Jos sitä ehtisi rustaamaan vuoden ensimmäisen postauksen??
Vuosi se sitten taas otti ja vaihtui seuraavaan. Viime vuonna tuli ärsyttävän vähän kirjoiteltua blogin puolelle ja toivon, todella että saisin tähän asiaan nyt tänä vuonna huimaa parannusta. Kun muistelen viime vuotta, nousee päällimmäisenä mieleen suomeksi sanottuna suuri vitutus ja ahdistus. Viime vuosi meni 95% vain selviytymiseen päivästä toiseen ja en tottapuhuakseni edes ymmärrä miten olen siitä näinkään hyvin selvinnyt. Viime kevät oli tähän astisista ehkä sitä rankimmasta päästä. Uusi työ vei ihan totaalisesti mehut omasta jaksamisestani. Oli niin paljon uutta opittavaa ja ei oikeastaan ketään keltä kysyä. Jouduin joustamaan ja venymään yli oman jaksamiseni ja lopulta oltiinkin siinä pisteessä, että löysin itseni Tayssista makaamassa vakavassa keuhkokuumeessa. Tulehdusarvoni huitelivat likempänä 400 ja oli suoranainen ihme, että olin edes siinä kunnossa missä silloin olin. Makasin osastolla täyshoidossa miltein viikon, jonka jälkeen pääsin jatkamaan paranemisprosessia kotiin. Tuolloinen esimiehenihän soitti minulle ja vihjasi työsuhteeni olevan vaakalaudalla tämän sairastumiseni takia ja tivasi viellä, että olenko usein näin kipeänä ja mistä taudin olin saanut... Stressihän siitä jatkoi kasvamistaan ja pelko työsopimuksen purkamisesta oli läsnä koko ajan. Jollain lailla selvittiin heinäkuuhun asti, jolloin minulla alkoi 1kk palkaton kesäloma. Vaikka rahan käyttöä joutui miettimään ekstra tarkkaan, toi se kaivatun hengähdyshetken itselleni.
Kevät oli myös perheessä todella uuvuttavaa ja raskasta aikaa. Julius aloitti päivähoidon perhepäivähoitajan luona, joka onneksi lähti sujumaan oikein hienosti alusta asti. Mutta toi myös mukanaan ne ihanat sairastelemiset, jotka helpottivat vasta muutaman kuukauden jälkeen. Yöt valvottiin ja kukuttiin pienen potilaan kanssa joka verotti jaksamista entisestään. Mies purki omaa ahdistustaan ja stressiä viinan latkimiseen (tulipahan sekin nyt myönnettyä ääneen..), joka taas lisäsi vielä entisestään omaa työ- ja stressi taakkaa entisestään. Olo oli koko ajan niin uupunut ja yksinäinen. Keväällä mietimme ihan tosissamme eri osoitteisiin muuttamista. Mies ei jaksanut nalkuttavaa vaimoa ja itse en jaksanut puolestaan sitä, että omalle kontolle jäi lähes 100% kodin hoito, lapsen hoito, koiran hoito..Olisi pitänyt jaksaa kaiken sen hullunmyllyn keskellä vielä olla toiselle se kantava tukipilari..Taikuri joka muuttaa hänen elämänsä kuin taikaiskusta jälleen hyväksi, aurinkoiseksi ja murheettomaksi, saamatta kuitenkaan itse mitään takaisin. Välillä oli itsellä jopa sellaisia päiviä, että mietin ihan tosissani jonnekkin terapiaan menoa, kun alkoivat taas tutut elämänpäättämis ajatukset käväisemään mielessä.. Täytyy sanoa, että jos tota ihanaa reilu 1-vuotis palleroa ei elämässäni olisi, niin en tiedä missä nyt olisin.
No tosiaan kesäloma toi kaikille meille hengähdyksen arjen stresseistä ja elämä alkoi viimein näyttämään hyvinkin valoisalta. Jokin mielenhäiriö siinä onnen huumassa iski ja päätimme antaa toiselle lapselle mahdollisuuden tulla, jos on tullakseen. No hänhän päätti tulla ihan samointein. <3
Alkoi syksy, arkeen paluu ja uudet stressit. Vanhat ongelmat palasivat kuin bumerangin lailla takaisin, ja mikä parasta, minä siinä samalla vankasti raskaana!! Hip Hei!!
En ole osannut nauttia tästä nykyisestä raskaudesta oikeastaan ollenkaan, kun aikani on mennyt kotoasioista murehtimiseen, taisteluun kumppanin alkoholismia vastaan, töissä selviytymiseen jne... Lisäksi pelko tämän lapsen menettämisestä nousi järjettömän voimakkaana pintaan. Alitajuisesti varmaan ajattelin koko ajan hyvän kaverini kokemia 2 keskenmenoa ja ajattelin tietysti automaattisesti, että näin tulee minullekkin käymään (älkää kysykö millä logiikalla..?) ...
Jaaaaaaaaaaaa kun stressi käy jälleen tarpeeksi suureksi, niin tiette miten siinä kohdallani käy.. Vanha tuttu keuhkokuumehan se sieltä taas lipui elämääni riemastuttamaan olemassa olollaan... heh heh... Tällä kertaa en tehnyt ennätystä tulehdusarvoissa, vaan jäivät keväisestä vain puoleen n.200 :`D
No, siitäkin on selvitty, minä sekä vauva.
Kumppanikin tajusi parin ylilyönnin jälkeen, ettei hänen juomisensa voi jatkua näin ja hän jätti nyt vallan kirkkaat pois. Olen tästä oivalluksesta enemmän kuin onnellinen. Toki työsarkaa on vielä asian tiimoilta paljon, mutta parempaan suuntaan ollaan ehdottomasti menossa. Lisäksi hän sai puhuttua pomonsa kanssa töihin liittyvät ongelmakohdat ja nyt vain odotellaan, josko muutosta tulisi sinnekkin puolelle, mikä vähentäisi stressiä entisestään. :)
Loppuun voisin listata vähän noita muutamia positiivisia asioita menneestä vuodesta ja toiveita tulevalle vuodelle:
*Pikkumies <3 Kyl se vaan se oma laps osaa tuoda sen ilon niihin synkkiinkin päiviin. Uudet taidot, joita hän oppii koko ajan, se kun edes hän tulee kurjana päivänä näyttämään kuinka tärkeä hälle olen <3 Ei voi olla hymyilemättä kun toinen laulaa aamutuimaan pinnasängyssä "ihhahhaa ihhahhaa, hepohirnahtaa-laulua", tai tekee jotain todella odottamatonta ilmein tai elein. Ja puhumaan opetteleva taapero vaan on jotain niin parasta, että siitä on saatu monet naurut.
*Kesäloma Oli ihanaa nauttia kerrankin kiireettömyydestä, aikatauluttomuudesta ja päästä käymään kavereiden luona kylässä ja kokemassa uusia juttuja, kuten Kiviniityn eläinpiha ja Leon leikkimaa.
*Uusi raskaus Vaikka onkin ollut pelon ja huolen täytteistä koko raskausaika, olen silti järjettömän onnellinen ja kiitollinen tästä tulevasta uudesta perheenjäsenestä. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti ja saamme terveen ja hyvin voivan pojan huhtikuussa syliimme <3
*Työ Edellinen esimies irtisanoutui työstänsä ja olen saanut uuden esimiehen, joka on entuudesta tuttu. Hänen ansiostaan työstressi on puolittunut huomattavasti ja ehkä tuo tuleva äitiyslomakin on helpottanut oloa, kun tietää, ettei tarvitse kuin vähän aikaa enää pinnistellä. Lisäksi saamani kiitos asiakkailta on nostattanut mielialaa ja työmotivaatiota entisestään.
*Rakkaat läheiset: Kiitos että olette jaksaneet tukea ja tsempata tänä vuonna. Kuunnella kun on ollut tarvetta tulla kuunnelluksi <3 Erityismaininta ja kiitos/arvostus lähtee rakkaalle Mummulleni <3 <3 sinne on aina hyvä mennä kun alkaa ahdistus nostamaan päätään <3 Mummu on aina ollut tukenani ja turvanani elämäni myllerryksissä ja hänen kokemuksistaan saan voimaa ja mikäs sen parempi tukija on kuin se joka omaa samat kokemukset ja samat elämänarvot <3 Toivottavasti voin olla myös hälle tarvittaessa yhtä suuri apu ja tuki <3
Toinen eritysmaininnan omaava ihminen on rakas ystävä-kirjekamu Nänni <3 Kiitos että olet jaksanut myös kuunnella ainaisia tilityksiäni ja olet jaksanut piristää jutuillasi <3 Läsnäolosi on ollut korvaamatonta vaikka välimatkaa meillä onkin kevyet 450km <3
*Toiveet vuodelle 2018
Toivon todellakin stressivapaampaa vuotta. Sitä että aikaa jäisi joskus huolehtia myös itsestään, omasta jaksamisestaan ja ehkä jopa harrastaakkin jotain. Toivon että saadaan aviomiehen kanssa ongelmat selätettyä ja tasapaino tänne perhe-elämän pyörittämiseen <3 Toivon, etten tuntisi oloani niin yksinäiseksi, vaan sitä että joku oikeasti välittää, haluaa auttaa, olla tukena.. tuntea kuuluvansa porukkaan. Toivon terveyttä itselleni ja kaikille muillekkin läheisille ja tutuille. Toivon että pystyisin nauttimaan viimein kunnolla tästä uudesta raskaudesta ennen kuin se on vallan ohitte... Eikä uudet kokemukset ja ihmissuhteet ole koskaan pahitteeksi elämään. Ennenkaikkea toivon onnellisuutta <3
p.s.täyte kuvat tulee joskus jälkeen päin jahka jaksan niihin paneutua. Nyt saatte tyytyä pelkkään puuduttavaan pitkään tekstiin ;)
-Toivottavasti teidän muiden vuosi on lähtenyt rullaamaan hyvin :) <3