sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Kouluun

Hain tässä tammikuun alussa uudelleen kasvatus- ja ohjausalan koulutukseen, kolmatta kertaa. Ajattelin, että ei se maksa mitään yrittää, tulee taas hylätty jos tulee, eipähän voi syyttää etten olisi yrittänyt. No minulle soitettiin tuossa 13pvä koulusta jossa opinto-ohjaajan kanssa täydennettiin hakua. No puhelu päättyikin siihen että kouluhakuni vaihdettiin aivan toiseen, nimittäin lähihoitajan opintoihin joista oli pääsykokeet jo viikonpäästä tuosta puhelusta. 😵 Tiedossa oli se, että jos minut valitaan alkaisi koulu jo 1.2. Ei muuta kuin pikaiset yhteydenotot päiväkotiin ja ilmoitin pienimmänkin lapsista päiväkotiin. 

Hahaa, huomatkaa massiiviset silmäpussit 😂😂


Pääsykokeet oli melkoinen pyöritys, huonoilla yöunilla menin tekemään koetta, jossa piti moniin kiperiin kysymyksiin vastata ajan juostessa kellossa. Olin aivan varma että nyt menee niin penkin alle koko homma kuin olla ja voi. 🙈 

Tämän viikon keskiviikkona minulle sitten soitettiin ja toivotettiin "onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelemaan meille ja vielä hyvin pääsykoetuloksin" 😲 olin pudota penkiltä siinä kohtaa ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Hullu kun olen niin lupauduin aloittamaan vielä samointein koulun vaikka mahdollisuus olisi ollut aloittaa vasta joskus huhtikuussa. Huhtikuun aloituksessa olisin saanut edetä opinnoissa ihan normaaliin tahtiin, mutta nyt aloittaessani huomenna, minut laitetaan ryhmään joka on jo aloittanut koulutuksen tammikuun alussa (jos oikein asian ymmärsin) ja minun pitäisi kuukauden opinnot kiriä tässä kiinni samaan aikaan kun opetella uusia juttuja 😅 Ja ensimmäinen työharjoittelukin alkaa alle kuukauden päästä. HAH!!! Tässä elämässä on nyt niin paljon jarruteltu, että ajattelin ottaa kertaheitolla suunnan muutoksen xD Saa nähä ammunko itseäni tässä jalkaan, mutta se on nyt tehty mikä on tehty ja huomenna alkaa koulutaival. 


Nuorimmaisellakin alkaa nyt jännittävät ajat kun hän  joutuu pääsee, päiväkotiin. Erityisen jännittävää tässä tekee sen kun nuorin on tottunut läpi elämänsä nyt siihen, että aina on äiti tai isoveli turvana. Nyt kun hän joutuukin pärjäämään yksikseen veljen ollessa eri ryhmässä, voi olla todella outoa. Onneksi Jusu on reipas poika ja varmasti selviää hienosti jahka tottuu ympäristöön ja löytää mieluisia juttuja ^_^ Taitaa olla äidille kovempi paikka tämä uuden aloitus 😂


Jos aikataulut pitää paikkansa niin 02.06.2023 minusta valmistuu lähihoitaja erikoistuen lasten ja nuorten pariin 😊 Wish me luck 💜

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille 💗

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsit ja hurjasti tsemppiä opintoihin! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Uskon, että kaikki sujuu, vaikka joudutkin alkuun kirimään opinnoissa. :) Ja miten mahtavaa, että pääset sitten valmistuttuasi ammattiin, joka aidosti kiinnostaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössähän tuon sitten näkee miten sujuu ja onko ala sellainen kuin olin sen kuvitellut :) nyt on ainakin mahdollisuus päästä selvittämään se asia ^_^ kyllähän tämä melkoista pyöritystä nyt on kun tehtäviä tulee ovista ja ikkunoista xD välillä meinaa iskeä epätoivo et mihin oon itseni tunkenut ja selviänkö näistä ikinä, mutta pala kerrallaan koittaa selvittää.

      Poista
  3. Onnea! <3 Mahtava juttu ja ihana, että päätit hypätä kelkkaan heti, vaikka joudut kirimään opintoja hieman. Kuukausi on lyhyt aika ja ne on helppo kiriä kiinni, kun tekee vaan. :) Ihanaa viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ^_^ Välillä meinasi epätoivo iskeä, mutta kyllä tästä vain hyvä fiilis tuli kun sai kaikki etätehtävät rypistettyä kasaan :) Ihanaa viikonloppua myös sinne teille <3

      Poista