Koulut ovat jälleen alkaneet ja valtaosan kesälomat loppuneet. On aika nostaa jälleen esille tärkeä aihe mikä meidän kaikkien olisi hyvä muistaa omassa arjessa. Nimittäin se kuinka käyttäydymme toisia ihmisiä kohtaan ja kuinka opetamme tätä omille jälkeläisillemme.
Olen kertonut teille monesti tästä omasta erityispiirteestäni. Minulla on synnynnäinen henkitorven ahtauma, jonka laajennusleikkaukset tehtiin ollessani noin vuoden vanha. Näistä leikkauksista minulle jäi pysyvästi vaurioitunut äänihuuli, joka näkyy ja kuuluu möreänä/käheänä äänenä. Minulla ei siis ole tyypillistä heleää kaunista naisen ääntä ja tämä onkin saanut aikaan sen, että olen joutunut kokemaan rankkaa kiusaamista aina ala-asteelta ihan aikuisikään asti. Minua nimiteltiin monin kamalin haukkumasanoin. Mutakurkku, vammanen, epäsikiö kuuluivat muunmuassa päivittäisiin sanoihin joita sain kuulla muilta. Sanojen lisäksi koulutöitäni sabotoitiin ja eräs opettajakin huusi minulle jatkuvalla syötöllä siitä kun laulutunnilla en saanut ääntäni sointumaan yhtä korkealle kuin muut. Minut jätettiin myös valintatehtävissä aina viimeiseksi ja moniin leikkeihin en saanut osallistua ollenkaan.
Yläaste ajan toivoin olevan helpompi, mutta kiusaaminen vain jatkui. Linja-automatkat olivat ihan hirveitä, muiden potkiessa tuolin selkämystä samalla huutaen isoon ääneen sitä ovatko muutkin nähneet kuinka ruma olen tai miten kamala ääni minulla on. Tämä kaikki jätti minuun syvät jäljet jotka näkyivät vasta ammattikoulun jälkeen. Minulle iski valtaisa masennus, kärsin todella voimakkaista itsetuhoisista ajatuksista. Viiltelin turruttaakseni kipua ja muutamia kertoja tuli seisottua ihan junaradalla asti turtana, miettien ettei minulla olisi mitään syytä enää elää.
Kaikkien synkkien ajatusten jälkeen sain kuitenkin kammettua itseni siitä kuopasta ylös. Aloin nähdä elämässä hyviä asioita ja aloin jälleen hyväksymään itseni tälläisenä kuin olen. Tätä hyvää oloa sain tuntea useamman vuoden ajan, kunnes asiat alkoivat taasen mennä pieleen.. Edeltävä pitkä suhde jätti omat jälkensä itsetuntooni, jatkuvat valheet ja salailut, julkiset halveksunnat ja pilkkaamiset romuttivat itsetuntoa melkoisen alas joiden vaikutus on tullut enempi esiin vasta nyt menneen vuoden aikana. Olen tuntenut paljon pelkotiloja erinäisissä tilanteissa ja arvottomuuden tunnetta. Minun on vaikeaa tuntea oloani riittäväksi tälläisenä kuin olen. Mutta minä haluan kovasti saada oman itsetuntoni jälleen takaisin.
Vaikka useinmiten tunnenkin olevani sinut ala-aste ja yläaste aikaisten kiusaamistapahtumien kanssa, tulee edelleen päiviä milloin tietyt asiat sattuu todella paljon. Eilen muunmuassa kävi jälleen sellainen tapahtuma, mikä pisti mielen matalaksi. Kävin kirpputorilla varaamassa myyntipöydän. Siinä asioidessani kassalla, tuli taakseni 2 ala-aste ikäistä tyttöä. He alkoivat naureskella keskenään äänelleni ja hyvinkin häpeilemättömästi tuijottivat minua, nauroivat ja supattivat keskenään. Koitin olla välittämättä tilanteesta ja ajatella mielessäni, että he ovat vain lapsia ja lapset nyt vain käyttäytyvät näin. Vaikka kuinka koitin olla välittämäti tapahtuneesta, huomasin kuitenkin ajattelevani jälleen koettuja koulukiusaamistilanteita ja mieleen alkoi hiipiä jälleen surullinen olo. Turhautuminen taas omaaminää kohtaan, "miksi minun piti syntyä tälläiseksi?". Jotenkin sitä voisi luulla, että tälläiset asiat olisi helppoa käsitellä mitä vanhemmaksi tulee, mutta ei se niin taida mennä. Eipä se halu tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on taida loppua koskaan.
Siispä toivon omien kokemusteni pohjalta todella paljon sitä, että kiusaamisesta puhuttaisiin tarpeeksi, siihen puututtaisiin aina kun sellaista nähdään. Koitettaisiin myös me aikuiset näyttää esimerkkiä omalla käytöksellä sitä, että toisista ihmisistä puhuttaisiin positiivisemmin, keskityttäisiin niiden jatkuvien mollauksien sijaan keskustelemaan asioista asiallisesti ja kunnioittavasti ja mieluummin jakamaan sen negatiivisen sijaan enempi positiivista. Varmistettaisiin omien lasten kohdalla se että opetamme nämä hyvät tavat myös heille. On mahtavaa nähdä kuinka muutamat bloggaajat ovat ottaneet kantaa nettikiusaamiseen, toivottavasti viesti tavoittaisi mahdollisimman monet ja saisi ihmisiä miettimään omaa käytöstään sosiaalisessa mediassa. Kiusaaminen on aina väärin, on se sitten tehtynä netin välityksellä, naamatusten, koulussa, työpaikassa tai vaikka kaupan kassalla. Ennen kaikkea miettikää aina ennen kuin avaatte suunne,
"miltä tämä tuntuisi minusta jos minulle sanottaisiin tai tehtäisiin näin?"
