Kuinka meidän lapset kasvatetaan?

Kasvatustavat on aihe, josta saadaan monet sodat aikaiseksi eri ryhmissä. On vanhempia jotka vannovat kovan kurin nimeen ja on vanhempia jotka antavat lasten elää kuin pellossa. Sitten on vanhempia jotka koittavat luovia siltä väliltä. 

En lähde erityisemmin puuttumaan siihen miten kenenkin tulisi omalla kohdallaan toimia. Sen sijaan ajattelin kertoa, mitkä koen omalla kohdalla tärkeiksi tavoiksi, mitkä toimintatavat ovat meillä toimineet jne. 

Itse olen kokenut lapsuudessa sen ajan, kun lapsia kuritettiin tukistamalla, luunapeilla ja koivun oksalla. Meillä oli omassa lapsuudessa kova kuri ja teoilla oli todellakin seuraukset. Ei ollut mitenkään tavatonta meillä kärsiä viikon kotiarestia siitä, että tuli myöhässä sovitusta ajasta kotiin. Ei myöskään ollut mitenkään tavatonta se, että karkkipäivät/viikkorahat olivat pannassa usean viikon tai, että pahimmasta hölmöilystä saattoi joutua hakemaan pihalta itse sen koivunoksan. 

Itse en nykyään vastaavia toimintatapoja käyttäisi omiin lapsiini, mutta en näistä myöskään itse ole mitenkään traumatisoitunut. Ainoa asia mikä omassa lapsuudessa on jäänyt ihan aikuisuuteen asti harmittamaan on se, ettei välittämistä ja ylpeyttä näytetty. En muista koskaan kuulleeni vanhempien suusta sanoja "minä rakastan sinua", "olet meille tärkeä" tai "olemme ylpeitä". Se toki oli tuohon aikaan ihan yleinen tapa, ettei positiivisia asioita juurikaan ääneen tuotu julki, mutta tämä tapa korostui vain entisestään ollessani rankasti koulukiusattu. Tuli tuolloin tunne, etten ole riittävä ja hyväksytty missään.

Minun mielestäni kuria pitää pystyä pitämään ilman ruumiillista kuritusta, se ei mielestäni hyödytä ketään. Mutta mielestäni lapset tarvitsevat rajoja ihan jo oman turvallisuuden tunteenkin kannalta. Jos lapsi aina itse on päätäntävallassa, saattaa se aiheuttaa pitkässä juoksussa hyvinkin turvattoman tunteen. Vanhemman tehtävä kun on ohjata lasta toimimaan oikein, opettaa turvalliset ja toisia kunnioittavat tavat toimia. 

Vaikka en itse ruumiillista kuritusta suosikkaan, olen silti ollut ylpeä siitä miten jämptisti minua on lapsena kasvatettu. Kyllähän se nuorena otti päähän kun meillä oli kovempi kuri, kuin mitä monilla silloisilla luokkatovereilla, mutta näin aikuisena olen sitä oppinut arvostamaan. Opin jo varhain mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin, minusta kasvoi toisia ihmisiä kunnioittava melko hyvät käytöstavat omaava aikuinen, eikä maailmani romutu siitä jossen saa elämässäni kaikkea tahtoani läpi. 

Samanlaisia arvoja koitan myös opettaa omille lapsilleni. Meillä kunnioitetaan toisia ihmisiä, meillä ei katsota hyvällä haukkumista, meidän perheessä ei käytetä minkäänlaista ruumiillista väkivaltaa. Ruokapöydässä syödään sitä mitä on tarjolla ja jossei ruoka maistu niin tilalle ei tule muuta korvaavaa. Toisia ihmisiä kohtaan ollaan kohteliaita ja hyviä käytöstapoja vaadin paikasta riippumatta koko ajan.  

Meillä on myös käytössä jäähypenkki, minne joutuu hetkeksi rauhoittumaan, jossei käyttäydytä kunnolla. Vaadin lapsilta aina anteeksipyyntöä, jos ovat sanallisesti tai fyysisesti loukanneet toisia ihmisiä. Olen toisinaan saanut kuulla arvostelua kasvatustavoistani, kuinka olen liian jämäkkä, kuinka lapsen huonoa käytöstä pitäisi enempi korjata sylittelyllä ja haleilla. Se ei mielestäni auta lasta oppimaan oikean ja väärän eroa jos huonosta käytöksestä ns."palkitaan" läheisyydellä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meidän perheessä läheisyyttä olisi. Sen mitä itse en saanut omassa lapsuudessa kokea, olen halunnut korjata omien lapsieni kohdalla. Heille kerron päivittäin miten tärkeitä he ovat ja kuinka paljon äiti heitä rakastaa. Me halitellaan ja sylitellään paljon. Kehun aina kun vain suinkin siihen on aihetta, jotta lapsille tulee se olo, että ovat hyväksyttyjä omana itsenään. Koitan paljon kannustaa erilaisissa asioissa ja olla tukena aina kun sitä tarvitsevat. Haluan yrittää luoda lasteni kanssa sellaisen suhteen, että äidille voi koska vain kertoa jos jokin asia mieltä painaa ja äiti on tukena silloin kun sitä tarvitaan. Haluan pyrkiä kasvatuksessani siihen, että lapsistani kasvaa toisia kunnioittavia ja elämässä pärjääviä ihmisiä. Otan paljon myös lapsia mukaan pieniin kodin askareisiin; meillä lapset saa toisinaan auttaa tiskaamisessa, vaikka joudunkin sen tekemään jälkeenpäin uudelleen, vaadin lelujen siivoamista omille paikoilleen ja omien kykyjen mukaan saavat ja toisinaan jopa joutuvat olemaan avuksi. Meillä kotona kotityöt eivät ole pelkkiä aikuisten töitä, meillä opetetaan pienestä asti siihen, että kodista huolehtiminen kuuluu kaikille ja siitä ei erikseen palkita rahallisesti. Haluan että nämä asiat ovat selkärangassa ja lapset oppivat pienestä pitäen siihen, että ne on osa tavallista arkea ja elämää. 

Toki itsekkin olen äitinä vain ihminen ja syyllistyn toisinaan liian lyhyisiin hermoihin. Saatan toisinaan tiuskia ja äyskiä lasten tempauksille liian helposti. Näissä tapauksissa olen itse yleensä myöntänyt virheeni ja olenkin monesti pyytänyt lapsiltani anteeksi tarpeetonta äänen korotusta ja kireää olemista. Toivon tämän antavan esimerkkiä siitä, että meillä vanhemmillakin on tunteet ja, että mekin teemme virheitä joista kannamme vastuumme. Omalla esimerkillä on tässäkin tapauksessa valtavan suuri merkitys. Ei voi vaatia toista käyttäytymään tavalla, jota itsekkään ei kykene noudattamaan.

Olen todella onnellinen siitä, että kumppanini omaa myös samanlaiset arvot ja periaatteet. Me tuetaan tosiamme kasvatustavoissa ja jos toinen sanoo lapsille jotain, seisoo toinen tässä rinnalla myös, eikä asetu vastaan. Ollaan paljon puhuttu myös siitä, että kommunikoidaan toistemme kanssa koko ajan, ettei tule tilanteita joissa lapsi esimerkiksi kysyy toiselta vanhemmalta asiaa X ja vanhemman annettua kieltävä vastaus kipittää lapsi toisen tykö ja mahdollisesti saakin junailtua itselleen hyväksyvän vastauksen. Emme halua asettaa kumpaakaan siihen tilanteeseen, että toisen tekemisiä/päätöksiä jyrättäisiin yli, vaan aina varmistamme asian toiselta, onko asiaa X käsitelty jo kenties ensin toisen vanhemman kanssa. Tällä tavoin vältytään turhilta riidoilta ja lapsetkin oppivat sen, että tässä toimitaan yhteisenä rintamana.

Haluamme myös opettaa lapsia siihen, ettei raha kasva puussa. Rakkauden mittarina ei toimi se, kuinka paljon leluja meillä on tai se, että käydäänkö meillä kalliissa huvipuistoissa tms paikoissa. Haluamme opettaa sen, että elämyksiä voi saada vaikka tekemällä eväsretki lähimetsiin tai pitämällä hauska lautapeli-ilta. 

Tästä aiheesta saisi kirjoitettua vaikka kuinka paljon ja mitä enempi asiaa mietin, sitä enempi lähtee ajatukset haarautumaan. Taidanpa kuitenkin jättää tämän pohdinnan nyt tällä kertaa tähän ja kirjoittelen sitten taas uudemman kerran jos ajatuksia aiheesta alkaa kertymään uuden tekstin verran 😄

Minkälaisia arvoja te vaalitte ja millaisen kasvatuksen te olette lapsuudessanne saaneet?😀