Menneisyys huutaa

Luin tuossa lapsia nukuttaessa ihan mielenkiinnolla tätä nykyistä blogiani, kirjoituksia noin 3 vuoden takaa. Kiinnitin huomiota omaan tapaani kirjoittaa silloisista tapahtumista joita elämässäni myllersi. Sanotaan paljon, että alkoholisti sairastuttaa ympärillä olijatkin. Huomaan nyt kuinka hyvin se paikkaansa pitää. Jouduin moneen kertaan lukemaan tekstit uudelleen "olenko oikeasti kirjoittanut asioista noin?". Nyt kun olen päässyt pois siitä kuplasta, jossa vuosia elin, nään tilanteet paljon selkeämmin ja lukiessani vanhoja tekstejäni tuli oikeasti valtaisa suru itseäni kohtaan. Suru miten paljon mä käytin energiaa ja aikaa siihen kokonaiskuvan kiillottamiseen, kulissien ylläpitoon, jottei vain kukaan saisi selville miten meillä oikeasti seinien sisällä asiat menee. En väitä suoranaisesti valehdelleeni tapahtumista, kaikki ovat oikeasti tapahtuneet mitä olen kirjoittanutkin, mutta olen suurennellut ja roikkunut niissä muutamissa hyvissä asioissa mitä tuolloin tapahtui. Tuonut ne uudelleen ja uudelleen suureellisesti ja ihaillen esiin aivan kuin todistellakseni koko ajan kaikille että meillä menee hyvin, peitelläkseni sen totuuden jopa itseltäni. Todellisuus onkin ollut jo vuosia todella hälyyttävä ja huono.

Onneksi olen tosiaan päässyt nykyisin asioita käsittelemään ammatti-ihmisen kanssa, jotta olen saanut ymmärrystä itseäni kohtaan, miksi olen tässäkin tilanteessa toiminut näin. Toivon todella etten löydä itseäni samasta tilanteesta enää uudelleen. Se ihminen mitä olin silloin, oli todella epätoivoinen ihmisraunio. En voi muuta kuin ihmetellä, miten olen siitä kaikesta selvinnyt edes jollain tasolla selväjärkisenä? Pystynyt kaiken tuon jälkeen luomaan uuden alun itselleni ja lapsilleni, enkä ole menettänyt siltikään uskoa elämään, hyvyyteen, siihen ajatukseen että kaikki vielä järjestyy.

Vähemmistäkin asioista on ihmisille jäänyt valtavan paljon katkeruutta ja vihaa.

 Monet tätä itseasiassa jaksavat ihmetellä, miten pystyn kaiken kokemani jälkeen olemaan vielä niin hyvissä väleissä exäni kanssa. No tähän ei paljon sen ihmeellisempää vastausta ole kuin että lasten takia. Aina se ei todellakaan ole helppoa, mutta en halua antaa katkeruudelle valtaa, koska se ei tulisi tapahtumia muuttamaan suuntaan eikä toiseen.
En ole antanut tapahtumia anteeksi, enkä tiedä pystynkö niin koskaan tekemään, mutta olen paljon perehtynyt alkoholismiin, mitenkä sairastunut käyttäytyy ja kuinka sairaus etenee. Tämän tiedon valossa mitä olen asiasta lukenut, olen oppinut elämään tapahtumien kanssa jollain tasolla. Toki edelleen kärsin valtavasti takaumista. Lähes viikottain tulee tilanteita joissa menneisyys ottaa vallan ja saan tosissani tehdä töitä, jotta pääsen taas siihen nykyisyyteen, jotta saan itseni havahdutettua siihen tilaan, että mulla on asiat nykyisin hyvin, mun ei tarvitse enää pelätä.