Äitiys

Olen ollut äitinä nyt yli 4 vuotta. Tämä aika on ollut samaan aikaan hyvin antoisaa ja samaan aikaan hyvin raskasta. 

6 vuotta sitten kun lapsista aloimme silloisen mieheni kanssa puhumaan, ei sitä kumpikaan osannut ajatellakkaan mihin meidän tiet silloin veisi.

Ensin kuvaan astui pelko siitä tulenko koskaan edes kokemaan äitiyttä, kokemaan miltä tuntuu kantaa vatsassaan pienen pientä ihmisen alkua tuntien välillä pienien jalkojen potkuja. Tulisinko koskaan pitämään sylissä omaa lasta vai joutuisinko totuttelemaan elämään ilman lapsia, ilman haavetta jota olin haaveillut jo teinivuosista lähtien.

Juuri kun olin jo tottunut ajatukseen ettei minusta ehkä koskaan tulekkaan äiti, tulikin 1 vuoden ja 2 kuukauden yrittämisen jälkeen se kauan odotettu plussa raskaustestiin.

Vanhaa blogiani seuranneet tietävätkin joistain haasteista mitä matkan varrella on ollut ja olen niistä tässäkin blogissa tainnut mainita. Alkuraskautta varjosti keskenmenon pelko ja koko loppuraskautta varjosti silloisen miehen hitaasti mutta vahvasti etenevä alkoholismi.

Moni varmasti ajattelee, että mitä ihmettä sellaiseen tilanteeseen lasta tekemään? Kaikkea kun ei voi ennalta tietää ja itse ainakin olen luonteeltani hyvin periksiantamaton, ei luovuttaminen tässä tilanteessa tullut kuuloonkaan. Ajattelin, että me yhdessä saadaan asiat korjattua, vauva viimeistään syliin saapuessaan herättäisi toisella halun muuttaa elintapojaan jne. 

Ja kyllähän se hetkellisesti niin tekikin. Esikoisemme ollessa puoli vuotias, havahtui mies silloin mitä oli menettänyt ja alkoholin kulutus alkoi laskemaan roimasti. 

Hetkellisesti oltiin jopa onnellinen perhe ja arki alkoi tuntumaan siltä miltä olin sen kuvitellut tuntuvankin.

Esikoisen odotusajan kuvat saavat monesti itsellä kyyneleet silmiin, muistan sen yksinäisyyden mitä koin koko odotusajan, harmittaa kun en pystynyt silloin nauttimaan tästä ainutlaatuisesta tilanteesta ja siitä haaveilemastani "yhdessä perheenä odotetaan tulevaa" muodostuikin melkoinen stressi ja ahdistus. Toisina päivinä koin jopa pelkoa.

No 2017 meidän mittapuulla meillä meni perheenä ihan hyvin ja haave toiseta lapsesta alkoi kyteä. Monet kerrat mieheltä tuolloin varmistelin asiaa, etten tällä kertaa jäisi yksin odotusaikana ja tähän varmistukset saatuani päätimme yhdessä tuolloin ehkäisyn poisjättämisestä. Tällä kertaa meitä onnisti jo heti ensimmäisellä kierrolla.

Valitettavasti tämä tulevan lapsen tuoma uutinen olikin liian stressaavaa miehelle ja niin alkoholismi alkoi nostamaan jälleen päätään ja tilanteet alkoivat nopeasti kärjistymään huonompaan suuntaan. 

Toisen lapsen odotus ajasta minusta oli todella vähän kuvia, mikä nyt vähän jälkeenpäin harmittaa.

En olisi koskaan osannut ajatella, että kokisin äitiyden ensimetrit tällä tavalla, että jäisin näin yksin ja lopulta olisin yksin vastuussa omista lapsista kellon ympäri. 

Vaikkei tätä ollakkaan helpoimman kautta koettu, on tämä myös antanut minulle todella paljon. En olisi koskaan osannut kuvitellakkaan miten suurta kiintymystä sitä voikaan tuntea, huolta ja rakkautta mitä itse tunnen omia lapsiani kohtaan. Miten hyvälle tuulelle tuo tehokaksikko saakaan mieleni omilla toilailuillaan. Rakastan sitä miten saan seurata heidän kehitystään ja uusien taitojen oppimista. Samalla olen myös itse oppinut valtavan paljon. <3 Minusta on tullut lasteni myötä kärsivällisempi, arvomaailmani on mennyt ihan uusiksi, olen oppinut myös sen, että minä selviän mistä vain. Minusta löytyy voimavaroja jatkaa eteenpäin, vaikka toisinaan tilanteet näyttäisi kuinka epätoivoiselta tahansa. 

Ja mikä parasta, olen jopa onnellinen siitä että asiat meni näin. Minulla on nyt hieman erilainen perhe. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla on todella rakastettu olo, kriisit ovat näyttäneet minulle sen ketkä ovat oikasti tukena silloin kun sitä apua todella tarvitsen, olen saanut karsittua elämästäni paljon ihmisiä pois, jotka vuosia vain toivat pahaa mieltä ja arvottomuuden tunnetta. Olen löytänyt rinnalleni ihmisen johon voin luottaa, joka on tukenani tilanteessa kuin tilanteessa ja jonka kanssa minulla on todella rakastettu ja välitetty olo. Vaikkei hän olekkaan poikieni biologinen isä, hän kohtelee poikia paljon kuin he olisivat hänen omiaan ja tämä saa minulle hyvin voimakkaasti sen olon että meidän perhe on tässä <3 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitimielisille <3