tiistai 30. kesäkuuta 2020

Tiedättekö tunteen?

Tiedättekö sen tunteen kun jo ensi tapaamisesta lähtien on vallannut sellainen tunne, että tässäkö se elämäni kumppani on?
Tiedättekö sen tunteen, kun katsotte jotakuta ihmistä miettien samaan aikaan, miten onnekas on kun saa aamulla herätä viereltä ja tuijottaa aamupala pöydän ääressä, miettien miten tuollainen komistus on eksynyt elämään?
Tiedättekö tunteen, kun ajattelee jotain asiaa ja toinen sanookin sen samointein ääneen?
Tiedättekö tunteen, kun tuo ajatusten luku toistuu lähes päivittäin?
Tiedättekö sen tunteen joka valtaa sielun, sen halun tehdä kaikkensa, jotta toisella on hyvä olla?
Tunteen kun on onnellinen toisen puolesta?
Tiedättekö sen tunteen, jossa tuntuu siltä kuin olisi tuntenut toisen jo vuosikymmenien ajan sen 11 kuukauden sijasta?
Tiedättekö sen tunteen, kun jonkun seurassa voi olla täysin oma itsensä?
Tiedättekö sen tunteen, kun toinen julkisesti haluaa osoittaa välittämistään ja puhuu koko ajan todella kunnioittavasti?
Tiedättekö tunteen kun pitkään yksin asioita hoitaneena, saatkin pyytämättä apua esimerkiksi tiskien tiskauksessa?
Tiedättekö sen tunteen kun voit olla täysin avoin toiselle kaikesta, kertoa toiselle omat tunteet, kokemukset ja ajatukset ilman tuomituksi tulemisen pelkoa?
Tiedättekö sen tunteen kun toisen seurassa ei tarvitse pelätä?
Tiedättekö sen tunteen kun voi jälleen luottaa?
Minä tiedän


Havahduin tässä miettimään elämääni, miettimään sitä miten onnekas oikeesti olen, että kaiken kivun ja kärsimyksen jälkeen mulla on rinnalla ihminen jonka kanssa olen 100% onnellinen ja johon voin tällä hetkella sanoa luottavani 100%  ❤
Aina ei ole näin ollut 😔 
Havahduin jälleen miettimään, miten esimerkiksi kumppanini mökkireissu kavereidensa kanssa ei aiheuttanut minulle mitään pelkotiloja, ei mitään ahdistusta. Minä tunsin onnellisuutta toisen puolesta. Näinhän sen kuuluisikin olla, eikös?
Ei aiemmassa elämässä. Aiemmassa elämässä mä pelkäsin koko ajan, toiseen en voinut luottaa ollenkaan, etenkään kun toinen on aiemminkin säätänyt selän takana usean naisen kanssa. Etenkään kun hänen kaveripiirissään oli paljon ihmisiä joiden rajat riennoissa oli hyvinkin häilyväisiä ja näistä kännitoilailuista isoon ääneen minullekkin puhuttiin ihannoivaan tyyliin. Unohtamatta niitä tilanteita kuinka minun naaman edessä silloinen kumppani isoon ääneen  kännissä selitti kuinka flirttailu ja pieni pettäminen on sallittua, joka kätevästi jälkeenpäin aina selitettiin sillä että joi liikaa ja ei enää muista mitä on tullut hölmöiltyä.

Vaikka itselläni alkuun meinasi menneisyyden möröt ottaa valtaa, erossa olon aikana minun oli vaikeaa toisinaan erottaa tunnetta ja pelko tiloja menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Tietyt sanat saattoivat yhtäkkiä laukaista pelkotilan päälle, että nytkö kaikki toistuu tässäkin suhteessa? Opin niistä pienin askelin pääsemään irti. Mitä enempi opin tuntemaan kumppaniani ja hänen tapojaan toimia sekä ajatella ja mitä enemmän kumppanini tuki minua olemalla avoin ja rehellinen asioista, sitä helpompaa minulla on nyt ollut ja olen todella onnellinen voidessani sanoa, että tällä hetkellä luotan ja minulla on hyvä olo parisuhteessani. Tässä itseasiassa viime viikolla puhuimmekin kuinka molemmista tuntuu, että olemme saanut luotua todella vahvan pohjan meidän suhteelle ja molemmat ollaan oltu todella onnellisia siitä, että olemme joutuneet käsittelemään näitä ongelmakohtia heti suhteen alkumetreillä. Eivät pääse salakavalasti muhimaan missään alitajunnassa vaan saadaan ne kaikki heti käsiteltyä, jotta voidaan molemmat nauttia hyvin mielin siitä yhteisestä tulevaisuudesta ilman mitään ylläreitä. 

Perisuomalaiseen tapaan tätähän on monesti vaikeaa ääneen sanoa, koska kulttuuriimme on iskostettu hyvinkin vahvana ajatusmaailma siitä, ettei onnellisia asioita isoon ääneen huudella. Joku voi tästä tuntea kateellisuutta tai pitää kertojaa ylimielisenä ja leuhkana. Itse olen päättänyt omalla kohdalla rikkoa näitä normeja ja olen paljon omassa elämässäni koittanut keskittyä siihen, että tuon enempi ilon aiheita julki. En aio enää pelätä tuoda julki sitä, mitkä asiat tekevät onnelliseksi, mistä olen ollut ylpeä, en pelkää sanoa ääneen positiivisia ja kannustavia kommentteja toisille ihmisille. Minun mielestäni maailmassa on liikaa negatiivisuutta ja katkeruutta, haluan kaiken oman synkistelyn jälkeen keskittyä nyt niihin positiivisiin asioihin enkä halua antaa tilaa niille negatiivisille.



Joten pitäkää vain leuhkana, ylimielisenä tai minä vaan, mutta minä sanon nyt suureen ääneen, että tunnen olevani rakastettu, hyväksytty ja onnellinen omassa parisuhteessani ❤ Minusta tuntuu todella hyvältä kun kumppani rohkaisee esimerkiksi pukemaan sellaisia vaatteita päälle, mihin oma epävarmuus ei olisi aiemmin antanut lupaa, hän näyttää julkisesti sen kuinka ylpeä hän on ollessaan minun rinnalla, hän ei häpeile esimerkiksi puristaa pyllystä kesken lenkin tai ei häpeile antaa pusua minulle keskellä väenpaljoutta. Se luo todella suuren tunteen siitä, että toinen oikeesti haluaa olla mun rinnalla ja että minä kelpaan tälläisenä kuin olen. Se nostattaa omaa itsevarmuutta todella paljon mikä puolestaan näkyy vain hyvänä asiana parisuhteessa ja kyllähän se myös mukavasti lisää pientä seksuaalista latausta välille, kun kaikkea pientä hipsuttelua on pitkin päivää 😉
Mikään ei myöskään ole niin ihanaa kun toinen pyytämättä päättää alkaa imuroimaan tai tiskaamaan, tai kun aamulla antaa nukkua hetken pidempään ottaen vuorostaan vastuun aamupalojen laitosta pikkumiehille. Välillä on oikeasti tunne, että voiko tämä olla tottakaan ja voinko minä olla oikeasti niin onnekas, että olen saanut tälläisen ihmisen rinnalleni. Todella epäuskoinen olo toisinaan ja välillä sitä jopa sortuu ajattelemaan, että mitä jos tämä onkin vain unta tai loppuu kuitenkin kohta. Mutta kuten sanoin, nyt aion lakata olemasta pessimistinen ja keskityn mieluummin nauttimaan tästä tunteesta kun kaikki on hyvin ❤


Sain tänään aamulla eräältä ystävältäni ihanan viestin. Hän kertoi siinä miten ihanaa oli nähdä minut ja uusi kumppanini heillä kyläilemässä ja se onni mitä meillä oli, välittyi myös heille. Hän kirjoitti, että näytimme ihan oikealta ja rakastavalta perheeltä, niinkuin näin olisi aina kuulunut olla 😍💖 Voi kumpa näin olisi aina ollutkin, mutta onneksi näin tulee olemaan koko loppu tulevaisuus ❤

Mitkä asiat teidän elämässä on hyvin ja mistä olette onnellisia? Uskallatteko sanoa onnen tunteenne ääneen, vai ohjaako teitä se sananparsi "se jolla onni on, se onnen kätkeköön"?

2 kommenttia:

  1. Tästä postauksesta tuli kyllä niin hyvä mieli ja ilo sinun puolesta 🤗 ♥️ todellakin ilon aiheet vaan rohkeasti esiin, tuossa asiassa on itselläkin tekemistä. Toki en mene esim. alamaissa olevalle kaverille hehkuttamaan omaa onnea saman tien, mutta musta iloisten asioiden ja onnistumisten pitäisi kuulua normaaliin keskustelukulttuuriin siinä missä murheidenkin. Välillä tuntuu että ihmiset varsinkin oikein kilpailee siitä, kenellä menee huonoiten ja siitä löytyy loputtomasti keskusteltavaa, mikä on hieman outoa kun tarkemmin ajattelee. Lippua korkeammalle vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hiidenneito <3
      Ajattelen aivan samalla tavalla, toki niinkuin sanoitkin, tilannetajua pitää olla. On myös surullista kun ihmiset toisinaan eivät uskalla iloita omasta onnestaan juurikin jos lähipiirissä on murheita. Ja tuntuu että toiset jopa uhriutuvat siitä jos toinen uskaltaa näyttää oman onnensa, niin siitä toisinaan aletaan syyllistämään, miksi toinen iloitsee kun tietää kuinka huonosti henkilöllä x menee. Tämä ajatustapa lisää hirmuisesti negatiivisuutta ja katkeruutta ihmisten välille :( Me kun emme valitettavasti voi mitään sille jos jollekkin tapahtuu ikäviä asioita, ei sen pitäisi olla este omien asioiden iloitsemiselle, muutenhan sitä saisi joka asiassa ajatella "en voi olla onnellinen koska joku kuitenkin jossain päin maailmaa kokee asiat huonosti".
      Ja tämä pätee myös toistepäin, juuri tässä kuvailemassasi ilmiössä jossa kilpaillaan koko ajan siitä kellä menee huonoiten, on todella surullista :(
      Mutta yritetään pikkuhiljaa keskittyä kaikki enemmän jakamaan positiivisia asioita. <3 Jopa pienten positiivisten asioiden miettiminen päivittäin, saattaa huomaamattaan lisätä iloista mieltä pidempikantoisemmin ^_^

      Poista