keskiviikko 17. tammikuuta 2024

2023

Minulla on ollut jälleen monta luonnosta odottamassa loppuun saattamista, mutta tuntuu, että aika hulahtaa taasen ohitse sellaisella vauhdilla, että niiden loppuun saattaminen on melkoisen työlästä. Niinpä päätin nyt kiteyttää kaiken samaan postaukseen ja kerrata vähän koko viime vuotta, miten on mennyt 😊 


Tammikuu-kesäkuu:


* Vuosi alkoi meillä vähän heikommissa merkeissä. Sairastettiin korona, josta onneksi selvittiin melko lievillä oireilla, mutta voimattomuus ja itselläni omien keuhkojen terveydentila jäi pitkäksi aikaa vajaavaiseksi. Alku vuodesta myös stressasin paljon työtilannettani, koska olin irtisanoutunut joulukuussa edellisestä työsuhteesta. Lukuisat hakemukset lähialueiden päiväkoteihin tuotti tulosta ja aloin saamaan ensin pieniä sijaisuuksia ja lopuksi sainkin kevääksi pidempi aikaisemman pestin. 

* Löysin myös pitkien etsintöjen jälkeen itselleni terapeutin, jonka luona olen päässyt käymään viikottain purkamassa mielen painolastia. Olin tuona keväänä aika loppuun palanut ja mieleni vaelsi todella synkissä vesissä. Terapiasuhteen aloitus tuli siis erittäin tärkeään ajankohtaan.

* Tatuointi projektia myös jatkettiin muutamalla sessiolla eteenpäin. 

* Esikoinen täytti 7 vuotta ja päätti alkukesästä samalla eskari-/päiväkoti taipaleensa. Nuorimmainen puolestaan täytti 5 vuotta. En käsitä mihin nämä vuodet ovat oikein vierineet. 

* Kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa stand up-esityksessä katsomassa Sami Hedbergiä. Esitys oli loistava ja sain nauraa vedet silmissä monelle jutulle. Loppu ilta ei mennytkään ihan putkeen ja moninaisten tilanteiden lopputulemana tuli itselle valtaisa ahdistus ja lähdin aikaisin aamusta yksin kotiin, vaikka meidän piti mieheni kanssa vielä jäädä tuttava pariskunnan luokse pelailemaan lautapelejä. 

* Luin kevään aikana myös monta kirjaa, joka oli itselleni suuri saavutus, koska en ole pystynyt vuosiin keskittymään niin paljoa, jotta olisin saanut yhden yhtäkään kirjaa luettua loppuun asti. Lukemani kirjat kevään aikana:

- B.A.Paris-- Suljettujen ovien takana

- Lisa See- Lumikukka ja salainen viuhka

- JK. Rowling- Harry Potter ja viisasten kivi

 

*  Juhlittiin myös mieheni kummitytön ripille pääsyä ja samalla tapasimme pitkästä aikaa mieheni puolen sukua. 

* Kesäkuussa meidän auton perään ajoi toinen auto ja automme meni lunastukseen.


Heinäkuu-joulukuu:

 


* Kävimme koko perheen voimin katsomassa Tampereella dinosaurusnäyttelyä, joka oli aivan huikea kokemus. 

* Vierailimme minilomalla rapakon toisella puolella Viron Pärnussa. Lapset pääsivät ensimmäistä kertaa hotelliin yöksi, juhlimme Pärnussa mieheni äidin 70-vuotis syntymäpäiviä ja vietimme muutaman ihanan päivän heidän kanssaan. 

* Minilomalta palattuamme tein kotona positiivisen raskaustestin. 

 * Kävimme Parolan panssarivaunumuseossa katsomassa Kuningastiikeri-panssarivaunua. 

* Esikoinen aloitti koulutaipaleen.

* Kävimme elämämme ensimmäisen kerran Hämeen keskiaikaisilla markkinoilla.

* Seurustelumme vuosipäivänä 9.8 menimme kihloihin. Mies olisi vienyt samalla vihille, mutta itselleni moinen tuli liian äkkiä ja vaadin hieman sulattelua. Mietimme ajankohdaksi seuraavan vuoden kevättä, vauvan nimenannon yhteyteen, mutta prosessoituani asiaa, tulin siihen päätökseen, että miksei mentäisikin jo syksyn aikana. Siispä järjestimme vajaassa kahdessa kuukaudessa häät 😀 Meidät vihittiin maistraatissa 10.10 ja 14.10 juhlimme viikinki teemaisia häitä Hämeenlinnan upeissa maisemissa. Hääjuhlassa paljastimme lähimmille sukulaisille tulevan perheenjäsenemme. 

Hääkuvat: Kaisu Nikki

* Täytin marraskuussa 35 vuotta. 

* Joulukuun alussa sain neulottua elämäni ensimmäiset villasukat.

* Kävimme Lord of the Lostin keikalla.

 * Ostettiin joulukuussa minulle viimein auto, jotta pääsen paremmin kulkemaan töihin ja johon mahtuu tuleva perheenjäsenkin mukaan. 

Tiivistäen vuosi on ollut melkoinen vuoristorata. Jos alkuvuodesta minulle oltaisiin sanottu mitä loppu vuosi tulee pitämään sisällään, olisin todennäköisesti nauranut ja pyöritellyt silmiäni epäuskoisesti. Enkä usko, että tähän pisteeseen oltaisiin päästy, ellen olisi löytänyt terapeuttia, jonka kanssa työstää trauman muovaamia viallisia ajatusratojani uusiksi. Mielenkiinnolla jään katselemaan, mitä tulevalla vuodella on minulle tarjota. Ainakin se tulee pitämään sisällään valtaisasti muutoksia perheessämme, joka varmasti samaan aikaan myös vaatii meiltä paljon sopeutumista, mutta myös toivottavasti hioo meitä vielä tiiviimmin yhteen ja kasvattaa meitä perheenä vahvemmaksi tiimiksi. ❤

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Ostoksia tulevalle vauvalle

 Nyt kun saavutimme ensimmäisen ultran tuossa kuukausi sitten, olen uskaltautunut ostamaan kirpputorilta muutaman vaatekappaleen tulevalle pienokaiselle.


Olen koittanut valita mahdollisimman sukupuolineutraaleja sävyjä ja malleja, koska emme vielä tiedä kumpaa sukupuolta tuleva pienokainen on. Tuntuu että näiden ostosten myötä, tulevat muutokset perheessämme konkretisoituu hieman enemmän. Tällä hetkellä itsellä on vielä melko etäinen suhtautuminen tulevaan vauvaan. En tiedä vaikuttaako asiaan menneisyyden kokemukset: pelkäänkö, että jään jälleen yksin, vai vaikuttiko tähän suhtautumiseen se kun pelkäsin niin paljon sitä miten töissä tämä tilanne otetaan. Siellä kun on työtovereita jotka valitettavasti ovat kärsineet lapsettomuudesta ja en halua omalla tilanteellani repiä heidän haavojaan auki. 😔 Onneksi tilanteeni on otettu työyhteisössämme hyvillä mielin vastaan ja ei tavitse itsekkään onneksi enää yrittää salata omaa raskautta.


Fyysisesti vointi on pysynyt hyvänä, jos vain muistan syödä tarpeeksi säännöllisesti. Pieniä hentoisia liikkeitäkin on jo alkanut tuntumaan, kun pysähtyy rauhassa makoilemaan ja tunnustelemaan omia tuntemuksia. Vielä kun saisi pään tajuamaan, että nyt on eri elämäntilanne ja mun ei tarvitse olla koko ajan ns,valmiustilassa. Onhan tässä onneksi vielä aikaa...

tiistai 17. lokakuuta 2023

10.10.2023

 10.10 klo:14.30 lampsimme odottelemaan omaa vuoroamme maistraatin tiloihin. Klo. 15.00 oli meidän vuoromme. Mukana meillä oli lastemme lisäksi isäni ja hänen vaimonsa, jotka olivat samalla myös meidän todistajina tilaisuudessa. Emme epäröineet hetkeäkään heidän kohdalla, kun mietimme todistajia. He ovat olleet meidän tukena niin ylä-kuin alamäissäkin 💖 Itse tilaisuus oli koruton "nopeasti paperihommat ja tahdon sanat" ja näin me oltiin hujauksessa virallisesti aviopari 💖

Kävimme vielä juhlistamassa päivää ravintolassa syöden, jonka jäljeen palasimme normaaliin arkirytmiin.

14.10 Vietimme hääjuhlaa Hämeenlinnan upeissa historiallisissa maisemissa. Paikalle kutsuimme vain läheisimmät sukulaisemme. Ystävät ja tutut/etäisemmät sukulaiset jätimme kutsulistalta pois, koska muuten tilaisuus olisi rönsynnyt niin isoksi väkimäärältään, että koimme parhaaksemme pitää henkilömäärän pienenä.


Teemana meillä oli keskiaika/viikinki, mikä sopi erittäin loistavasti myös linnan upeiden tilojen osalta. Tämä näkyi koristeluissa, musiikissa, tarjoiluissa, sekä omissa asuissamme.

Ruokana meillä oli Aatelisten-pidot menu, joka sisälsi kaikkinensa 5 eri ruokalajia, jotka tarjoiltiin jokaiselle henkilökohtaisiksi annoksiksi. Ja annokset eivät olleet mitään pieniä. Viimeisten annosten kohdalla jo vitsailimme asiasta "vieläkö sitä ruokaa tulee" 😂 Ei ainakaan kukaan vieraista jäänyt nälkäiseksi 😂


Kaikkinensa juhlat olivat onnistuneet, vaikka valtaosa vieraista lähtikin melko aikaisessa vaiheessa kotiin. 

Niin ihanaa kun häiden suunnittelu ja juhliminen onkin, vie se silti valtavasti voimavaroja arjen keskellä. Nyt on ihanaa kääntää katse kohti tulevaisuutta ja seuraavaa uutta elämäntilannetta kohden ❤

P.s. Omista puvuista laitan kuvia, jahka saadaan niitä myös itsellemme. ☺

torstai 21. syyskuuta 2023

Muutoksen tuulet puhaltaa

 Kattelin taas, että niin se vaan on vuosi vierähtänyt enkä ole edes avannutkaan bloggeria. 😑

Arki on vienyt niin täysin mennessään, että omille harrastuksille ei ole jäänyt juurikaan aikaa, eikä ainakaan energiaa. Tai sellaisen harhakäsityksen sitä helposti luo ainakin itselleen. Kaippa sitä aikaa olisi jos priorisoisi tekemisensä oikealla tavalla. Siinä minulla on edelleen paljon tsempattavaa ja opittavaa. Jotenkin en salli itselleni harrastuksia, koska elämäni on ollut jo niin kauan suorittamista ja pärjäämistä. Tästä tutusta ja haitallisesta toimintatavasta pyrin tietoisesti pääsemään eroon ja työstän tätä yhdessä terapeuttini kanssa. Hänen kehoituksestaan päätin nyt koittaa elvytellä jälleen tätä ennen niin rakasta harrastusta. Katotaan miten käy ja koitan olla ottamatta tästä liikaa paineita.

Vuoden aikana olen päässyt tekemään työtä mitä rakastan. Olen työskennellyt eri ikäisten lasten parissa niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella ja nähnyt alan hyvät ja huonot puolet. Yksityisellä puolella minulla tuli mitta täyteen sitä kun kaikki toiminta pyöri vain ja ainoastaan raha edellä. Lasten hyvinvoinnista piittaamatta ja valitettavasti tuli myös nähtyä niin räikeitä laiminlyöntejä esimies tasolta lähtien, että lopulta sanoin suoraan esimiehelle mitä mieltä toiminnasta olen, enkä sen koomin sinne enää takaisin ole mennyt. Sittemmin olen työskennellyt kaupungilla ja siellä työskentelen edelleen 🙂


Isoimpana muutoksena omassa elämässä on ollut terapeutin löytyminen ja siellä käyminen. Olen päässyt viimein käsittelemään kunnolla menneisyyden asioita, työstämään omia toimintamalleja ja ajatusmalleja uusiksi. Terapeuttini on ihan huippu tyyppi ja hänen kanssaan on ihanan rentouttavaa keskustella ja tuntuu ettei mun tarvitse juurta jaksaen selittää aina kaikkia tuntoja kun hän saa kiinni heti puolestakin lauseesta mitä tarkoitan. Olen alkanut tajuamaan omia toimintatapojani, mistä ne johtuu ja ehkä jopa hitusen olen löytänyt armollisuutta itseäni kohtaan.

Meillä myös parisuhde rintamalla kuuluu hyvää. Mies yllättäen loppukesästä päätti kosia, johon vastasin myöntävästi. 💖 Mies olisi vienyt minut vihille jo vuosipäivänämme, mutta itse tarvitsin vielä sulattelua. Ei siksi että olisin jotenkin epäröinyt suhteemme takia vaan puhtaasti siksi että ensi ajatukseni oli "mitä muut ajattelee, onko sopivaa näin nopeasti edetä, paheksutaanko tätä jotenkin...". Olen niin vahvasti aina elänyt miellyttäen muita, että oma elämä on aina mennyt kuin kahleissa tai käsijarru raahaten pohjassa. Nyt olen viimein alkanut oivaltamaan tämän ja pienin askelin alkanut muuttamaan toimintatapojani. Hetken asiota pohdittuani sanoin kumppanilleni, että mennään naimisiin. Nyt miellä on 3 viikon päästä häät tiedossa ihan lähimpien sukulaisten läsnäollessa. 💖


Siinä tiivistettynä isoimmat kuulumiset. On myös ollut matkustelua, keskiaikamarkkinoita, esikoisen koulun aloitus ja paljon paljon muutakin, mutta niitä en nyt isommin tähän ala avaamaan. 

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 😊

tiistai 18. lokakuuta 2022

Syksy

 Syksy on jo hyvässä vauhdissa taittumassa kohti talvea. Tänä vuonna olen ollut todella epäonninen siinä suhteessa, etten ole päässyt nauttimaan syksyn upeasta väriloisteesta laisinkaan. Elokuun lopulla alkoi työtarjouksia satelemaan oikein urakalla ja töitä oli tiedossa joka viikolle. En niitä kuitenkaan kauaa ehtinyt tekemään, kun jo sairastuin keuhkokuumeeseen. 

Minun kuulumisia pidempään seuranneet tietävätkin jo sen miten helposti minulle kyseinen tauti tulee. Tällä kertaa tauti oli todella sitkeää sorttia ja ei suostunut kahdesta antibioottikuurista huolimatta lainkaan laantumaan. Kolmannen kuurin kohdalla vaihdettiin jo antibiootin laatua ja se onneksi alkoikin tehoamaan. 


Samaan aikaan miellä sairasti myös koko muukin perhe. Lapset oli yksittäisiä päiviä lukuunottamatta myös kotona kovan flunssan takia ja noh... jokainen voi varmaan arvata miten hyvin siinä tuli levättyä 😅 Myös mies sai toistamiseen koronan riesakseen. Eli ei hyvin alkanut meillä tämä syksy. 


Mua suretti niin valtavasti katsella vain sisältä käsin tuota syksyn väriloistoa. Olisi ollut niin ihanaa päästä kävelylle ja vähän kuvailemaan myös kaunista luontoa. Noo mutta jotain positiivista sentään, keuhkot tuli jälleen kuvattua ja lääkärikin totesi, ettei onneksi näkynyt mitään kasvaimiin viittaavaa, eli puhdas bakteeri peräinen keuhkokuume vain. Tämä syöpä huoli minulla toisinaan on ollut, koska olen pienestä asti altistunut todella paljon röntgensäteilylle ja lukuisat keuhkokuumeet ovat jo tehneet muutakin tuhoa keuhkoihin. Nyt ainakin sen asian suhteen voi hengitellä kevyin mielin. 😁Heh heh.


Olen onneksi muutaman syksyisen sienikuvan onnistunut nappaamaan 😊

Lisäksi tämä kuukauden poissaolo töistä mahdollisti sen, että pystyi tekemään vähän harraste juttuja, lukemaan ja maalailemaan, aina sen mukaan miten kunto kesti 😊 Nyt olenkin ollut jälleen työkuntoinen ja voi miten hienoa on ollut palata taas töihin. (sanoinko mä tän ääneen?) 

Vaikka töissä onkin ollut työvoimapulan takia todella hektistä ja stressaavaa, olen nauttinut siitä silti suuresti. Olen saanut ottaa paljon vastuuta ja sitä on minulle myös annettu. Koen päivittäin todella paljon onnistumisen ja itseni ylittämisen tunteita ja tässä työssä koen olevani omassa elementissäni. Työ lasten parissa on haastavaa, palkitsevaa, ilon täytteistä, välillä surua ja huolta, mutta saan työskennellä ihanien työtovereiden kanssa ja saan oppia päivittäin uusia asioita. Kahta samanlaista päivää ei tässä työssä ole. 

Yhtenä aamuna otin ohjia omiin käsiini ja aloin vetämään eskariryhmälle aamupiiriä, kun työtoverini oli vielä muissa askareissa ja kello alkoi olla sen verran paljon, etten voinut vain jäädä odottelemaan hänen paluutaan. Tuntui todella hyvältä saada koko luokka hallintaan ja osallistumaan, koin valtavaa onnistumisen riemua siitä, ettei esillä olo aiheuttanut minulle minkäänlaista pahoinvointia ja paniikkikohtausta, mitä se ennen muinoin on tehnyt. Tästä innosta puhkuen olen alkanut vakavasti miettimään itseni jatko kouluttautumista jossain vaiheessa. Haluan saada varhaiskasvatuksen opettajan pätevyydet myös. Vaikka vastuu omalla tavallaan lisääntyykin paljon ja palkka taas suhteessa ei kovinkaan suurta nousua kokisi, on se kuitenkin sitä mihin koen suurta paloa. Ja jos mä jotain elämässäni olen oppinut niin sen, että mieluummin teen työtä mistä nautin pienemmällä palkalla, kuin työtä missä on jatkuvasti paha olla vaikka siitä maksettaisiin kuinka hyvin tahansa. 😊



Olen myös saanut haettua itselleni traumaterapeuttia, nyt odottelen heidän vastauksiaan, ovatko täynnä vai vieläkö mahtuu asiakkaita. Näin syksyn tullessa huomaan jälleen miten mieli on alakuloisuuteen taipuvainen ja tutut painajaiset ovat jälleen täyttäneet yöuneni. Joka paikka vaan tuntuu olevan täynnä ja jonoa usealle psykologille on jopa vuoteen 2024 asti 😞 Ei auta kuin sinnikkäästi jatkaa etsimistä. 💪

Miten teidän syksy on lähtenyt käyntiin? Toivottavasti olette pysyneet terveinä! 💖😊

tiistai 20. syyskuuta 2022

Paluu kesään



Sairastuvalla maatessa syksyisten lehtien lentäessä tuulen ja sateen seassa ulkona, on hyvä hetki palata hieman menneeseen kesään. Teimme mieheni kanssa pienen visiitin Viron puolelle ihan kahdestaan, lasten ollessa isovanhempiensa tykönä hyvässä hoidossa 😊 Olimme onnistuneet löytämään pakettimatkan kuljetuksineen, majoituksineen ja Rammsteinin keikkalippuineen Ikaalisten matkatoimiston sivuilta. Meillä oli ollut jo useamman vuoden verran liput tuolle keikalle mutta koronatilanteen vallitessa keikkaa siirrettiin ja siirrettiin uudelleen ja uudelleen, joten myimme ne viime talvena pois. Oli onni kun satuin tämän pakettimatkan löytämään, koska liput olivat loppuunmyytyjä. 

Ennen keikan alkua näimme mieheni vanhempia, jotka asuvat Virossa. Oli ihanaa viettää heidän kanssaan aurinkoinen päivä, kierrellen vanhaa Tallinnaa, vaihtaen kuulumisia ja yhdessä ruokaillen. Hotelli aamiaista tulee kyllä ikävä. Ai miten ihanaa olikaan vain kerätä aamupalaa lautaselle, ilman, että tarvitsee niitä itse valmistaa ja ilman, että ensin huolehdit, että muilla perheenjäsenillä on ruokaa ennen oman ateriasi aloittamista 😁
 

Keikka itsessään sijaitsi Tallinnan laululavalla, joka oli valtava puistoalue suuren mäenrinteen kupeessa. Mäki itsessään tarjosi loistavat näkumät yli 60 000 katsojalle, ei tarvinnut niin paljoa stressata näkeekö jonkun pitkän tyypin takaa koko konserttia lainkaan. 



Kuten nähdä saattaa, Rammsteini tarjosi jälleen unohtumattoman elämyksen. Ainoa mikä itseäni jäi hieman harmittamaan, oli se kun koko setti olli lähes tismalleen samanlainen kuin vuonna 2019 Tampereen Ratinan keikalla näin. Mutta bändi itsessään on ollut kesto suosikkinani jo lapsuudesta asti, joten mielelläni minä menen katsomaan heidän keikkaa tästäkin huolimatta 😊
Etenkin kun tällä kertaa sain sen kokemuksen jakaa rakkaan kumppanini kanssa 💜 Aiemmat kerrat olen bändiä ollut seuraamassa veljeni ja isäni kanssa 😊




 Ensi kesänä olisi Rammstein tulossa Suomen kamaralle mutta liput ehdittiin loppuunmyydä ennen kun itse edes muistin niiden tulleen myyntiin 🙈 Noo täytyy miettiä ensi kesälle jotain muuta yhteistä keikkaelämystä. Nyt kun rinnalla on ihminen joka innolla kanssani on jakamassa tälläiset hetket 💖

tiistai 2. elokuuta 2022

Onko liian vanha?

 Muistan joskus nuorena nähneeni naisen noin yli 60 vuotiaan, joka oli pukeutunut napapaitaan, minihameeseen ja räikeisiin meikkeihin. Muistan ajatelleeni silloin, että "miten tuon ikäinen kehtaa pukeutua tolleen." 

Muistan myös useat kerrat lukeneeni eri foorumeilta ja keskustelupalstoilta, kuinka perheen äidin pitää pukeutua tietyllä tavalla tai he saavat siitä takuulla kuulla moittivia kommentteja. Muistan lukeneeni mm todella törkeitä kommentteja, kun äidit ovat työntäneet lastenvaunuja lyhyissä shortseissa ja narutopissa. Yleensä vanhemmat ihmiset ovat kommentoineet heitä mm. H-alkuisilla ala-arvoisilla sanoilla. Ihan niinkuin äidiksi tuleminen automaattisesti poistaisi sen että se äitikin on nainen ja haluaa ilmaista omaa tyyliään, kokea itsensä edelleen naiseksi ja itsevarmaksi. Ja surettaa todella paljon jos muut ajattelee että tulemalla äidiksi sinun pitää alkaa pukeutumaan isoihin kaapuihin tms. 

Minä vuodelta 2013. Rakastin tuota violettia tukkaa ja tyyliä pukeutua. 💜
  

Rock/goottihenkisten ihmisten keskuudessa toistuu uudelleen ja uudelleen samat lauseet mitä he ovat saaneet kuulla läheisiltään "eikö tämä vaihe voisi jo mennä ohitse?". Onko tässäkin kohtaa olemassa jokin tietty ikä milloin saa pukeutua tietyllä tavalla? Ihan kuin yli 30 ei saisi enää ilmentää omaa raskasta musiikkimakuaan pukeutumisessa vaan pitäisi aikuismaisesti alkaa pukemaan jakkupukua päälle, koska kyllähän tuon ikäisen pitäisi osata jo arvokkaasti pukeutua. 


Kaavoihin kangistunutta ajatusmaailmaa näkee todella paljon ja toisinaan sitä havahtuu myös itse ajattelemaan yhtä mustavalkoisesti ja rajallisesti. Miksi meitä liikuttaa niin paljon se, miten ympärillä olevat ihmiset pukeutuvat ja nimenomaan negatiivisessa mielessä. Johtuuko se siitä, ettei ympärillä olevien ihmisten kautta olla totuttu tiettyihin asioihin, johtuuko se jostain laajemmasta vaikutuksesta ja odotuksista? Vai purammeko kenties omaa harmitustamme siitä, kun emme itse ole joskus saaneet hyväksyntää itseilmaisuamme kohtaan tai emme syystä tai toisesta itse uskalla pukeutua niinkuin todella haluaisimme?


Eräänä päivänä näin yhdessä facebookin ryhmässä, kuinka eräs yli 40v nainen iloitsi miten oli ensimmäistä kertaa elämässään uskaltanut pukea napapaidan päälle. Hän näytti kuvassa todella upealta. Aloin väkisinkin jälleen miettimään näitä mielemme estoja, mitkä niin paljon määrittelevät sitä miten uskallamme elää ja miten suhtaudumme toisten ihmisten tapaan elää ja ilmentää omaa minuuttaan. 

Itsellä omiin pukeutumiseen johtavia estoja aiheuttaa hyvin vahvasti koulukiusaamiset ja muut negatiiviset kommentit mitä olen saanut osakseni, kun olen yrittänyt ilmaista itseäni ulkoisesti haluamallani tavalla. Muistan, kuinka ala-asteella ollessani ihastuin kaupassa turkoosiin keinonahkatakkiin ja yhteen sopiviin housuihin. Toivoin niitä pitkään ja lopulta minulle suostuttiin ne ostamaan. Voi miten onnellinen olinkaan ja tunsin itseni itsevarmaksi. Sitten tuli se hetki kun erehdyin pukemaan ne vaatteet kouluun ja sain sellaisen tylytyksen osakseni, että muistan sen vieläkin. Mua itketti todella paljon ja hävetti. Miten olin voinu kuvitellakkaan, pitäväni moisia päällä. Niin ne lopulta jäivät täysin käyttämättä. 

Vuosien saatossa olen todella paljon hakenut tyyliäni. Välillä olen uskaltanut pukeutua rohkeammin ja toisinaan elämä on jälleen heittänyt kottikärryllisen sontaa niskaan ja huomaan sen vaikuttaneeni todella paljon siihen miten pukeudun. Isot keholliset muutokset ovat myös pakottaneet väkisin pohtimaan uudelleen omaa pukeutumista. Lasten syntymän jälkeen oma keho muuttui todella paljon, joten aiemmin tietyn tyyliset vaatteet eivät enää sopineetkaan kehonmalliin, eivätkä täten istuneet enää kunnolla. 

Eron jälkeen laihduin todella paljon ja keräämäni uusi itsevarmuus näkyi pukeutumisessani. Uskalsin enempi olla jälleen oma itseni ja pukeutua moniin sellaisiin vaatteisiin mistä ennen vain haaveilin. Oli ihanaa tuntea itsensä naiselliseksi ja seksikkääksi. Pystyin viimein pukemaan toppeja ja paitoja jotka olivat avonaisempia, lyhytlahkeisia shortseja ja lyhyitä hameita. Kukaan ei tullut sanomaan, että on liian sopimatonta tms. 

Ekaa kertaa elämässäni olen uskaltanut pukea lyhyet shortsit jalkaan ilman, että minulla on sukkahousuja lisäksi.

Kuva vuodelta 2020

Sitten tuli uuden parisuhteen alkuhuuman jälkeen traumaperäinen masennus. Stressin takia alkoi paino nousemaan ja nyt kun aloitin kesäkuussa mt-lääkkeet. Huomaan, että paino nousi lyhyessä ajassa yli 5kg. Masennut toi tullessaan jälleen ne samat tutut kaavat, en enää uskaltanut pukeutua sillain kuin olisin todella halunnut. Halusin muuttua näkymättömäksi ja vältellä kaikkea mahdollista negatiivista kommentointia. Puhuin usein äitipuoleni kanssa niistä haasteita mitä tulee kun ei uskalla pukeutua sillä tavalla miten oikeasti haluaa ja näkee itsensä todennäköisesti jälleen ihan väärällä tavalla. Saamani lääkitys auttoi paljon tähän pääni sisäiseen ajatusmaailmaan. Nykyisin minulla on jopa sellainen keskisormi pystyssä oleva asenne ja olen alkanut miettimään sitä, että elämä on todellakin liian lyhyt siihen, että jatkuvasti lakkaa tekemästä asioita vain koska yrittää liikaa miellyttää muita. Samalla unohtaen ne omat tarpeet, toiveet ja mieltymykset. 


Ja tässä sitä nyt ollaan. 33 vuotiaana, kaksi lasta synnyttäneenä, 80kg painavana lievästi ylipainoisena, maha täynnä raskausarpia ja löysää nahkaa, reisissä selluliittikuhmuroita ja muita "elämän tuomia merkkejä täynnä":



Mä olen viimein uskaltanut olla enempi oma itseni. Olen uskaltanut näyttää omille mieleni möröille keskisormea, olla piittaamatta siitä, mitä on sopivaa pukeutua missäkin iässä. Mä olen lähempänä sitä hetkeä, kun uskallan olla jälleen minä. Toki edelleen vanhat ajatukset tässäkin asiassa ovat tiukassa ja välillä edelleen tulee niitä päiviä, kun mieli tahtoo huutaa, etten ole tarpeeksi sitä, tätä tai tuota. Tai, etten voi tehdä niin, näin tai noin. Mutta toivon todella tulevaisuudelta sitä armollisuutta ja kykyä hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Koska enhän minä nykyään muitakaan kohtaan ole niin julma. Enemmänkin ihailen aina kaikkia rohkeasti pukeutuvia ihmisiä, jotka uskaltavat olla ja kulkea omana itsenään kehon muodoista riippumatta. Joten miksi itseni kohdalla olen paljon tylympi? 

Toivottavasti säkin uskallat olla just oma itsesi ja pukeutua juuri omalla tavallasi riippumatta kehosi painosta, ulkomuodosta tai yleisestä ulkopuolisesta olettamuksista huolimatta. Ennen kaikkea ilmaista itseäsi iästäsi huolimatta.💖 Vaikka ikää karttuukin, se mitä me ollaan sisimmässämme, on aina meissä mukana 💖