaiset ovat lähes joka öinen vitsaus, olotila on jatkuvasti sellainen, että tekisi mieli hautautua jonnekkin bunkkeriin, eikä tulla sieltä enää koskaan pois. Paniikkikohtaukset ovat oleet jälleen viikottaisia ja suoraan sanottuna pelkään elää. -_- Kotona menen koko ajan todella suurilla kierroksilla, en osaa rentoutua, enkä saada itselleni minkäänlaista turvallisuuden tunnetta. Olo on ollut jo pitkään todella itkuinen ja ahdistunut, eikä kämpän myynnit exän kanssa ole yhtään helpottaneet asioita. Haluaisiko joku ostaa Sastamalan perämettiltä pienen "kivan" remppakohteen itselleen?

Päätin ottaa jälleen omasta hyvinvoinnistani koppia (vähän liian myöhään, mutta parempi kai myöhään kun ei silloinkaan..) ja kävin koulun terveydenhoitajalle sanomassa, että nyt tarviin jotain apua. Hän otti hienosti koppia aiheesta ja kysyi hoidanko itse yhteydenottamisen vai hoitaako hän ja vastasin, että jotta saadaan apua eteenpäin niin olisin kiitollinen jos joku muu hoitaa kun omat voimavarat ei enää tahdo riittää. Ei mennyt kauaakaan kun sain wilmaviestiä koululääkäriltä ja koulupsykologilta. Koulupsykologilla kävinkin nyt perjantaina keskustelemassa ja totesimme yhdessä, että jonkinlaiseen traumaterapiaan olisi varmasti akuutti tarve. Toivotaan, että lääkäri olisi samaa mieltä asiasta ja suostuu sinne lähetteen tekemään ja mahdollisesti pääsisin sen aloittamaan ja sitä kautta toipuminen oikeasti pääsisi käyntiin. Se kun ei näytä nyt onnistuvan näiden tavallisten konstien avulla. -_- 


Jotain positiivista myös tähän loppuun: kävin jatkamassa itseni kiduttamista eli tatuointiprojektia eteenpäin. Harmikseni jouduin edeltävän ajan perumaan sairastuttuamme juuri silloin koronaan, mutta nyt pääsimme onneksi viimein aloittamaan värittelyn. Nyt onkin lapaluun seutu melko arkaa aluetta, mutta kyllä tästä vaan tulee hieno kokonaisuus sitten, kun tämä joskus saadaan valmiiksi. ^_^ Ja kallis projekti, mutta jos mä jotain olen elämässäni oppinut, niin sen, että hyvästä tatuoinnista kannattaa maksaa. Kalliiksi tulee se peitto-operaatiokin ja ärsytystä tatuoinnin huonoudesta ei voi edes rahassa mitata. 

Lintu sai liekit siipiinsä ja varjostusta niiden alle 😊

Mitäs teille kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle? Toivottavasti voitte hyvin ^_^ <3 

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Unissakulkija

 Olen pitkään kipuillut myös sen asian puolesta kuin lukujumi. Olin nuorempana todella innokas kirjojen lukija ja pelkän yhden kesän aikana saatoin koluta useita kirjoja läpi. Muistan sen kuinka kirjojen maailmaan oli todella kiintoisaa uppoutua. Ne veivät minut paikkoihin ja tapahtumiin, joita en tule koskaan näkemään tai kokemaan, ne veivät minut seuraamaan hyytäviä ja jännittäviä kertomuksia, jotka saivat vatsanpohjaan jännityksen kouraisuja aikaiseksi sekä valtavan innostuksen mieleen pitkäksi aikaa. 

Hektinen arki monine haasteineen on syönyt valitettavasti vuosien saatossa tätä intoa. Olen lukuisat kerrat ottanut kirjan käteen, lukenut siitä muutaman ensimmäisen luvun ja lopulta kirja on jäänyt kesken hyllyyn odottamaan aikaa, jolloin sen joskus saisin vietyä päätökseen. Tänä keväänä olen katsellut hyvinkin kriittisesti omia kerääntyviä kirjakokoelmiani ja tuskaillut jälleen sitä, miten ihanaa olisi joskus saada nämä kaikki luettua. Niinpä päätin haastaa itseni ja pakottaa itseni lukemaan. 


Alkuun meinasi se tuttu luovuttamisen tunne iskeä: "en pysty keskittymään, ajatukset harhailevat, ei ole aikaa..." Jne. Samaan aikaan mieheni innostui myös seuraksi lukemaan Harry Potterin toista osaa ja huomasin, että minulla oli helpompi ja mielekkäämpi jatkaa itsekkin lukemista kun joku muukin teki vieressä samaa. Näin pääsin tästä luovutusvaiheesta yli ja sain kahlattua kirjan viimeistä sanaa myöden loppuun ja huomasin jossain kohtia, että minua ei enää häirinnyt se, että joku tekee jotain muuta samaan aikaan kun luen. 😃

Käsiini tarttui Erik Axl Sundin Unissakulkija. Kirja on jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Varistytölle. Pidän kovasti kirjoittajien tyylistä kirjoittaa näitä kirjoja, luvut ovat lyhyitä, joten kirjaa on helppo jatkaa pienissä osissa pitkin päivää jäämättä koskaan "ärsyttävästi kesken". Toinen osa täydensi ensimmäisen kirjan aloitettua tarinaa ja pureutui enempi hahmojen menneisyyteen. Kirja kuitenkaan ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, kuin mitä avausosa oli saanut aikaan ja paikoitellen tunsin jopa tylsistymistä. Olisin kaivannut enempi ensimmäisen kirjan tuomaa jännitystä ja kauhuntunteita. Kirja kyllä paransi otettaan viimeisien lukujen kohdalla. Nyt täytyy metsästää jostain kolmasosa, jotta pääsen lukemaan kuinka tämä tarina päättyy. 


Oletteko te kovia lukemaan? Mikä on viimeisin kirja jonka olette lukenut? 😊

maanantai 31. tammikuuta 2022

Voihan korona

Nyt se tauti sitten tavoitti meidätkin. Ensin oireili pienin puolituinen, jolle nousi ihan pienellä ajalla kuume ja vointi huononi silmin nähden. Yhden vuorokauden hän oli vähän huonolla jaksamisella, mutta tauti väistyi hänen kohdallaan todella nopeasti ohitse. 

Vanhempi puolituinen aloitti viime viikon tiistaina kuumeen kera oksentamisen. Mutta onneksi hänenkin kohdalla tauti oli nopeasti selätetty. 


Eilen puolestaan teimme miehekkeen kanssa molemmat koronatesteistä positiiviset tulokset. Itsellä tällä hetkellä lieviä flunssan oireita ja pientä limaisuutta keuhkoputkissa, sekä väsymystä. Mies on pientä nuhaa lukuunottamatta hyvävointinen. Toivottavasti oireet eivät tästä enää pahene ja sairastuttaisiin näinkin lievinä tauti nopeasti ohitse. 🙏 Ärsyttävään kohtaan tämä tauti iski, kun itselläni juuri meneillään työharjoittelu. No ei auta itku, toisaalta on suoranainen ihme, että olemme onnistuneet välttämään taudin näinkin pitkään. Eiköhän sen koulunkin saa jossain kohtia järjestymään jahka tästä päästään terveiden kirjoihin takaisin. 


Kyllähän tämä omalla kohdalla kieltämättä hieman pelottaa. Edellisestä keuhkokuumeesta ei ole kuin puoli vuotta aikaa. Tämän lisäksi omat keuhkoni ovat jo valmiiksi vajaakuntoiset toistuvien kehkokuumeiden takia. Toivon todella, että rokotteet tuovat tässä kohtaa suojan tätä tautia vastaan, jottei oireet pahenisi. Aika näyttää kuinka tässä käy. 


Toivottavasti te muut olette välttyneet sairastamiselta 💖

torstai 30. joulukuuta 2021

Tuleva vuosi

Vain yksi päivä jäljellä tätä kuluvaa vuotta, kunnes vaihtuu vuosi jälleen uudeksi. Uusi vuosi tuo tullessaan monille paljon lupauksia, uusia tavoitteita, uusia haaveita. Vanhan vuoden lähestyttyä loppuaan tulee monelle se hetkin kun katsahdetaan taaksepäin, pohditaan miltä mennyt vuosi näytti ja mitkä tunteet sieltä jäi päälimmäisenä mieleen. 

Omalla kohdallani ei taaskaan ollut kauheasti kehumista menneessä vuodessa. Yhteen muutto kumppanin kanssa uuteen asuntoon toi omat haasteet perheessämme, paljon on ollut kaikilla totuttelua uuteen elämään, uudenlaiseen arkeen ja ihan siihen, että sadaan meidän kaikkien tavat ja tottumukset edes jotenkin sulautumaan yhteen sopuisaksi arjeksi. Viime helmikuussa aloitettu opiskelu vei paljon itseltäni voimia ja aikaa, oli outoa kääntää omat aivot vastaanottavaksi uutta tietoa kohtaan, kun aiempi aivotyöskentely koostui lähinnä "mitä tänään syödään, paljon kello on, tarviiko hakea joku hoidosta, onko jo välipalan aika, tarviiko ruokakaupassa käydä jne...". 

Kaiken lisäksi menneisyys on edelleen jatkanut kiusaamista mielessäni. Pelkotiloista ja paniikkikohtauksista ollaan kärsitty ihan liian monta kertaa, keskustelemassa olen käynyt ammatti-ihmisen luona monet kerrat ja välillä on tuntunut siltä, että mä en hallitse elämääni ollenkaan ja olo on toisinaan ollut hyvinkin epätoivoinen ja synkkä "saanko itseäni enää koskaan korjattuakaan?"

Mutta jotenkin sitä on tullut aina silti vaan tavalla tai toisella tarvottua eteenpäin. 

Onnellisina asioina menneestä vuodesta voin sanoa suoriltaan sen miten onnellinen olen perheestäni 💗 Haasteista huolimatta tunnen onnellisuutta, että olen löytänyt aivan mahtavan kumppanin rinnalleni joka on jaksanut minua tukea menneiden käsittelyssä, seissy rinnallani vaikkei se hälle ole aina ollutkaan helppoa 💗

Olen myös onnellinen, että olen selättänyt opintojen ns.veemäisimmän vaiheen kunnialla läpi, vaikka sitä monet kerrat epäilinkin. 

Olen älyttömän tyytyväinen aloitettuun tatuointiprojektiini ja en malta odottaa sitä, että saan sen ensi kevään aikana valmiiksi 😊

Iloiseksi teki myös viikon kesälomareissu Viron puolella mieheni vanhempien luokse 💗

Myös käynti Vapriikin ritarinäyttelyssä oli upea kokemus. 

Toiveet tulevalle vuodelle 2022:

- Saan opintoni päätökseen ja mahdollisesti löydän hyvän työpaikan. 

- Toivon, että saamme hiottua arjen tasapainoon.

-Toivon että työskentelymme perhetyön kanssa kantaa hedelmää ja saadaan esikoisen oloa helpotettua arjessa.

- Terveyttä kaikille

- Toivon, että tulevana kesänä pääsisi käymään edes yhdellä keikalla tai vastaavassa elämystapahtumassa. 

- Toivon löytäväni edes vähän tasapainoa itseni kanssa, oppisin hyväksymään itseni tälläisenä kuin olen, löytäisin edes pienet jyväset itsetunnosta, joita voi sitten ajan kanssa kasvatella. Ennen kaikkea toivon voivani vielä jonain päivänä elää sellaista elämää, ettei minun tarvitse jatkuvasti pelätä ja miettiä jäänkö yksin, hylätäänkö minut, kelpaanko...


Onko teillä jotain tavoitteita ja toiveita tulevalle vuodelle? 

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Hiljentyminen joulun viettoon

Viime viikolla minulla oli loppuarviointi viimeisimmästä työharjoittelusta ja perjantaina syyslukukausi tuli viimein päätökseen. Loppuarviointi sujui todella hyvin, sain täydet 5 arvioinnista (asteikolla 1-5) ja kehuja miten omatoiminen, positiivinen ja hyvin toimeen tarttuva työntekijä olen ja kuinka monet asiakkaat ovat jääneet kaipaamaan minua lähtöni jälkeen. 

Olen ollut nyt ns.joululomalla tämän viikon ja yksittäisiä päiviä viime viikolla. Minulla oli suunnitelmissa tehdä monenmoisia juttuja mitä ei koulukiireiden takia ole ehtinyt tekemään, mutta uupumuksen myötä tullut järjetön väsymys on vienyt voiton ja olenkin lähinnä vain nukkunut. Olen minä vähän ehtinyt myös joululahjoja paketoimaan ja jouluruuatkin on kaikki nyt ostettu, niin ei tarvitse enää kauppaankaan eksyä, vaan voimme hiljentyä joulun viettoon. 

Joululahjat olen tänä vuonna koittanut ostaa harkiten. Aikuisille emme ole oikeastaan ostaneet yhtään mitään, vaan tänä vuonna olen keskittynyt täysin lapsiin. Olen koittanut panostaa määrän sijaan laatuun ja toteuttamaan toiveet. Olenkin tässä mielestäni onnistunut melko hyvin ja onneksi muilta aikuisilta onkin tullut selkeät ja hyvät vastaukset kun olen lasten toiveita kysellyt. Vanhemman puolituisen lahjalistalla oli yksi erikoinen toive minkä halusin ehdottomasti toteuttaa. Hän nimittäin toivoi saavansa mämmiä. Kyllä, luitte oikein. Voitte vain kuvitella miten haastavaa oli tähän vuodenaikaan löytää mämmiä kaupasta 😅 Mutta löysin kuin löysinkin tämän ja täytynee vielä ottaa se pakkasesta sulamaan ja paketoida ennen aattoa. 

Olen muutenkin koittanut muutaman vuoden aikana muistaa ihmisiä materiaalin sijaan itsetehdyillä leivonnaisilla. Välillä toki tulee vastaan lahjaideoita, jotka sopivat saajalleen täydellisesti, mutta jos en keksi saajalle mitään annettavaa, olen pyrkinyt leipomaan itse jotain. 

Minkälaisia lahjoja te tykkäätte läheisillenne antaa? 😊

Toivotan teille kaikille oikein rentouttavaa, kiireetöntä ja rauhaisaa joulua ❤️

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Jouluiset aatokset

 Jouluaattoon on enää 12 päivää. Paljon olen mielessäni jälleen miettinyt omia lapsuuden jouluperinteitä, perinteitä mitä ihmiset yleensäkkin jouluisin tapaavat toteuttaa ja koittanut myös miettiä millaiset jouluperinteet haluan omaan perheeseeni ottaa käyttöön. 

Perjantaina oli viimeinen työpäivä työharjoittelussa ja tein toiminnallisena tuokiona asukkaiden kanssa ison seinä "julisteen", johon keräsin myös asiakkaiden ajatuksia joulusta ja joulun vietosta. Paljon oli yhtäläisyyksiä näissä kokemuksissa ja ajatuksissa. Vahvana ikäihmisten keskuudessa oli se yhteen kokoontuminen, joulusauna, joulukirkko ja hautuumaalla käynti. Mutta kuten arvata saattaa, oli se myös yhtenä suurena haikeana tekijänä. Todella monen ikäihmisen silmät alkoivat kostumaan siinä kohti kun ajatukset siirtyivät siihen kuinka enää ei päästä viettämään niitä perheen keskeisiä jouluja, joko oman huonontuneen terveyden takia tai läheisten poismenon takia. Sain myös tähän julisteeseen muutaman ihanan lapsuusmuistonkin.

Kuva viimevuoden joulusta

 Millaisia muistoja itselläni on omasta lapsuudestani?

Muistan kinkun ja laatikoiden tuoksun, muistan lahjojen ja joulupukin tuoman jännityksen, joulupukin kuumalinja oli ihan ehdoton, lumiukko ohjelmaa unohtamatta. Muistan sen, kuinka meille kerääntyi aina mummut ja vaarit jouluaterialle ja viettämään iltaa. Se läheisyys ja yhdessä olo on jäänyt itselle vahvana muistona ja huomaan kaipaavani samaa tunnetta joka vuosi näin aikuisenakin. 💗


Toisen mummuni kuoleman jälkeen ja omien vanhempien eron jälkeen minulla kesti vuosia ennen kuin opin taas nauttimaan joulusta. Joulusta alkoi tulemaan iso stressi jonka ohi mennessä huokaisin helpotuksesta. 

Mummuni ja vaarini ostettua omakotitalon eläkepäivien viettoon, otimme tutun kokoontumisen jälleen käyttöön. Voi miten nautinkaan siitä kun sain viettää sitä päivää rakkaiden sukulaisten ympäröimänä. 

Se tapa jäi tosin omalta kohdaltani varsin lyhyeen, silloisen puolisoni takia. Hän ei voinut sietää ihmispaljouksia, hän alkoi olemaan todella kiukkuinen näistä perinteistä ja jossain vaiheessa itse koin, että riidoilta välttyäkseni oli parasta itsekkin luopua tästä perinteestä. 

Eron lähestyessä onneksi tajusin tarvitsevani näitä omia perinteitä ja aloin jälleen viettämään jouluja isovanhempieni tykönä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olenkin siellä aina yrittänyt olla paikalla. Tänäkin vuonna ajattelin joulun viettoa isovanhempieni tykönä mutta vallitseva koronatilanne huomioiden on turvallisempaa viettää joulut omilla tahoillamme. 

Kuva viimevuoden joulusta

Millaisia jouluperinteitä haluan itse luoda?

Haluan jatkaa sitä perinnettä, että jouluna oltaisiin perheenä yhdessä, vietettäisiin aikaa tehden jotain mukavaa yhdessä. Plussaa olisi jos voisimme tulevaisuudessa myös kerääntyä sukulaistemme kanssa, jotta se läheisyys ja yhteisöllisyyden tunne säilyisi. Haluan luoda perinteen siitä kiireettömyydestä ja stressivapaasta ajasta. 

Paljon toki on nyt sovitettavaa omien toiveiden ja kumppanin toiveiden kanssa. Toinen puolisko kun on tottunut siihen, että joulut vietetään yksin, hänen lapsuudessaan ei kovinkaan kummoisia perinteitä vaalittu, ainoa ero tavalliseen arkipäivään oli ruuan erilaisuus. Siinä onkin iso sovitteleminen miten otetaan huomioon molempien toiveet ja tottumukset ja millä saadaan luotua meidän perheelle yhteiset perinteet, jotta jokaisella meistä on hyvä olla. 💖


Ruuan kanssa koin muutama päivä sitten ahaa-elämyksen. Miksi minä ostan joka vuosi ne samat laatikot ja ruuat, joita kaikki, itseni mukaan lukien syödään pitkin hampain, VAIN siitä syystä, koska näin on aina tehty. Miksi ei voisi vaihtaa sitä totuttua perinnettä ja muovata omaan tyyliin sopivammaksi? Niinpä eräänä iltana pohdimme yhdessä perheenä, mitä haluamme jouluaattona syödä. Sillä ainoalla ehdolla, että mitään perinteistä nakkikastiketta ja makaronilaatikkoa ei saa ehdottaa 😁

Meidän jouluruoka koostuu tänä vuonna: Perunalaatikosta, itse tehdyistä lihapullista, uunilohesta, joulukinkusta, raikkaasta salaatista, keitetyistä kasviksista. Jälkiruuaksi vanhempi puolituinen ehdotti tonttukakkua ja pipareita. Piparit on ainakin järjestettävissä, tonttukakkua lupasin harkita 😅


Ajan myötä nähdään mihin meidän perinteet muovautuvat. 


Millaisia perinteitä teillä on ollut lapsuudesta? 

Oletteko itse muovanneet perinteet uusiksi aikuisiällä? 

torstai 25. marraskuuta 2021

Pitkä syksy

 Hei vaan pitkästä aikaa. 

Monet kerrat olen blogini avannut kirjoittaakseni kuulumisia, mutta saadessani tyhjän sivun auki, en ole saanut muutamaa riviä enempää suollettua ajatuksia pihalle. 

Kulunut syksy on jälleen vaatinut veronsa ja en häpeile myöntää, että syvässä suossa ollaan jälleen rämmitty. Mutta siinäkin suossa alkaa pikkuhiljaa näkymään kivisempää reunaa josta kavuta jälleen pintaa kohti. 

Täytin tuossa marraskuun alussa 33 vuotta. 

Koulu on tuonut minulle valtavasti stressiä arkeen. Olen ollut päivien jälkeen todella uupunut ja käytökseni kotona on ollut lapsellisen hirveä, kun olen ensin viikko tolkulla padonnut uupumustani ja sen jälkeen tiuskinut ja kiukutellut muulle perheelle väsymystäni. Myös tutut vanhat möröt löysivät tiensä pääni sisälle ja arkeni on koostunut pelon sekaisista tunteista. Koitin taas tikulla jäätä ja vaihdoin hormonaalisen ehkäisyn hormoonittomampiin versioihin, josko se vähän tasaisi mieltä. Olen myös itse uupunut niin paljon omasta tilanteestani, että olen alkanut tajuamaan sen, ettei tilanne voi jatkua enää näin. Sitä kun viikot menee päivästä toiseen itkun sekaisissa tunnelmissa ja paniikkikohtaukset ovat osa lähes päivittäistä arkea, on olo ollut näiden jälkeen totaalisen loppu. Aloin jo pelkäämään sitäkin, että oma rakas kumppanini lähtee tästä jo livohkaan ihan oman käytökseni takia. Ihanasti tämä savolaismörrikkä on kaikesta huolimatta minua jaksanut ja kyllästymiseen asti on vakuutellut minulle, ettei ole tästä lähdössä minnekkään. 💕 En voi muuta sanoa, kuin että olen tavattoman kiitollinen siitä, että hän on pysynyt rinnallani. Hänen sinnikkyytensä minun kanssani on alkanut pikkuhiljaa saamaan sijaa myös tässä paksussa pääkopassa. Olen pikkuhiljaa alkanut enemmän luottamaan siihen, että hän pysyy rinnallani ja ettei minun tarvitse pelätä menneisyyden käyvän toteen tässä suhteessa. 💗

Paljon pelkoa ja stressiä aiheutti myös työharjoittelu, jossa olen nyt kolmatta viikkoa ollut. Vainhainkotimaailma oli itselleni niin vieras aihe, että pelkäsin harjoitteluun menoa ihan tosissaan. Mietin ihan tosissani erilaisia keinoja millä voisin välttyä kyseiseltä pätkältä. 6 viikkoa kun on pitkä aika olla paikassa jossa ahdistaa todella paljon. 

Tälläkin kertaa huomasin pelkoni täysin turhiksi ja ensimmäisen viikon haasteiden jälkeen työ on tuntunut jopa ihan mielekkäältä ja olen ollut jopa innoissani siitä miten paljon uusia asioita olen päässyt oppimaan. Ainoa harmi tällä alalla on mediastakin tutuksi tullut työvoimapula, joka sitten tiettyinä päivinä sanelee todella paljon miten paljon mihinkin uuden opetteluun voidaan paneutua. 


Kävin myös tässä kaksi viikkoa sitten aloittelemassa isompaa tatuointiprojektia 😍 Tekijänä on Tampereelta Tattoo Clinic:in Riikka, joka tekee aivan mieletöntä jälkeä ja huikeaa työtä monien rintasyöpäpotilaiden hyväksi.  Ääriviivat saatiin suuntaa antavasti vedettyä ekalla kerralla ja projektia jatketaan lisää jälleen helmikuun alussa. Toisen puolen kankkua ja kylkeä tikattaessa tuli taas vahvasti kirottua sitä mihin on ryhtynyt, mutta uskon että lopputuloksesta tulee huikea ja kaiken kärvistelyn arvoinen 😊 Tatuointi tulee edustamaan itselleni menneisyydestä irti pääsemistä ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta ilman mielen kahleita. Se edustaa myös toivoa siitä, että löytäisin vielä jonain päivänä arvostuksen itseäni kohtaan ja luottamuksen siitä, että minä riitän juuri omana itsenäni 💖