Pitkä syksy

 Hei vaan pitkästä aikaa. 

Monet kerrat olen blogini avannut kirjoittaakseni kuulumisia, mutta saadessani tyhjän sivun auki, en ole saanut muutamaa riviä enempää suollettua ajatuksia pihalle. 

Kulunut syksy on jälleen vaatinut veronsa ja en häpeile myöntää, että syvässä suossa ollaan jälleen rämmitty. Mutta siinäkin suossa alkaa pikkuhiljaa näkymään kivisempää reunaa josta kavuta jälleen pintaa kohti. 

Täytin tuossa marraskuun alussa 33 vuotta. 

Koulu on tuonut minulle valtavasti stressiä arkeen. Olen ollut päivien jälkeen todella uupunut ja käytökseni kotona on ollut lapsellisen hirveä, kun olen ensin viikko tolkulla padonnut uupumustani ja sen jälkeen tiuskinut ja kiukutellut muulle perheelle väsymystäni. Myös tutut vanhat möröt löysivät tiensä pääni sisälle ja arkeni on koostunut pelon sekaisista tunteista. Koitin taas tikulla jäätä ja vaihdoin hormonaalisen ehkäisyn hormoonittomampiin versioihin, josko se vähän tasaisi mieltä. Olen myös itse uupunut niin paljon omasta tilanteestani, että olen alkanut tajuamaan sen, ettei tilanne voi jatkua enää näin. Sitä kun viikot menee päivästä toiseen itkun sekaisissa tunnelmissa ja paniikkikohtaukset ovat osa lähes päivittäistä arkea, on olo ollut näiden jälkeen totaalisen loppu. Aloin jo pelkäämään sitäkin, että oma rakas kumppanini lähtee tästä jo livohkaan ihan oman käytökseni takia. Ihanasti tämä savolaismörrikkä on kaikesta huolimatta minua jaksanut ja kyllästymiseen asti on vakuutellut minulle, ettei ole tästä lähdössä minnekkään. 💕 En voi muuta sanoa, kuin että olen tavattoman kiitollinen siitä, että hän on pysynyt rinnallani. Hänen sinnikkyytensä minun kanssani on alkanut pikkuhiljaa saamaan sijaa myös tässä paksussa pääkopassa. Olen pikkuhiljaa alkanut enemmän luottamaan siihen, että hän pysyy rinnallani ja ettei minun tarvitse pelätä menneisyyden käyvän toteen tässä suhteessa. 💗

Paljon pelkoa ja stressiä aiheutti myös työharjoittelu, jossa olen nyt kolmatta viikkoa ollut. Vainhainkotimaailma oli itselleni niin vieras aihe, että pelkäsin harjoitteluun menoa ihan tosissaan. Mietin ihan tosissani erilaisia keinoja millä voisin välttyä kyseiseltä pätkältä. 6 viikkoa kun on pitkä aika olla paikassa jossa ahdistaa todella paljon. 

Tälläkin kertaa huomasin pelkoni täysin turhiksi ja ensimmäisen viikon haasteiden jälkeen työ on tuntunut jopa ihan mielekkäältä ja olen ollut jopa innoissani siitä miten paljon uusia asioita olen päässyt oppimaan. Ainoa harmi tällä alalla on mediastakin tutuksi tullut työvoimapula, joka sitten tiettyinä päivinä sanelee todella paljon miten paljon mihinkin uuden opetteluun voidaan paneutua. 

Kävin myös tässä kaksi viikkoa sitten aloittelemassa isompaa tatuointiprojektia 😍 Tekijänä on Tampereelta Tattoo Clinic:in Riikka, joka tekee aivan mieletöntä jälkeä ja huikeaa työtä monien rintasyöpäpotilaiden hyväksi.  Ääriviivat saatiin suuntaa antavasti vedettyä ekalla kerralla ja projektia jatketaan lisää jälleen helmikuun alussa. Toisen puolen kankkua ja kylkeä tikattaessa tuli taas vahvasti kirottua sitä mihin on ryhtynyt, mutta uskon että lopputuloksesta tulee huikea ja kaiken kärvistelyn arvoinen 😊 Tatuointi tulee edustamaan itselleni menneisyydestä irti pääsemistä ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta ilman mielen kahleita. Se edustaa myös toivoa siitä, että löytäisin vielä jonain päivänä arvostuksen itseäni kohtaan ja luottamuksen siitä, että minä riitän juuri omana itsenäni 💖

Kouluun

Hain tässä tammikuun alussa uudelleen kasvatus- ja ohjausalan koulutukseen, kolmatta kertaa. Ajattelin, että ei se maksa mitään yrittää, tulee taas hylätty jos tulee, eipähän voi syyttää etten olisi yrittänyt. No minulle soitettiin tuossa 13pvä koulusta jossa opinto-ohjaajan kanssa täydennettiin hakua. No puhelu päättyikin siihen että kouluhakuni vaihdettiin aivan toiseen, nimittäin lähihoitajan opintoihin joista oli pääsykokeet jo viikonpäästä tuosta puhelusta. 😵 Tiedossa oli se, että jos minut valitaan alkaisi koulu jo 1.2. Ei muuta kuin pikaiset yhteydenotot päiväkotiin ja ilmoitin pienimmänkin lapsista päiväkotiin. 

Hahaa, huomatkaa massiiviset silmäpussit 😂😂

Pääsykokeet oli melkoinen pyöritys, huonoilla yöunilla menin tekemään koetta, jossa piti moniin kiperiin kysymyksiin vastata ajan juostessa kellossa. Olin aivan varma että nyt menee niin penkin alle koko homma kuin olla ja voi. 🙈 

Tämän viikon keskiviikkona minulle sitten soitettiin ja toivotettiin "onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelemaan meille ja vielä hyvin pääsykoetuloksin" 😲 olin pudota penkiltä siinä kohtaa ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Hullu kun olen niin lupauduin aloittamaan vielä samointein koulun vaikka mahdollisuus olisi ollut aloittaa vasta joskus huhtikuussa. Huhtikuun aloituksessa olisin saanut edetä opinnoissa ihan normaaliin tahtiin, mutta nyt aloittaessani huomenna, minut laitetaan ryhmään joka on jo aloittanut koulutuksen tammikuun alussa (jos oikein asian ymmärsin) ja minun pitäisi kuukauden opinnot kiriä tässä kiinni samaan aikaan kun opetella uusia juttuja 😅 Ja ensimmäinen työharjoittelukin alkaa alle kuukauden päästä. HAH!!! Tässä elämässä on nyt niin paljon jarruteltu, että ajattelin ottaa kertaheitolla suunnan muutoksen xD Saa nähä ammunko itseäni tässä jalkaan, mutta se on nyt tehty mikä on tehty ja huomenna alkaa koulutaival. 

Nuorimmaisellakin alkaa nyt jännittävät ajat kun hän  joutuu pääsee, päiväkotiin. Erityisen jännittävää tässä tekee sen kun nuorin on tottunut läpi elämänsä nyt siihen, että aina on äiti tai isoveli turvana. Nyt kun hän joutuukin pärjäämään yksikseen veljen ollessa eri ryhmässä, voi olla todella outoa. Onneksi Jusu on reipas poika ja varmasti selviää hienosti jahka tottuu ympäristöön ja löytää mieluisia juttuja ^_^ Taitaa olla äidille kovempi paikka tämä uuden aloitus 😂

Jos aikataulut pitää paikkansa niin 02.06.2023 minusta valmistuu lähihoitaja erikoistuen lasten ja nuorten pariin 😊 Wish me luck 💜

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille 💗