No kuten arvata saattaa, tuollaiset deittisovellukset sikiää jos jonkinlaista taapertajaa, sattui myös mun kohdalleni monia huvittavia tapauksia mitä muistelen hymyssä suin taatusti lopun ikäni. Mitä mahtaa liikkua sellaisten ihmisten päässä joilla on pakottava tarve:
A) lähettää itsestään alastonkuvia?
B) selkeästä seksiseurakiellosta huolimatta lähettää pelkkiä seksi ehdotuksia?
C) vetää herneet nenään siitä, kun kymmenettä kertaa joudun tuomaan julki, ettei minulla ole mikään tarve ottaa ketä tahansa kumppaniksi?
D) ihmisillä ketkä huutaa palavaa rakastumistaan muutaman "moi mitä kuuluu" viestin ja profiili kuvien jälkeen
Valta osa siis tuntui olevan epätoivoisia hätähousuja jotka sitten vetivät herneen nenään jossen muutaman viestin jälkeen halunnut seurustella tai päästää kotiin kylään o_O
Melko heti toukokuussa sovelluksesta löytyi lähistöllä asuva tyyppi, joka alkoi melko tiiviisti sopimaan tapaamisia, mua ahdisti hänen liika innokkuutensa mutta päätin antaa mahdollisuuden ihan silläkin jos itse satun olemaan vain niin jäässä vielä uusien ihmissuhteiden kanssa, kun onhan tämä vähän outoa 14 vuoden suhteen jälkeen tapailla muita miehiä :D
Oma muuttoni sattui juuri samaan syssyyn, kun olimme muutaman viikon tapaillut ja ajattelin, että pieni välimatka varmasti helpottaa toisen liialliseen innokkuuteen ja minullakin olisi aikaa ihan rauhassa ajatella mitä toisesta ajattelen. No eihän se sit mennytkään niin. 60km matkasta huolimatta hän oli oven takana melkein päivittäin ja jossei hän ängennyt tänne piti hän huolen siitä, että olen vain ja ainoastaan hänen käytössään soittamalla useita kertoja päivässä ja vielä jopa usean tunnin maraton puheluita. Ahdistus vain jatkoi kasvamistaan ja lopulta kun homma alkoi oleen siinä pisteessä että toinen suutahti siitä kun vietin oman isäni luona aikaa enemmän kuin 2h niin siinä vaiheessa koin tarpeelliseksi pistää pelin poikki. Jälkeen päin kuulin tästä tyypistä yhtä sun toista juttua mitkä puolsivat omia epäilyjäni ja olin onnellinen että pääsin niinkin pian eroon mokomasta tyypistä. Hänellä oli myös inhottava tapa huutaa varsinkin vanhimmalle pojalleni ihan turhista pienistä asioista. Ei ei ei, emme kaipaa sellaista ihmistä elämäämme.
Tän tyypin pois heivaamisen jälkeen avasin taas tämän deittisovelluksen ja jatkoin jutustelua mukavalta tuntuvien ihmisten kanssa. Muutamat tapaamiset sovin ja ne kahvittelut olivat melko epäonnisia ja kiusallisia tapauksia. Ajattelin siinä kohtaa että ehkä taidan pitää taukoa ja keskittyä elämään ihan vain minä ja pojat. No yhdet treffit oli kuitenkin sovittuna jo hyvissä ajoin, enkä niitä kehdannut viimetinkaan perua. Skeptisin mielin menin katsomaan, että minkähänlainen tapaus tämäkin mahtaa olla. 4 tuntia siinä mennä hurahti huomaamatta ja treffien jälkeen mielessä jylläsi ajatus että vautsi vau mikä tyyppi. Nyt on kulunut aikaa melkein 2kk näistä ekoista treffeistä ja takana on 1kk seurusteluakin. ^_^ Ei sitä turhaan sanota että kyllä sen sitten tuntee kun se oikea kolahtaa <3
Tämä kumppanini on vuoden minua vanhempi ja hänellä ei ole lapsia ollenkaan. Ensin pelkäsin kovin kuinka tällänen yhtälö mahtaa toimia oikeasti, mutta tässäkin asiassa kumppanini on osoittanut pelot vääräksi. Hän on ottanut minut ja pojat elämäänsä mukaan älyttömän hyvin ^_^ <3 hänestä huokuu käsittämätön rauhallisuus, hänen läsnäolonsa on tuntunut ensi treffeistä asti todella luontevalta, niin kuin tässä olisi aina pitänyt olla. Monet kerrat olen itkenyt onnesta siitä huolenpidosta ja välittämisestä mitä häneltä saan, sellaista mitä en saanut edellisessä suhteessa koskaan kokea. Mulla on ensi kertaa vuosiin oikeasti merkityksellinen ja rakastettu olo <3 Olo että minua kuunnellaan ja mielipiteilläni on merkitystä, se jo itsessään nostaa todella paljon tunteita pintaan, kun ehti ihan unohtaa miltä tuntuu olla onnellinen :') Hänessä on paljon samanlaisia arvoja mitä itse omassa elämässäni ajan ja arvostamme samanlaisia asioita. Toivon todella että saamme tämän suhteen kestämään. Itse ainakin aion tehdä kaikkeni sen eteen <3

Taidan olla rakastunut <3