"en kehu"

 Olen jo pidemmän aikaa pohtinut sellaista asiaa, kuten toisen ihmisen kehuminen. Miksi se on valtaosalle ihmisistä todella vaikeaa? Vai onko tämä jokin kulttuuri sidonnainen juttu? Ollaanko me Suomalaiset todella niin juroa kansaa, että meidän on vaikeaa sanoa ääneen kehut toisillemme? Ajatellaanko me jotenkin kummallisesti, että kehun saaja ylpistyisi tai kehut olisi jotenkin itseltä pois? 

En sano, että kaikki toimisi näin. Olen nähnyt ja kuullut näitä tilanteita missä kehutaan toisen ihmisen käytöstä, tekemisiä, vaatteita tai vaikka hiusten väriä. Silti enimmäkseen törmään tähän useammin kun sanotaan mieluummin se paha asia tai jätetään sanomatta yhtään mitään. Enkä ny tarkoita sitä, että väkisin pitäisi keksiä jotain... Kyl te varmaan tajuatte mitä ajan takaa? 😅

Olen myös pohtinut sitä, että ohjaako esimerkiksi kateellisuus tai ylpeys tämän kaltaiseen käytökseen, ettei niitä positiivisia juttuja juuri koskaan viljellä eteenpäin?

Esimerkiksi esikoisen vauvauinnissa törmäsin tähän, kun koitin ystävystyä muutaman äidin kanssa pukuhuoneessa. Saatoin muutaman kerran kehua kuinka suloiset vaatteet jollain lapsella oli, tai miten suloiselta lapsi näytti kun teki jotain hassua siinä edessäni. Joka kerta sain vastaani hyvinkin tympeitä ynähdyksiä, enkä koskaan saanut itse takaisin mitään kohteliaisuutta. En tiedä onko itselläni sitten jotenkin oudot käsitykset ihmisten kanssa olemisesta vai missä on vika, mutta itselläni on tapana kyllä huomioida toisen sanomat kohteliaisuudet kiittämällä ja yleensä tälläiset tilanteet rohkaisee minuakin jakamaan takaisin kohteliaisuuksia. 

Nettimaailma tuntuu olevan myös oma lukunsa, siellä kun valtaosa keskittyy vain siihen pilkun viilaamiseen tai virheiden etsimiseen sekä negatiivisuuksien kylvämiseen. 

Olen myös elämäni aikana törmännyt usein sellaisiin ihmisiin keiden suusta en ole koskaan kuullut mitään positiivista. Se toisinaan vetää mieltä matalaksi ja pistää miettimään, miten kylmässä maailmassa sitä tosiaan elääkään. En tiedä miten paikkaansa pitävää omat havainnot ovat, mutta tuntuu että naisten keskuudessa tämä on yleisempää kuin miesten keskuudessa. Ainakin naisvaltaisissa aloissa törmää usein tähän. Vaikka ihminen tekisi todella hyvin työnsä tai olisi taitava jossain, ei sitä tuoda kovin helposti ääneen julki. Koemmeko jonkun ihmisen uhkaavana jos hän tekee asioita todella hyvin tai hän näyttää omaan silmäämme vetävältä tai hänellä on itseä miellyttäviä asioita elämässä?

Vai onko kyse siitä, että emme osaa vastaanottaa kohteliaisuuksia? Kun emme osaa niitä itsekkään käsitellä niin emme myöskään niitä kovin mielellämme jaa? 

En tiedä, tämä on tälläistä ajatusvirtaa mitä olen mieleni syövereissä kummastellut. 

Kehut ja kohteliaisuudet kun ovat kuitenkin älyttömän suuri voimavara ihmiselle. Se kannustaa, nostattaa itsetuntoa, antaa varmuutta omiin kykyihin, luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja siitä tulee hyväksytty olo. Itse pyrin siihen, että sanon usein ääneen positiiviset ajatukset, on ne sitten ihailuni toisen vaatteita, hiuksia tai vaikka toisen saavutuksia kohtaan. Jos saan jossain liikkeessä asioidessani hyvää asiakaspalvelua, sanon sen myös ääneen "kiitos hyvästä asiakaspalvelusta". Joskus luin tästäkin aiheesta keskustelua, missä ihmiset kirosivat "miksi pitää tollasista asioista kiittää kun sen pitäsi olla itsestäänselvyys"... Miksi ihmeessä tälläisiä asioita pitää itsestäänselvyytenä? Eikö jokainen meistä olisi oikeutettu saamaan hyvää palautetta silloin kun siihen on aihetta jonkun mielestä? Onko se itseltä pois, että jakaa positiivista mieltä eteenpäin ja voi vaikka olla toiselle se päivän piristys? Toki tässäkin asiassa järki käyttöön!!! Liiallisella kehulla voi olla myös ne negatiiviset seuraukset, joku voi kokea olonsa vainotuksi jos yhdeltä ja samalta ihmiseltä tulee kymmeniä kertoja päivän aikana näitä erinäisiä kehuja. Eikä se kovinkaan monen mieltä hivele jos esimerkiksi parisuhteessa oleva käy jatkuvasti kehumassa toisia vastakkaisen sukupuolen edustajia "näytätpä sä seksikkäältä, hyvä perse tai hyvät munkit". Toki jos se on parisuhteessa yhteinen toimintatapa ja molemmille ok, niin mikäpä minä olen tähän sanomaan sitten mitään :D Mutta valtaosa kokee moisen käytöksen loukkaavana ja ikävänä. Eli painottaen, järki tässäkin mukana! 🙂

En tiedä, mitä mieltä te ootte? Ootteko törmännyt siihen, että toisinaan ihmisten tuntuu olevan vaikeaa sanoa positiivisia asioita ääneen toiselle ihmiselle? Kuinka te itse koette, onko teidän helppo sanoa jollekkin esimerkiksi "vitsi sulla on ihanat hiukset.. sä teet työsi todella hyvin, sitä on ilo seurata, oletpa taitava piirtäjä" tms?

Onko tämä mun juttu?

Työharjoittelua on nyt takana 3 viikkoa ja vielä olisi toiset kolme viikkoa jäljellä. Olen tosiaan eräässä päiväkodissa esikouluryhmässä työharjoittelussa. Nämä kolme viikkoa ovat olleet todella antoisia. Ensimmäinen viikko oli todella haastava, ekoina päivinä meinasi itku tulla ja olo ettei musta olekkaan tähän. Lasten jatkuvat kyselyt "miksi sun ääni on tollanen, se kuulostaa musta todella oudolta, miks sulla on miehen ääni" alkoivat tuntumaan muutaman päivän jälkeen todella raskailta ja kotona itkua tihrustin asiasta. Muistot koulukiusaamis ajoista oli vahvana mielessä ja mä ihan tosissaan mietin, et onko musta tähän, kestänkö mä tälläistä arkea päivästä toiseen, vuodesta toiseen? Pitäisikö mun vain luovuttaa ja mennä takaisin keittiö alan työhön jossa saan piiloutua keittiöön kattiloiden ja uunien taakse?

Muutaman päivän kankeuden jälkeen asiat alkoivat sujumaan. Minut on otettu tosiaan ihan älyttömän hyvin vastaan tuolla ja vastuuta on annettu todella paljon. Mulla on tunne niinku olisin yksi työntekijöistä. Olen päässyt todella kattavasti opettelemaan sitä, millaista se päiväkoti arki todella on. Eniten haasteita minulla on saada ääneni kuuluviin, etenkin ulkona ollessa missä ääneni hukkuu tuuleen vaikka kuinka huutaisin, mutta täytyy kehitellä itselleni nopeat jalat jotta pääsen nopeasti puuttumaan eri tilanteisiin. Parasta tässä työssä on se kun voi olla apuna näille pienille ihmisen taimille, ohjata ja olla läsnä päivittäin heidän iloissa, olla tukena, jos tukea tarvitsevat. Mikään päivä ei ole samanlainen. 

Edeltävä viikko alkoi sillä kun erään lapsen vanhempi kertoi minulle kuinka tämä lapsi niin tykkää minusta ja on kuulemma minusta puhunut paljon kotona. Tämä kyllä tuntui ihan älyttömän hyvältä. 

Lisäksi eräs sijainen sanoi eilen työviikon päätyttyä: "sä sovit niin hyvin tälle alalle, koitahan valmistua pian, jotta tää ala saa sun kaltaisen työntekijän" 😳😍 

Tälläinen palaute saa kyllä mielen älyttömän hyvälle tuulelle ja tulee sellainen olo, että mä taidat tehdä jotain oikein, ehkä tää tosiaan on tavoittelemisen arvoinen asia, ehkä mä sittenkin pystyn tähän.

Pää pyörällä

 Viimeiset 4 viikkoa ovat olleet melkoista pyöritystä. Päästyäni kouluun 1.2 alkoi minulla todella tiivis työtahti. Hyppäsin mukaan kesken opinto-osion ja minulle kasaantui tehtäviä kirittäväksi melkoinen määrä. Niihin menikin kaikki aika iltaisin ja etäpäivisin. Välillä ajattelin jo, että minusta ei olekkaan tähän. Usko itseen on ollut todella kovalla koetuksella ja välillä on menty silläkin osa-alueella todella syvissä vesissä. Mutta minä selvisin niistä. Sain tehtävät tehtyä ja kirittyä muut kiinni ja nyt olen ollut viikon jo ensimmäisessä työharjoittelussa. Työharjoittelua onkin kokonaista 6 viikkoa, joten melko kattavasti pääsen oppimaan asioita. Työporukkakin on ottanut minut ihan hyvin vastaan :)

Tämä viikko minulla onkin ollut hiihtolomaa ja olen saanut viettää sen ihan yksin. Edelleen huomaan sen kuinka vaikeaa minun on olla yksin. Olen tottunut siihen että aina on joku kotona. Yksin ollessa minun on vaikeaa keskittyä mihinkään järkevään, en tahdo osata aloittaa mitään järkevää ja huomaan että yksin ollessa syömisetkin menee heti todella huonolle tolalle. Tässä minulla on selvästi suuri parantamisen paikka. Sain kuitenkin raahattua yhtenä päivänä itseni metsään samoilemaan ja se teki kyllä mielelle hyvää. Miksi ihmisen on niin vaikeaa huolehtia siitä omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista?

Keskiviikkona minä kävin elämäni ensimmäisen kerran kasvohoidossa. Voi että miten oudolta se tuntuikaan. Hemmottelua vain minulle? Siinä kun saatiin hoitavat naamiot levitettyä naamalle, jätti tämä työntekijä minut hetkeksi yksin hämärään huoneeseen rentoutumaan. Oli tiettekö melkoinen työ purra hampaita yhteen ja olla itkemättä, kun iski sellainen valtava liikutuksen tunne. Sitä kun on vuosia elänyt vain muita varten, huolehtien muiden hyvinvoinnista, on siinä samalla unohtanut sen tärkeimmän. Minun itseni hyvinvointi. Miksi kerta toisensa jälkeen sortuu siihen että unohtaa itsensä hemmottelun? Onneksi sain tuon lahjakortin viimevuonna syntymäpäivälahjaksi isältäni ja äitipuoleltani. En olisi varmastikkaan koskaan osannut järjestää itselleni moista. Kyllä se vaan niin on, että kun itse pitää itsestään huolta, pystyy myös pitämään toisista huolta. 

Onko teidän muiden helppoa ottaa itsellenne hemmotteluhetkiä, joissa teette asioita vain omaa itseänne varten?

5 vuotta

On kulunut tasan 5 vuotta siitä, kun sain sinut rakas poikani käsivarsilleni ensimmäisen kerran.  💓

Tasan 5 vuotta olen saanut tutustua sinuun, seurata sinun kasvuasi ja kehitystäsi, oppia tuntemaan sinua, millainen olet luonteeltasi ja mitkä ovat asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi. Olet opettanut minulle valtavan paljon, minusta on tullut paljon kärsivällisempi ja rauhallisempi. Sinun hymysi ja huolehtiva luonteesi on tuonut minulle paljon iloa silloin kun on ollut vaikeita hetkiä elämässä. Olen myös pyrkinyt tukemaan sinua elämän haasteissa niin hyvin kuin suinkin kykenen.  Aina en ole ollut niin hyvä äiti kuin olisin sinulle halunnut olla, mutta toivottavasti silti aina tiedät sen, että olet äidille maailman tärkein 💗

Hyvää syntymäpäivää rakas poikani 💖

Kouluun

Hain tässä tammikuun alussa uudelleen kasvatus- ja ohjausalan koulutukseen, kolmatta kertaa. Ajattelin, että ei se maksa mitään yrittää, tulee taas hylätty jos tulee, eipähän voi syyttää etten olisi yrittänyt. No minulle soitettiin tuossa 13pvä koulusta jossa opinto-ohjaajan kanssa täydennettiin hakua. No puhelu päättyikin siihen että kouluhakuni vaihdettiin aivan toiseen, nimittäin lähihoitajan opintoihin joista oli pääsykokeet jo viikonpäästä tuosta puhelusta. 😵 Tiedossa oli se, että jos minut valitaan alkaisi koulu jo 1.2. Ei muuta kuin pikaiset yhteydenotot päiväkotiin ja ilmoitin pienimmänkin lapsista päiväkotiin. 

Hahaa, huomatkaa massiiviset silmäpussit 😂😂

Pääsykokeet oli melkoinen pyöritys, huonoilla yöunilla menin tekemään koetta, jossa piti moniin kiperiin kysymyksiin vastata ajan juostessa kellossa. Olin aivan varma että nyt menee niin penkin alle koko homma kuin olla ja voi. 🙈 

Tämän viikon keskiviikkona minulle sitten soitettiin ja toivotettiin "onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelemaan meille ja vielä hyvin pääsykoetuloksin" 😲 olin pudota penkiltä siinä kohtaa ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Hullu kun olen niin lupauduin aloittamaan vielä samointein koulun vaikka mahdollisuus olisi ollut aloittaa vasta joskus huhtikuussa. Huhtikuun aloituksessa olisin saanut edetä opinnoissa ihan normaaliin tahtiin, mutta nyt aloittaessani huomenna, minut laitetaan ryhmään joka on jo aloittanut koulutuksen tammikuun alussa (jos oikein asian ymmärsin) ja minun pitäisi kuukauden opinnot kiriä tässä kiinni samaan aikaan kun opetella uusia juttuja 😅 Ja ensimmäinen työharjoittelukin alkaa alle kuukauden päästä. HAH!!! Tässä elämässä on nyt niin paljon jarruteltu, että ajattelin ottaa kertaheitolla suunnan muutoksen xD Saa nähä ammunko itseäni tässä jalkaan, mutta se on nyt tehty mikä on tehty ja huomenna alkaa koulutaival. 

Nuorimmaisellakin alkaa nyt jännittävät ajat kun hän  joutuu pääsee, päiväkotiin. Erityisen jännittävää tässä tekee sen kun nuorin on tottunut läpi elämänsä nyt siihen, että aina on äiti tai isoveli turvana. Nyt kun hän joutuukin pärjäämään yksikseen veljen ollessa eri ryhmässä, voi olla todella outoa. Onneksi Jusu on reipas poika ja varmasti selviää hienosti jahka tottuu ympäristöön ja löytää mieluisia juttuja ^_^ Taitaa olla äidille kovempi paikka tämä uuden aloitus 😂

Jos aikataulut pitää paikkansa niin 02.06.2023 minusta valmistuu lähihoitaja erikoistuen lasten ja nuorten pariin 😊 Wish me luck 💜

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille 💗

Kirppistelyä osa 1: vaatteet

 Ennen vallitsevaa korona tilannetta kävin kiertämässä kirpputoreja lähes säännöllisesti. Rakastan katsella mitä kaikkea kiintoisaa ihmiset ovat tuoneet myyntiin ja toisinaan sieltä itsekkin teen erittäin hyviä löytöjä. Vaatekaappini sisältö taitanee olla 50% kierrätysvaatteita ja myös lapsille koitan ostella mahdollisimman paljon vaatteita käytettynä niiden lyhyen käyttöiän ja kovan kulutuksen vuoksi. Etenkin lasten vaatteiden kohdalla tämä kierrätys on enemmän kuin hyvä juttu, koska en halua harmitella jos yli 20€ housuista hajoaa polvet heti viikon rymyämisen jälkeen. En ole juurikaan blogissa esitellyt näitä kirppislöytöjäni, joten ajattelin ihan tehdä aiheesta oman postauksen. Tai taidan jakaa oikeastaan aiheen kahteen eri osaan, koska huomasin että näitä kirpputori löytöjä minulla onkin melkoisesti kertyneenä.

Ensinnäkin pahoittelut kököstä ja rakeisesta kännykkä laadusta. Kännykkäni tarkennus ja sävytys eivät olleet ihan yhteistyökykyisiä näiden kuvien kohdalla, parhaimman lopputuloksen olisi varmasti saanut ulkovalaistuksessa ja jonkun toisen ihmisen ottamana, mutta koska inspiraation osuessa kohdalle olin ainoa aikuinen ihminen talossa, niin joudutte nyt tyytymään näihin 😁

 
Tämä harmaa kietaisumallinen neulepaita on tuoreimpia ostoksiani. Maksoin paidasta ainoastaan 3€, päälläni olevat viininpunaiset housut ostin viime kesänä muistaakseni 4€ hintaan.

 
Kuvassa olevasta paidasta maksoin 3€. Pidin kovasti teksti painatuksesta toisessa hihassa, sekä hieman avonaisemmasta selkämyksestä. 2/3 osa hihoja ei ole sitten hetkeen näkynytkään, joten se oli myös mieluisa yksityiskohta vaatteessa.

Tämän neuleen hinta yllätti minut todella on melkein käytetyimpiä vaatekappaleita minulla. Maksoin tästä ihanuudesta vain 0,50€. Pidän erityisesti näistä olkapäissä olevista pitsikoristeista.


Ollessani nuori, mielsivät todella monet ihmiset kirpputorit sellaisiksi epäsiisteiksi "köyhien ihmisten tavarataloiksi". Sitä monesti kauhisteltiin jos joku kertoi saaneensa vaatteet kirpputorimyynnin kautta. Itse olen jo varhain lapsuudessani tottunut siihen, että esimerkiksi lelut olivat monesti kirpputori löytöjä. Opin kuitenkin pian ettei siitä kannattanut mainita ääneen, koska siihen aikaan todella kummasteltiin sitä jos ei ollut varaa ostaa uutena. Onneksi nykyisin ennakkoluulot ovat hälvenneet ja kirpputoreista on tullut jopa luontoa säästävä järki valinta. Koska sieltä oikeesti löytää todella hyväkuntoistakin tavaraa. Kirppistelystä on tullut jopa eräänlainen muoti-ilmiö, josta puhutaan monessakin eri paikassa ja vertaillaan kuka on tehnyt mielenkiintoisimpia löytöjä.  

Vasemmanpuoleisen neuleen ostin muistaakseni 2€:lla. Ilman vyötä se on melko isohkoa mallia, mutta vyön kanssa siihen saa mukavasti istuvuutta ja vyö tuo samalla muuten niin yksinkertaiseen malliin vähän jotain pientä jujua. Ison kaapumaisen hupparin ostin noin vuosi sitten 4€:lla ja oikealla alhaalla oleva isolla kaula-aukolla varustettu neule lähti matkaani muistaakseni 2€:lla.

Vasemmanpuoleisen tulppaanimaisen kynähameen löysin 3€:lla ja olkaimettoman vetoketjullisen topin ostin 2€:lla. Oikeanpuoleisen asun kietaisumallisen topin ostin eurolla ja viimeisimmältä kirpputori reissulta tarttui matkaan vetoketju yksityiskohdin omaava minihame 3€:lla.

Vasemman puoleisen yksinkertaisen löysän mekon tai tunikan löysin 2€:lla ja oikeanpuoleisen mustavalkoisen mekon olen ostanut 5€:lla. Oikeanpuoleinen mekko on ollut useissa sukujuhlissa päälläni, se on minulle nykyään 1-2 kokonumeroa liian iso, mutta on vielä ihan käyttökelpoinen yksilö kun laittaa vyötärölle koristeeksi jonkun kivan vyön 😊 Vasemman puoleisessa mekossa ihastuin ilkapään yli menevään vetoketju yksityiskohtaan ja pidän mekon monikäyttöisyydestä. Sitä voi halutessaan ryhdittää vyöllä tai pitää ihan rentona kesämekkona.

Vasemman puoleinen mekko on todella simppeli ja yksinkertainen, rinnuksen tietämillä olevat napit ja harmaat kaulusmaiset lievekkeet kaula-aukon kohdilla tuovat pientä yksityiskohtaa mekolle. Lisäksi rintojen alapuolella kiertävä kuminauha tekee mekosta myötäilevämmän ja tyköistuvamman. Taisin ostaa tämän mekon paikalliselta kirpparilta 2€ hintaan. Oikean puolesessa asussa paita on ihan H&M liikkeestä ostettu, mutta laitoin sen päälleni, koska se sopii mielestäni niin hyvin tämän keinonahkaisen kellohelmaisen hameen kaveriksi 💗 Ja tässä hameessa on myös taskut ja keinonahka tuo mukavasti asuun rock-henkisyyttä. Tämän hamosen ostin muistaakseni 5€:lla.

Tämä mekko on ollut minulla vuosia ja on edelleen yksi lempi vaatteistani. Simppelin muodon ansiosta mekko sopii niin arkena käytettäväksi kuin vaikka juhliin mihin voi pukeutua vähän rennomminkin. Mekossa menee poikittain saumoja jotka tuovat asuun mukavan yksityiskohdan. Mekko on väljä mutta tarpeen tullen myös venyy hyvin. Olen nimittäin käyttänyt tätä myös ison vauvamasun kanssa, eikä mekon olemus siitä kärsinyt. Tämän olen joskus löytänyt 3€:lla.

 Tämä mekko on myös melko tuorehko tapaus. Ostin sen syksyllä 4€:lla. Pidän mekon mallista kovasti ja pitsisestä selkämyksestä.

Tämä on myös viimeisimmältä kirpputorireissulta ja tästä taisi tulla itselleni lempi mekko. Tämä maksoi vain 3€.

Kuten huomaatte, yleisimpiä vaatekappaleita mitä kirpputoreilta lähtee taitanee olla mekot ja paidat. Olen todella kranttu siitä miten paljon suostun maksamaan kirpputorilla tuotteesta. (olen sitä oikeastaan nykyään muutenkin) 

Todella harvoin maksan vaatekappaleesta yli 5€. Toki poikkeuksia on, esimerkiksi kunnollisista ulkotakeista tai erikoisemmasta vaatteesta saa helposti joutua maksamaan enempi ja yleensä tiedostan jonkun tuotteen alkuperäisen myyntihinnan ja siihen mielessäni suhteutan sitten sen, olenko valmis maksamaan milloisestakin tuotteesta kuinka korkeaa hintaa. Esimerkiksi olen joskus maksanut eräästä gothic-lolita tyyppisestä hameesta 30€, koska tiesin kyseisen mekon maksavan uutena noin 60€-80€. 

Käyttekö te kirpputoreilla? Oletteko tehnyt hyviä löytöjä?😊

Tammikuun ensimmäinen

Mä en käsitä tätä ajan juoksua. Tammikuu huitelee jo puolessa välissä, enkä ole mukamas ennähtänyt tänne kirjoittamaan. Viime vuonnakin minun piti tehdä Moonlilyn kirjoituksen innoittamana oma postaus: "minä 10 vuodessa", mutta sekin on nyt jäänyt luonnoksiin täysin keskeneräisenä teoksena. Mulla on myös paha taipumus siihen, että jos en saa jotain yhdellä istumalla valmiiksi, en sitä saa valmiiksi enää koskaan 😂 Tottakai minä pakolliset asiat hoidan, jos ne kesken jää, mutta nyt tarkoitin tällä harrastepohjaisia asioita, kuten piirtämistä tai blogitekstin julkaisemista. Saa nähä huvittaako minua enää sitä postausta raapustaa, aika näyttää. Olisi vain ollut niin otollinen tilanne viime vuonna kun eleltiin tasa vuosikymmenessä. Siitä olisi ollut hauskaa pohtia miten olen muuttunut 10 vuodessa, mutta nyt jos kirjoittaisin, täytyisi se tehdä aikaväleille 2011-2021, eikä se näytä enää yhtä hyvältä kuin 2010-2020. Nää on mun omia korvien välisiä ongelmia 😂😂

Meillä on arki lähtenyt sujumaan jo normaalilla tavalla, mies palasi joululomansa jälkeen kouluun, esikoinen aloitti taasen hoidossa ja itse olen möllöttänyt pienimmän kanssa nyt kotosalla pohtien tulevaisuutta. Hoitovapaani kun loppuu virallisesti 4kk kulttua. Tein nyt melkoisen radikaalin päätöksen ja ilmottauduin nyt jo työttömäksi sekä ilmoitin myös nuorimman päivähoitoon nostaen samalla esikoisen hoito-ajan täysiin tunteihin. Tein myös hieman yllättävän suunnitelman tulevaisuuteni suhteen. Hain tuossa aikani kuluksi kolmannen kerran opiskelemaan kasvatus-ja ohjausalantutkintoon, ajatuksella "josko ne kyllästyisivät minun jatkuviin hakuihin ja päästäisi edes säälistä opiskelemaan" 😂

Opinto-ohjaaja soitti hakemuksen tiimoilta ja siinä hetki juteltuamme erehdyin sanomaan siitä, että olen jo useasti koittanut hakea pääsemättä. Opinto-ohjaaja minulle sitten sanoi, että olenko ajatellut lähihoitajan tutkintoa, koska heillä on sinne paljon enemmän vapaita opiskelupaikkoja ja lähihoitajan papereilla pääsen työllistymään myös varhaiskasvatukseen, sekä se mahdollistaa myös moneen muuhun ammatti-osioon suuntautumisen, kuten päihde tai mielenterveyspuolelle, joka minua on kovasti kiinnostanut jo vuosia. Hetken siinä tuumailtuani, tein päätöksen siirtää hakua lähihoitajan puolelle ja yllätyksekseni koulutus suoritetaankin ihan tässä omassa asuinkaupungissa, pääsykokeet ovat jo ensi viikolla, sekä koulutus alkaisi jo 1.2. Melkosen nopealla aikataululla siis. Otin samointein yhteyttä esikoisen hoitopaikkaan ja sain nuorimmaisen hoitopaikankin järjestymään jo alkavaksi tuolloin 1.2. 

Työvoimatoimistoon laitoin myös toivetta, josko voisin opiskella työttömyystuella, mutta työkkärin työntekijä totesi, että tuskin tulen saamaan myöntymystä heidän puolelta tähän, koska aikaisemmin opiskeltu keittiönala työllistää todella hyvin tällä hetkellä täällä päin ja syyksi ei riitä heille se, että minulla on tullut mitta täyteen keittiöalaa. Vaihtoehtona jäi joko luopua tästä opiskeluhaaveesta tai hakeutua opiskelemaan omakustanteisesti kelan opintotuella. Meinasin lyödä jälleen hanskat tiskiin asian tiimoilta, mutta kumppanini ja eräät ystävät saivat kannustettua minua kuitenkin sen verran, että aloin jälleen nähdä koulun aloituksen mahdollisena. 

Ehkä tästä selvitään ja tiukalla budjetoinnilla saadaan varmasti asiat luistamaan. Jos sillä hetkellisellä kitkutuksella saavutetaan kuitenkin se piste, että molemmat työllistymme lopulta aloihin, mistä pidämme ja mitä jaksamme työksemme tehdä, on se varmasti kaiken sen arvoista. 

Minua harmittaa syvästi tässäkin asiassa se oman itsetunnon puute. Heti kun meinaa tulla vähääkään haasteita jonkun asian saavuttamisen suhteen, on ensireaktioni välittömästi se "en minä pysty tähän, kuvittelin itsestäni jälleen liikoja".

Tuntuu, että minulta puuttuu täysin tietynlainen kunnianhimo ja tavotteellisuus. Tässä sen huomaa miten vahingollista ja pitkä vaikutteisia seurauksia kiusaamiset ja jatkuvat lyttäämiset aiheuttavat. Onneksi olen koittanut vähän nykyisin pistää vastaan muiden olettamuksille ja niihin ennakkoajatuksiin mihin itse helposti syyllistyn. Hypätä sen oman mukavuusalueen yli ja peloista huolimatta koittaa saavuttaa asioita. Tässäkin suuri apu on ollut omilla tukijoukoilla, jotka ovat jaksaneet kannustaa ja tukea minua päätöksissäni. 💓 Eiköhän ne asiat ala tästä pikkuhiljaa lutviutumaan. 

Näin uuden vuoden alkajaisiksi heittäisin teille lukijoille pallon:

 Onko teillä jotain ideoita mistä haluatte minun kirjoittavan? Postaus ideoita saa vapaasti heitellä, jos joku tietty asia kiinnostaa ja minä koitan niistä kirjoitella aina kun sopiva vapaa hetki löytyy ^_^