perjantai 8. kesäkuuta 2018

Ei vauva enää

Viimeviikon sunnuntaina nuorin perheenjäsenemme kastettiin. Enää ei tarvitse kutsua häntä pelkkänä vauvana, pikkuveljenä jne. Hällä on ihka oma nimi nyt. :) Kastetilaisuus järjestettiin lähellä olevan seurakuntatalon tiloissa. Ei meidän pirttiin millään olisi mahtunut tämä meidän lähisuku, saatikka ois ees kahvilautaset riittäneet, joten helpommalla päästiin kun varasimme tilat juhlaa varten. Eikä tarvinnut niin paljoa stressata siitä kiiltääkö kämppä ;)



Tarjottavat tein kaikki itse, lukuun-ottamatta kaupan keksejä ja vaahtokarkkeja. Suolaiseksi tein Broilerivoileipäkakun ja savuhärkärullia. Makeaksi valikoitui kaksi erilaista juustokakkua, joista toinen oli mango-persikka-passion ja toinen oli vadelma-valkosuklaa. Tarjottavat teki hyvin kauppansa, kotiin ei juurikaan ollut viemistä. Itse tilaisuus meni nopeasti ja päivänsankarikin oli oikein tyytyväinen koko ajan :)
Kuvia tuli otettua vielä huonommin kun vertaa esikoisen juhliin. Toivottavasti vieraat huomasivat kuvauttaa itseään vauvan kanssa tarpeeksi, en kahvinlaiton takia sitä ehtinyt valvomaan. Asukuvaa en itsestäni siinä tohinassa ehtinyt ottamaan, toivottavasti sukulaisilta saan edes muutaman kuvan itsellekkin muistoksi :) esikoisemme ilostutti tilaisuutta omalla humoristisella tyylillään: kummin lukiessa yhtä pientä raamatun pätkää, hän pätti sen jälkeen isoon ääneen kysyä "kuka siellä huusi" :'D Oli mulla pokassa pitämistä loppu osion ajan kun meinasi aina naurattamaan tuo letkautus :D lisäksi tämä 2 vuotias vilpertti meni ja puhalsi kastepöydän kynttilän :D

Kaiken kaikkiaan juhlat menivät huomattavasti stressivapaammin tällä kertaa. Edelleen minua jaksaa naurattaa tämä sukujen erillään olo. Kuinka vaikeaa tuntuu olevan se, että juhlittaisiin yhdessä tilaisuutta. Kaippa se on sitä peri suomalaista juroutta. Missä muussa tapauksessa ihmiset voisivat tutustua toisiinsa ja oppia tulemaan toistensa kanssa juttuun, kuin tuollaiset iloiset sukujuhlat? Aika vähiin käy ne tilaisuudet...



Nimeksi tosiaan poikamme sai Justus Rikhard <3 <3

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Heipä hei

Arki nelihenkisenä perheenä on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Vapaa-ajan ongelmia ei todellakaan ole näiden kahden minimiehen kanssa. Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on meillä kaikilla vielä kesken. Esikoiselle tilanne on ollut todella rankka, ei ole tainnut olla päivääkään, jollon hän ei olisi itkenyt sen takia, kun vauva vie äidin sylin tai kun äiti ei juuri sillä punaisella sekunnilla pysty tulemaan lattialle leikkimään. Onneksi hän edelleen käy kolme kertaa viikossa hoidossa, on edes joitain rutiini asioita pysynyt elämässä. Onneksi vauva kuitenkin kasvaa päivä päivältä enempi ja enempi. Tulee pikkuhiljaa enempi hetkiä, jolloin pystyn irtaantumaan vain ja ainoastaan esikoisen kanssa olemiseen. Olenkin koittanut aina viikonloppuisin ottaa sellaisen hetken, jollon mies on hetken vauvasta vastuussa ja minä voin antaa aikaani ainoastaan esikoiselle. :)

Sopeutumista on vaadittu myös tuolta isoimmalta mieheltä. Parisuhde aika kun on taas ihan minimissään, on vetänyt hänen mielen matalaksi. Ymmärrän sen täysin. Kyllähän se tympäsee kun vaimon aika menee täysin lapsien huolehtimiseen ja energiat ei heidän hoivaamisen jälkeen enää riitä mihinkään läheiseen kanssakymiseen. Juuri tänä aamuna aiheesta keskustelimme ja sanoinkin hälle ettei tämä kauaa kestä, että jos vaan jaksamme toisiamme tukea ja yhdessä tämä kriittisimmän vauva-ajan kahlata läpitte, niin meille tulee kyllä enempi aikaa taas hoitaa parisuhdetta.


Itselle haastavinta tässä on ollut se oma riittämättömyyden tunteen kanssa eläminen. Vauvassa kiinni olevana harmittaa vietävästi, kun en voi antaa niin paljoa huomiota, syliä ja aikaa esikoiselle kuin haluaisin. Harmittaa niin vietävästi kun läheisyyskiintiöni täyttyy tällä hetkellä noista lapsista, etten enää jaksa sitä antaa omalle aviomiehelleni vaikka häntä rakastankin. Harmittaa myös se kun olisi niin paljon kaikkea mitä pitäisi ja haluaisi tehdä, mutta nyt vain joutuu laittamaan sivuun. Tiedostan kyllä, että tämä kuuluu asiaan ja olen siihen asennoitunutkin, mutta aina joskus tulee se tunne et kumpa voisin itseni kloonata, niin pystyisin antamaan läheisilleni enemmän :)


Pienin perheenjäsen kasvaa hurjaa vauhtia. Kuukausi tuli mittariin viime viikolla ja neuvolassa punnittiinkin pojun painoksi jo hurjat 5250g ja pituutta oli jo 57,7cm. Pienimmät vaatekoot saimmekin heittää pois jo synnäriltä palattuamme ja nytkin tyhjäsin kaapeista kaikki alle 62 vaatteet pois. Ensimmäiset hymyt ja jokeltelut ollaan jo saatu ja poika on luonteeltaan melko perus tyytyväinen tapaus. Maha on nyt vähän tuottanut kipuilua pikkumiehellä, mutta toivottavasti helpottaisi pian. Yöt hän nukkuu melko hyvin, herää muutaman kerran syömään. Olen siis saanut itse nukkua edes pikkuisen öisin. Viikon päästä saadaankin kuuluttaa kaikille tutuille ja sukulaisille uuden tulokkaan nimi :) Sellaisia pikakuulumisia tänne. Aurinkoa on piisannut vähän liiaksikin, toivottavasti pian saataisiin vähän edes sateita, jotka laskettaisi tuota siitepölyä.

Mitäs sinne kuuluu ruudun toiselle puolelle?

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Yksi äijä lisää

Elämäni on jälleen muuttunut. Minusta tuli eilen klo.16.44 toistamiseen äiti. Aamusta tulimme sairaalaan vauvan painoarvio ultraan ja ultran laskujen mukaan kun painoa oli pikkumiehellä jo hurjat 4600g, niin meille sanottiin, ettei kotiin enää yhtenä kappaleena tarvitse mennä. Menimme odottavien osastolle odottelemaan synnytyssalin vaputumista. Muutaman tunnin siinä odottelimme kunnes kätilö tuli meidät hakemaan synnytyssaliin.
Täs kohtaa viel naurattaa :'D

Salissa alkoi valmistelut tulevaa koitosta varten. Lääkärin saavuttua paikalle kätilön kaveriksi, minulta puhkaistiin kalvot. Tästä ei mennyt kovinkaan kauaa kun supistuksia alkoi hiljalleen tulemaan, jotka loppujen lopuksi yltyivät todella voimakkaiksi. Pelkäsin nopean etenemisen takia, etten ehtisi saamaan minkäänlaista kivunlievitystä. Pelkkä ilokaasu kun ei minulla auttanut pennin vertaa. Kätilö ja anestesia lääkäri päätyivät tällä kertaa epiduraaliin. Se vei terävimmän supistuskipupiikin pois, mutta ei poistanut sitä kokonaan. Melko pian epin laiton jälkeen minua alkoi todella voimakkaasti ponnistuttamaan, ja kätilön todettua paikkojen olevan auki, sain siihen luvan. Jos jotain positiivista piti tästä hakea, oli se että tällä kertaa tunsin ponnistamisen ja supistukset (viime kerran spinaali vei kaiken pois) mutta muuta hyvää en epistä sitten keksikkään :'D voin sanoa että oli kyllä tuskien taival saada poika pihalle, sitä kivun määrää en hevillä unohda ja muistan miettineeni et miksi helvetissä monet pitää luomu synnytystä jotenkin urhoollisena tapana synnyttää. Typerää itsensä kiduttamista se on :'D (älkää ottako liian henkilökohtaisesti)
Ikuisuuden piinan jälkeen sain kun sainkin puserrettua pojan joka painoi 4310g ja joka omasi 53cm pituutta. Ja vaikka tuntui että toosani olisi räjähtänyt kranaatin lailla sirpaleiksi ympäri salia, sain yllätyksekseni vain yhden tikin ja muutaman nirhauman. Napanuora oli kiertyneenä pikkuisen kaulan ympäri, joka leikattiin kiireellä poikki ennen muun kropan syntymää. Mutta siitäkin me selvisimme oikein hyvin :) kokonaiskesto tällä kertaa koko touhulla oli 2h 43min.

Nyt tutustumme toisiimme osastolla ja odotamme lupaa siirtyä harjoittelemaan yhteiseloa kotipuoleen. ^_^

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Hellurei!

Ajattelin tulla vähän kertomaan pikaisesti kuulumisia. Hengissä ollaan edelleen. Jäin töistä ensin kesälomalle ja siitä suoraan alkoi 16.3 virallisesti äitiysloma. Ja voin sanoa että tämä aika ei ole lomaa nähnytkään!! Ensimmäiset 2-3 viikkoa meni puhtaasti siinä kun sain riesakseni hyvin aaltoilevan flunssan retaleen -_- Välissä saattoi olla aina muutama päivä ihan hyviä päiviä, jolloin ehdin jo ajattelemaan, että jes tämä tauti on selätetty. No eikös se sitten jo seuraavana päivänä ilmoittanut olemassa olostaan jälleen hirmuisen tukkoisella, flunssaisella ja voimattommalla olomuodollaan. Päivät on menny lähinnä selviytymiseen, pakolliset kotityöt on tullu hoidettua, mutta mihinkään ylimääräiseen ei todellakaan ole riittänyt energiat. Reilu viikko sitten olo oli jo todella hyvä ja energinen, aloin kotona tekemään pientä maalailu remppaa. Sain jopa tulevalle perheenjäsenelle pestyä vaatteet valmiiksi lipaston laatikoihin..ei tarvitse alasti häntä synnäriltä kotiuttaa xD Noooo tais olla sitä kuuluisaa tyyntä myrskyn edellä..


Pääsiäisen pyhäthän meillä alkoi todella railakkaasti oksennustaudin merkeissä. Ensin esikoinen alkoi yllättäen oksentamaan todella rajusti, siinä meni yksi matto ja kolmet petivaatteet -_-  Sain myös kokea oman osani tästä oksennusryöpystä... No esikoisella tämä tauti onneksi helpotti sen yhden tuskaisen yön jälkeen. Tästä menikin hurjat 1 ja puoli päivää kun aloimme mieheni kanssa puolestaan oksentamaan kilpaa. Voin sanoa, että näin raju mahatauti yhdistettynä loppuraskauteen ei todellakaan ole kokeilemksen arvoinen asia! En muista koska mulla olisi oikeasti ollut niin hirveä olo kun mitä ny viimoset 3 päivää on olleet. Nyt vasta tänään alkaa ensimmäisen kerran tuntumaan siltä, et aletaan olemaan elävien kirjoissa. Viime iltana alkoi jo synnytykseen viittavat merkit ilmenemään ja vaikka kuinka haluaisinkin tämän raskauden jo olevan ohitte, niin en välttämättä olisi halunnut kokea synnytystä oksennusten ja ripulien lomassa :'D
Onneksi lähtöä ei viime yönä kuitenkaan tullut, jännityksellä odotellaan h-hetkeä. Viime viikolla neuvolalääkäri pudotti vielä sellaisen mukavan pommin, että vauva on ultran mukaan 2 viikkoa suuremman kokoinen, kun mitä sen tällä hetkellä kuuluisi olla. Olin siis tuolla käynnillä 36+3 viikoilla ja vauva siis oli jo tuolloin ultran mukaan 3622g painoinen (esikoinen painoi syntyessään siis tuon 3630g -_-'), että vähän jäi tämä tilanne hirvittämään. Tayssiin lähti asiasta informaatiota ja lääkäri sanoi, että sieltä mahdollisesti tulee kutsua uusiin tutkimuksiin, jos nyt vauva ei päätä itse syntyä ennakkoon ennen tuota kutsua. Että että.. Jännän äärellä ollaan!


Toivottavasti teillä muilla on ollut paremmat pääsiäisvapaat :)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

2 vuotias

Meidän pieni mies on jo 2 vuotias! Tai ollut siis jo 20.2 lähtien :D Joka päivä jaksan hämmästellä ajan kulumista ja kuinka siitä pienen pienestä maailmaa hiljalleen tarkkailevasta vauvasta on kasvanut jo hyvin omatoiminen taapero. Syntymäpäiviä juhlittiin kahdessa erässä. Ensimmäiset pidettiin yhdessä veljen poikani kanssa, joka täytti hieman aikaisemmin tuon 2 vuotta. He eivät olleet työkiireidensä vuoksi ehtineet syntymäpäiviä pitämään aikaisemmin ja itse sitten ehdotin yhteisiä syntymäpäiviä, ettei tarvitsisi samoja sukulaisia juoksuttaa kahden pirtin välillä peräkäisinä päivinä tai viikonloppuina ja halusin myös helpottaa heidän sen hetkistä työtaakkaa tarjoamalla samalla leivonta apua. Juhlat meni oikein mukavasti ja oli varmaan suurimmalle osalle vieraistakin helpottavaa kun selvittiin kaksista synttäreistä samalla rytäkällä. Vapaa-aika kun nykyään ihmisillä on kovin vähissä erinäisten harrastusten, töiden ja muiden elämän kiireiden vuoksi. Eikä onneksi tälläiset 2 vuotiaat taaperot osaa vielä harmistua siitä, mikseivät saa omia syntymäpäiviä =)  Heille kun tärkeintä on se muiden ihmisten läsnäolo, päästä kirmaamaan muiden lasten kanssa ja rapistelemaan lahjapakkauksia.


Toinen osio syntymäpäivistä vietettiin viime viikonloppuna, jolloin meille saapuivat mieheni puolen suku. Heitä ei montaa ollut, joten järjestelyiden osin pääsin helpolla :)
Poikamme sai lahjaksi kaikenkaikkiaan hirmuisesti vaatteita, joista ollaan äärimmäisen kiitollisia. Kielloista huolimatta tuo nassikka kun tuppaa koko ajan kasvamaan ulos vaatteistaan =D Hän sai lahjaksi myös Autot-elokuvasta tutun Martti-auto lelun, joka onkin nykyään pojalla matkassa mukana lähes yötäpäivää, äänikirjan, 2 pipoa, villasukat, leikkityökalusarjan, dinoauton, krokotiilipehmolelun, pillimehuja, Dubloja ja ryhmähau-dvd:n. Me ostettiin pojallemme sellaisen ison 10 pikkuauton pakkauksen jonka joskus aikaisemmin löysin hyvässä alemyynnissä.


2-vuotiaana poikamme tosiaan osaa jo monenlaisia taitoja. Hän on kova poika höpöttämään, selkeitä sanoja ja lauseita tulee hirmuisen paljon ja hänen puheestaan onkin tällä hetkellä tullut todella ymmärrettävää. Tällä hetkellä on hyvin voimakas minäitse-vaihe meneillään voimakkaan uhman kera. Kaupparaivareitakin on jo useasti saatu ja tällä hetkellä työn alla on lyömisen kitkeminen pois. Temperamenttia löytyy tosiaan pieneltä mieheltä, mutta muuten luonteeltaan hän on hyvin rauhallinen ja kovasti ympäristöä tarkkaileva kaveri. Ympärillä jos on paljon porukkaa tai vierasta porukkaa on hän enempi se vetäytyvä persoona, ei juurikaan puhuapukahda ja uusiin juttuihin tutustuminen on toisinaan hyvin pelottavaa. Hänellä tuntuu olevan tarkkaavaisen luonteensa vuoksi äärimmäisen hyvä muisti ja hän hoksaa ällistyttävän paljon asioita, mitä itse en ole osannut edes ajatella tuon ymmärtävän/ajattelevan. Tunnistaa hoitokavereidensa vanhempien autot, vaikkei olisi niitä nähnyt kuin 2 kertaa. Auttaa myös kaikessa mahdollisessa. Vie pyykkiä suoraan koneeseen, auttaa tiskikoneen tyhjentämisessä, siivoaa jo omia jälkiänsä osaamallaan tavalla. Lempi juttuja on ehdottomasti autot, puputupuna, junat ja muumit. Pitää myös kovasti perhepäivähoidossa olosta ja kavereista höpötetään toisinaan jopa kotona. 2 vuotis neuvolaan mennään vasta 22 pvä tätä kuuta, koska olin vähän mattimyöhäsenä liikenteessä sen varauksen suhteen. Neuvolatäti tosin sanoi ettei se ole niin tarkkaa ja ehdottikin uudenlaista neuvolakäyntiä, mikä on täällä päin kokeilussa. Siinä käynnissä on mukana useampikin saman ikäinen lapsi ja heille on järjestetty mm. temppurataa, missä nuo taaperot saavat touhuta ja samalla katsotaan motorisia taitoja yms. jokainen tietysti samalla käynnillä punnitaan ja mitataan ihan yksilöinä, mutta meidän jännittäjä poikaa ajatellen tämä uusi kokeilu voisi olla todella hauska ja rohkaiseva, saa ehkä paremmin pikkumiehestä jotain irti, kun vertaa sellaiseen kuumottavaan "nyt tarkkaillaan vain minua"-käyntiin :D

Sellaista tänne kuuluu pienelle miehelle. Enää olisi 49 päivää pikkuveljen laskettuun syntymäaikaan jäljellä. Jännityksellä jäämme odottamaan milloin hän päättää syntyä, toivottavasti päättää vielä tovin pysyä masun sisällä kasvamassa. Itselläni alkoi viikko sitten kesäloma, josta siirrynkin suoraan äitiyslomalle. Kesäloma alkoi vain kehnosti flunssan merkeissä, mutta eiköhän se olo tästä vielä voiton puolelle käänny :)

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Bye bye 2017..EI TUU IKÄVÄ!!!!

Jos sitä ehtisi rustaamaan vuoden ensimmäisen postauksen??

Vuosi se sitten taas otti ja vaihtui seuraavaan. Viime vuonna tuli ärsyttävän vähän kirjoiteltua blogin puolelle ja toivon, todella että saisin tähän asiaan nyt tänä vuonna huimaa parannusta. Kun muistelen viime vuotta, nousee päällimmäisenä mieleen suomeksi sanottuna suuri vitutus ja ahdistus. Viime vuosi meni 95% vain selviytymiseen päivästä toiseen ja en tottapuhuakseni edes ymmärrä miten olen siitä näinkään hyvin selvinnyt. Viime kevät oli tähän astisista ehkä sitä rankimmasta päästä. Uusi työ vei ihan totaalisesti mehut omasta jaksamisestani. Oli niin paljon uutta opittavaa ja ei oikeastaan ketään keltä kysyä. Jouduin joustamaan ja venymään yli oman jaksamiseni ja lopulta oltiinkin siinä pisteessä, että löysin itseni Tayssista makaamassa vakavassa keuhkokuumeessa. Tulehdusarvoni huitelivat likempänä 400 ja oli suoranainen ihme, että olin edes siinä kunnossa missä silloin olin. Makasin osastolla täyshoidossa miltein viikon, jonka jälkeen pääsin jatkamaan paranemisprosessia kotiin. Tuolloinen esimiehenihän soitti minulle ja vihjasi työsuhteeni olevan vaakalaudalla tämän sairastumiseni takia ja tivasi viellä, että olenko usein näin kipeänä ja mistä taudin olin saanut... Stressihän siitä jatkoi kasvamistaan ja pelko työsopimuksen purkamisesta oli läsnä koko ajan. Jollain lailla selvittiin heinäkuuhun asti, jolloin minulla alkoi 1kk palkaton kesäloma. Vaikka rahan käyttöä joutui miettimään ekstra tarkkaan, toi se kaivatun hengähdyshetken itselleni.

Kevät oli myös perheessä todella uuvuttavaa ja raskasta aikaa. Julius aloitti päivähoidon perhepäivähoitajan luona, joka onneksi lähti sujumaan oikein hienosti alusta asti. Mutta toi myös mukanaan ne ihanat sairastelemiset, jotka helpottivat vasta muutaman kuukauden jälkeen. Yöt valvottiin ja kukuttiin pienen potilaan kanssa joka verotti jaksamista entisestään. Mies purki omaa ahdistustaan ja stressiä viinan latkimiseen  (tulipahan sekin nyt myönnettyä ääneen..), joka taas lisäsi vielä entisestään omaa työ- ja stressi taakkaa entisestään. Olo oli koko ajan niin uupunut ja yksinäinen. Keväällä mietimme ihan tosissamme eri osoitteisiin muuttamista. Mies ei jaksanut nalkuttavaa vaimoa ja itse en jaksanut puolestaan sitä, että omalle kontolle jäi lähes 100% kodin hoito, lapsen hoito, koiran hoito..Olisi pitänyt jaksaa kaiken sen hullunmyllyn keskellä vielä olla toiselle se kantava tukipilari..Taikuri joka muuttaa hänen elämänsä kuin taikaiskusta jälleen hyväksi, aurinkoiseksi ja murheettomaksi, saamatta kuitenkaan itse mitään takaisin. Välillä oli itsellä jopa sellaisia päiviä, että mietin ihan tosissani jonnekkin terapiaan menoa, kun alkoivat taas tutut elämänpäättämis ajatukset käväisemään mielessä.. Täytyy sanoa, että jos tota ihanaa reilu 1-vuotis palleroa ei elämässäni olisi, niin en tiedä missä nyt olisin.

No tosiaan kesäloma toi kaikille meille hengähdyksen arjen stresseistä ja elämä alkoi viimein näyttämään hyvinkin valoisalta. Jokin mielenhäiriö siinä onnen huumassa iski ja päätimme antaa toiselle lapselle mahdollisuuden tulla, jos on tullakseen. No hänhän päätti tulla ihan samointein. <3
Alkoi syksy, arkeen paluu ja uudet stressit. Vanhat ongelmat palasivat kuin bumerangin lailla takaisin, ja mikä parasta, minä siinä samalla vankasti raskaana!! Hip Hei!!
En ole osannut nauttia tästä nykyisestä raskaudesta oikeastaan ollenkaan, kun aikani on mennyt kotoasioista murehtimiseen, taisteluun kumppanin alkoholismia vastaan, töissä selviytymiseen jne... Lisäksi pelko tämän lapsen menettämisestä nousi järjettömän voimakkaana pintaan. Alitajuisesti varmaan ajattelin koko ajan hyvän kaverini kokemia 2 keskenmenoa ja ajattelin tietysti automaattisesti, että näin tulee minullekkin käymään (älkää kysykö millä logiikalla..?) ...
Jaaaaaaaaaaaa kun stressi käy jälleen tarpeeksi suureksi, niin tiette miten siinä kohdallani käy.. Vanha tuttu keuhkokuumehan se sieltä taas lipui elämääni riemastuttamaan olemassa olollaan... heh heh... Tällä kertaa en tehnyt ennätystä tulehdusarvoissa, vaan jäivät keväisestä vain puoleen n.200 :`D
No, siitäkin on selvitty, minä sekä vauva.
Kumppanikin tajusi parin ylilyönnin jälkeen, ettei hänen juomisensa voi jatkua näin ja hän jätti nyt vallan kirkkaat pois. Olen tästä oivalluksesta enemmän kuin onnellinen. Toki työsarkaa on vielä asian tiimoilta paljon, mutta parempaan suuntaan ollaan ehdottomasti menossa. Lisäksi hän sai puhuttua pomonsa kanssa töihin liittyvät ongelmakohdat ja nyt vain odotellaan, josko muutosta tulisi sinnekkin puolelle, mikä vähentäisi stressiä entisestään. :)

Loppuun voisin listata vähän noita muutamia positiivisia asioita menneestä vuodesta ja toiveita tulevalle vuodelle:

*Pikkumies <3 Kyl se vaan se oma laps osaa tuoda sen ilon niihin synkkiinkin päiviin. Uudet taidot, joita hän oppii koko ajan, se kun edes hän tulee kurjana päivänä näyttämään kuinka tärkeä hälle olen <3 Ei voi olla hymyilemättä kun toinen laulaa aamutuimaan pinnasängyssä "ihhahhaa ihhahhaa, hepohirnahtaa-laulua", tai tekee jotain todella odottamatonta ilmein tai elein. Ja puhumaan opetteleva taapero vaan on jotain niin parasta, että siitä on saatu monet naurut.

*Kesäloma  Oli ihanaa nauttia kerrankin kiireettömyydestä, aikatauluttomuudesta ja päästä käymään kavereiden luona kylässä ja kokemassa uusia juttuja, kuten Kiviniityn eläinpiha ja Leon leikkimaa.

*Uusi raskaus  Vaikka onkin ollut pelon ja huolen täytteistä koko raskausaika, olen silti järjettömän onnellinen ja kiitollinen tästä tulevasta uudesta perheenjäsenestä. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti ja saamme terveen ja hyvin voivan pojan huhtikuussa syliimme <3

*Työ  Edellinen esimies irtisanoutui työstänsä ja olen saanut uuden esimiehen, joka on entuudesta tuttu. Hänen ansiostaan työstressi on puolittunut huomattavasti ja ehkä tuo tuleva äitiyslomakin on helpottanut oloa, kun tietää, ettei tarvitse kuin vähän aikaa enää pinnistellä. Lisäksi saamani kiitos asiakkailta on nostattanut mielialaa ja työmotivaatiota entisestään.

*Rakkaat läheiset: Kiitos että olette jaksaneet tukea ja tsempata tänä vuonna. Kuunnella kun on ollut tarvetta tulla kuunnelluksi <3 Erityismaininta ja kiitos/arvostus lähtee rakkaalle Mummulleni <3 <3 sinne on aina hyvä mennä kun alkaa ahdistus nostamaan päätään <3 Mummu on aina ollut tukenani ja turvanani elämäni myllerryksissä ja hänen kokemuksistaan saan voimaa ja mikäs sen parempi tukija on kuin se joka omaa samat kokemukset ja samat elämänarvot <3 Toivottavasti voin olla myös hälle tarvittaessa yhtä suuri apu ja tuki <3
Toinen eritysmaininnan omaava ihminen on rakas ystävä-kirjekamu Nänni <3 Kiitos että olet jaksanut myös kuunnella ainaisia tilityksiäni ja olet jaksanut piristää jutuillasi <3 Läsnäolosi on ollut korvaamatonta vaikka välimatkaa meillä onkin kevyet 450km <3

*Toiveet vuodelle 2018
Toivon todellakin stressivapaampaa vuotta. Sitä että aikaa jäisi joskus huolehtia myös itsestään, omasta jaksamisestaan ja ehkä jopa harrastaakkin jotain. Toivon että saadaan aviomiehen kanssa ongelmat selätettyä ja tasapaino tänne perhe-elämän pyörittämiseen <3 Toivon, etten tuntisi oloani niin yksinäiseksi, vaan sitä että joku oikeasti välittää, haluaa auttaa, olla tukena.. tuntea kuuluvansa porukkaan. Toivon terveyttä itselleni ja kaikille muillekkin läheisille ja tutuille. Toivon että pystyisin nauttimaan viimein kunnolla tästä uudesta raskaudesta ennen kuin se on vallan ohitte... Eikä uudet kokemukset ja ihmissuhteet ole koskaan pahitteeksi elämään. Ennenkaikkea toivon onnellisuutta <3


p.s.täyte kuvat tulee joskus jälkeen päin jahka jaksan niihin paneutua. Nyt saatte tyytyä pelkkään puuduttavaan pitkään tekstiin ;)

-Toivottavasti teidän muiden vuosi on lähtenyt rullaamaan hyvin :) <3

perjantai 15. joulukuuta 2017

12.12

Viime tiistaina vietimme 5 vuotishääpäivää.siis 5 vuotis?? :O jotenkin tuntuu niin oudolta, että aikaa on kulunut jo ouolen vuosikymmentä!! 5 vuotta naimisissa oloa ei ole ollut meillä sitä helpointa eikä ruusuisinta aikaa. Välillä olemme jopa ihan tosissamme miettineet sitäkin vaihtoehtoa, että olisimmeko onnellisempia erillämme. Onneksi ne ajatukset ovat pysyneet vain ajatuksen tasolla, koska näistäkin Mount Everestin kokoisista ongelmista ollaan selvitty läpi ja pitkästä aikaa olo alkaa itselläkin olemaan toiveikas ja luottavainen tulevaisuuden suhteen. Toivottavasti tämä olotila säilyy ja saamme pidettyä kiinni niistä tavoista ja asioista jotka helpottavat yhteiseloamme! :)

Otimme tuon 12 päivän vapaaksi töistämme ja esikoisen vietyä päivähoitoon suuntasimme Tampereelle, jossa meillä oli aika varattuna Terveystalolle. Terveystalolla meillä oli sikiöseulannan viimeinen osio rakenneultra, jossa katsottiin pikkuisen masuasukin terveydentila :) Kätilö tutki pitkään kaikkia sisäelimiä, uudelleen ja uudelleen. Vilkas mielikuvitukseni kehitteli tuossa ajassa jo vaikka ja mitä kauhukuvia erinäisistä kehitysvioista. Lopulta kätilö totesi kaiken olevan juuri niin kuin pitää <3
Huhtikuussa meille näillä näkymin olisi tulossa lisää äijäenergiaa perheeseen <3 <3
Eli saan jälleen unohtaa mekkojen ja röyhelöiden ostot :D noo onpahan kaikki jo valmiina ja näin säästyy rahatkin ^_^
Ostettiin muuten black friday aleista tuplavaunut meille. Pitkään mietin että tarvitaanko, mutta tulin siihen lopputulokseen, että jos yhtään aion käydä molempien lasten kanssa pidemmillä vaunulenkeillä tai vaikka vain kunnolla kaupoilla, on tuplavaunut ehdoton valinta. Tiedän ettei vilkas esikoinen jaksa pysyä pitkiä aikoja millään seisomalaudalla ja vaunulenkitkin vaihtuisivat todennäköisesti ojanpohjien ihmettelyyn... :'D vaunut olisivat nyt postissa odottamassa vain hakua ^_^


Kävimme ultran jälkeen syömässä pancho villassa ja voi sitä ähkyn määrää minkä ihminen voi itselleen aiheuttaa :'D minä kun vielä tosissani mietin ennen ruuan saapumista, että mitähän jälkiruokaa sitä ottaisi xD no ei tarvinnut tuon annoksen jälkeen edes ajatella jälkiruokaa :'D
Ruuan jälkeen mentiin takaisin kohti kotikontuja ja haettiin poitsu hoidosta. Oli se ihmeissään kun oltiin molemmat häntä hakemassa. Yleensä kun häntä on ollut hakemassa vain jompikumpi meistä. Että sellaisia kuulumisia tänne. Sitä olisi enää viikko jouluunkin ja itselläni alkaa tuolloin ihana 2 viikon loma!! ^_^