tiistai 6. huhtikuuta 2021

"en kehu"

 Olen jo pidemmän aikaa pohtinut sellaista asiaa, kuten toisen ihmisen kehuminen. Miksi se on valtaosalle ihmisistä todella vaikeaa? Vai onko tämä jokin kulttuuri sidonnainen juttu? Ollaanko me Suomalaiset todella niin juroa kansaa, että meidän on vaikeaa sanoa ääneen kehut toisillemme? Ajatellaanko me jotenkin kummallisesti, että kehun saaja ylpistyisi tai kehut olisi jotenkin itseltä pois? 


En sano, että kaikki toimisi näin. Olen nähnyt ja kuullut näitä tilanteita missä kehutaan toisen ihmisen käytöstä, tekemisiä, vaatteita tai vaikka hiusten väriä. Silti enimmäkseen törmään tähän useammin kun sanotaan mieluummin se paha asia tai jätetään sanomatta yhtään mitään. Enkä ny tarkoita sitä, että väkisin pitäisi keksiä jotain... Kyl te varmaan tajuatte mitä ajan takaa? 😅

Olen myös pohtinut sitä, että ohjaako esimerkiksi kateellisuus tai ylpeys tämän kaltaiseen käytökseen, ettei niitä positiivisia juttuja juuri koskaan viljellä eteenpäin?

Esimerkiksi esikoisen vauvauinnissa törmäsin tähän, kun koitin ystävystyä muutaman äidin kanssa pukuhuoneessa. Saatoin muutaman kerran kehua kuinka suloiset vaatteet jollain lapsella oli, tai miten suloiselta lapsi näytti kun teki jotain hassua siinä edessäni. Joka kerta sain vastaani hyvinkin tympeitä ynähdyksiä, enkä koskaan saanut itse takaisin mitään kohteliaisuutta. En tiedä onko itselläni sitten jotenkin oudot käsitykset ihmisten kanssa olemisesta vai missä on vika, mutta itselläni on tapana kyllä huomioida toisen sanomat kohteliaisuudet kiittämällä ja yleensä tälläiset tilanteet rohkaisee minuakin jakamaan takaisin kohteliaisuuksia. 

Nettimaailma tuntuu olevan myös oma lukunsa, siellä kun valtaosa keskittyy vain siihen pilkun viilaamiseen tai virheiden etsimiseen sekä negatiivisuuksien kylvämiseen. 

Olen myös elämäni aikana törmännyt usein sellaisiin ihmisiin keiden suusta en ole koskaan kuullut mitään positiivista. Se toisinaan vetää mieltä matalaksi ja pistää miettimään, miten kylmässä maailmassa sitä tosiaan elääkään. En tiedä miten paikkaansa pitävää omat havainnot ovat, mutta tuntuu että naisten keskuudessa tämä on yleisempää kuin miesten keskuudessa. Ainakin naisvaltaisissa aloissa törmää usein tähän. Vaikka ihminen tekisi todella hyvin työnsä tai olisi taitava jossain, ei sitä tuoda kovin helposti ääneen julki. Koemmeko jonkun ihmisen uhkaavana jos hän tekee asioita todella hyvin tai hän näyttää omaan silmäämme vetävältä tai hänellä on itseä miellyttäviä asioita elämässä?


Vai onko kyse siitä, että emme osaa vastaanottaa kohteliaisuuksia? Kun emme osaa niitä itsekkään käsitellä niin emme myöskään niitä kovin mielellämme jaa? 

En tiedä, tämä on tälläistä ajatusvirtaa mitä olen mieleni syövereissä kummastellut. 

Kehut ja kohteliaisuudet kun ovat kuitenkin älyttömän suuri voimavara ihmiselle. Se kannustaa, nostattaa itsetuntoa, antaa varmuutta omiin kykyihin, luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja siitä tulee hyväksytty olo. Itse pyrin siihen, että sanon usein ääneen positiiviset ajatukset, on ne sitten ihailuni toisen vaatteita, hiuksia tai vaikka toisen saavutuksia kohtaan. Jos saan jossain liikkeessä asioidessani hyvää asiakaspalvelua, sanon sen myös ääneen "kiitos hyvästä asiakaspalvelusta". Joskus luin tästäkin aiheesta keskustelua, missä ihmiset kirosivat "miksi pitää tollasista asioista kiittää kun sen pitäsi olla itsestäänselvyys"... Miksi ihmeessä tälläisiä asioita pitää itsestäänselvyytenä? Eikö jokainen meistä olisi oikeutettu saamaan hyvää palautetta silloin kun siihen on aihetta jonkun mielestä? Onko se itseltä pois, että jakaa positiivista mieltä eteenpäin ja voi vaikka olla toiselle se päivän piristys? Toki tässäkin asiassa järki käyttöön!!! Liiallisella kehulla voi olla myös ne negatiiviset seuraukset, joku voi kokea olonsa vainotuksi jos yhdeltä ja samalta ihmiseltä tulee kymmeniä kertoja päivän aikana näitä erinäisiä kehuja. Eikä se kovinkaan monen mieltä hivele jos esimerkiksi parisuhteessa oleva käy jatkuvasti kehumassa toisia vastakkaisen sukupuolen edustajia "näytätpä sä seksikkäältä, hyvä perse tai hyvät munkit". Toki jos se on parisuhteessa yhteinen toimintatapa ja molemmille ok, niin mikäpä minä olen tähän sanomaan sitten mitään :D Mutta valtaosa kokee moisen käytöksen loukkaavana ja ikävänä. Eli painottaen, järki tässäkin mukana! 🙂


En tiedä, mitä mieltä te ootte? Ootteko törmännyt siihen, että toisinaan ihmisten tuntuu olevan vaikeaa sanoa positiivisia asioita ääneen toiselle ihmiselle? Kuinka te itse koette, onko teidän helppo sanoa jollekkin esimerkiksi "vitsi sulla on ihanat hiukset.. sä teet työsi todella hyvin, sitä on ilo seurata, oletpa taitava piirtäjä" tms?

4 kommenttia:

  1. Hienoja ja ajatuksia herättäviä pohdintoja! 😊 Olen ihan samaa mieltä, että hyvästä asiakaspalvelusta kannattaisi todellakin kiittää, eikä sitä kannata pitää itsestäänselvyytenä. Ensiksikin ihmisillä on ammattiylpeytensä ja ystävällisyyteen kannattaa vastata ystävällisyydellä. Se on kohteliasta ja lisäksi positiivisiin asioihin huomion kiinnittäminen ja niistä tietoisesti iloitseminen tuo lisää positiivista fiilistä niin toisen kuin omaan päivään. 😄

    Luin joskus kauan sitten artikkelin (kuulostaapa tosi pätevältä lähteeltä 😂) siitä, että tyttöjä kehutaan lähinnä ulkonäöstä ja kuuliaisesta käytöksestä, kun taas poikia kehutaan toimeliaisuudesta ja taidoista. Tämä voi olla yllättävän haitallista pienille ihmisille, eikä aikuiset tee tätä tietoisesti. Oon yrittänyt opetella kehumaan kaikkia ihmisiä jostain taidosta tai vaikka rohkeutta ilmentävästä ominaisuudesta ennen ulkonäköä, mutta sitä ei ole helppo muistaa. 😄 Varsinkin jos meinaa spontaanisti hihkaista, että onpa upeat kengät tms.

    Noi uimahallin äidit kuulostaa tosi tylyiltä ihmisiltä. Toivottavasti kohtaat nykyään enemmän mukavia tyyppejä! 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin hyvä huomio ja nyt kun miettii niin hyvin usein tyttöjä kehutaan vain ulkoisten piirteiden takia, se saa helposti sellaisen tunteen, että me naiset ollaan edelleen vain pelkkiä ulkokuoria, esineitä ja meissä ei nähdä mitään muuta kuin se pinta. Tämä tosiaan saattaa helposti aiheuttaa sen ettei monetkaan naiset usko itseensä, eikä nää itsessään mitään hyvää/ylpeyden aihetta. Jokainen haluaa varmasti kuulla myös hyviä asioita omista saavutuksistaan :)

      Onneksi tosiaan elämässä on myös osunut kohdalle niitä hyviäkin ihmisiä joilta saa myös takaisin positiivisuutta <3

      Poista
  2. Joo todellakin, harvoin suomalaiset kehuu varsinkaan tuntemattomia. Harmi, sillä kehu on niin pieni ele mutta se saattaa saada aikaan paljon hyvää fiilistä. Mun mielestä on kummaa, että työelämässäkään ei kehuta (tai sitten mä oon päätyny aina työpaikkoihin missä ei kehuta ketään...), eikö se parantaisi ilmapiiriäkin siellä? Ja luulisi, että tutuille olisi helpompi antaa kehuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, niin pieni ele joka voi tuoda niin paljon toisen päivään iloa :)
      Tuntuu että työelämässä ollaan hirmuisen kateellisia jos toinen ihminen tekee hyvin työnsä, tuntuu et monet ottaa sen "uhkana" ihan kuin se olisi heiltä pois :/ Kannustaminen todellakin lisäisi työhyvinvointia ja etenkin esimiesten kannustaminen ja työn kehuminen kertoisi arvostuksesta ja motivoisi työntekijöitä.

      Poista