Päällimmäisenä taas on mieltä kalvanut järjetön yksinäisyys, järjetön kaipuu siihen mitä haaveet ja tulevaisuuden näkymät oli. Tai mitä niiden piti olla. Tuntuu itestäkin niin naurettavalta et oon vielä toisessa niin kiinni, et annan sen satuttaa kerta toisensa jälkeen. Mitä järkeä on rakastaa edelleen ihmistä joka satutti niin paljon, jonka kanssa ei ole tulevaisuutta, jonka nykyisestä olemisesta tulee itselle koko ajan vain pahempi ja pahempi olo. Rakastaa sellaista joka on jo jatkanut eteenpäin ja toistuvasti kehuu kuinka mukavaa oli kun tämä uusi oli yötä ekaa kertaa meidän yhteisessä kodissa. Olo on kuin kahlitulla, kiinni koko ajan jossain mistä ei pääse irti ja ympäriltä tökitään puukoniskuja rintaan ja samalla nauretaan paskasta naurua kun olen niin heikko etten osaa päästää irti. Välillä alkanut ymmärtää miksi ihmiset hakevat sen laastari suhteen. Onhan se helpompaa turruttaa ne omat tunteet uuteen säätöön, ei tarvitse kärsiä yksinäisyydestä, on joku jolta hellyyttä saa ja vaikkei siitä vakavempaa tulisikaan niin pahimmat eroahdistukset on ehtineet jo hälvetä.. En tosin tiedä meneekö se oikeesti näin vai tuntuuko vain :D
Tuntuu monesti ettei kukaan ymmärrä kuinka yksin olen, ja kuinka uupunut olen tähän kaikkeen.. Koko ajan tulee painostusta "joko olet/te saanu kämpän myyntiin", ympärillä puhutaan et kuinka mulla varmasti on nyt rankkaa, mutta silti saan huomata kuinka apu suunnataan aina jonnekkin muualle. Ei ole järin mieltä ylentävää huomata kuinka aviomiehelle on tehty pakastin täyteen ruokaa, jotta varmasti pärjää ja ei tarvitse niitä viimeisiä euroja kuluttaa ruokaan, jääpä sekin raha hyvin viinaan. Kuinka häntä käydään auttamassa siivouksessa ja puiden kannossa. En halua olla katkera, hienoa se on että aviomiehellä on tukijoukkoja ja hällä on asiat mallillaan. Välillä vain tuntuu todella epäreilulle et ite joutuu yksin vastaan kaikesta, eikä helpotusta tule mistään suunnasta :(
Sain tuossa viime kuussa pienen hengähdyksen perus arjesta. Oli isäni vaimon 50 vuotis juhlat. Jotka kyllä kulutin hyvinkin tehokkaasti poraamalla suurimman osan ajasta elämäni kurjuutta ja kuinka en tuu koskaan oleen onnellinen, enkä koskaan tule löytämään ketään. Olihan se puhdistavaa ja vaihtelua arkeen. Ehkä eniten kaipaisin kuitenkin joskus sitä täydellistä hiljaisuutta, kunnon unet ilman keskeytyksiä ja ihan sitä yksinoloa. Edes sen hetken.
En kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö rakastaisi poikiani. Rakastan niitä enemmän kuin mitään ja joka päivä olen heistä äärettömän onnellinen. Ehkä eniten vielä kaipaan sitä että saan olla se heikko, tukea tarvitseva ilman halveksuntaa tai ihmettelyä et miksen jaksa. Saisin oikeasti lakata esittämästä vahvaa selviytyjä. Ettei koko ajan joku olettaisi sitä et toi kyl jaksaa, se on niin vahva ettei se tarvitse apua.
Yksinäisyys on todella kamalaa ja itseään ruokkivaa. Eikä noillekaan tunteille oikein voi muuta kun antaa ajan parantaa haavat. Kuulostaa tosi kornilta, mutta kyllä se siitä. Mä uskon suhun ja siihen, että sieltä tulevaisuudessa tulee jotain vanhaa parempaa eteen. :)
VastaaPoistaJos tuntuu että lähipiiriltä ei saa tarpeeksi tukea niin ihan varmasti kaupungilla on jotain mihin kääntyä. Ei aina tartte olla vahva. Kannattaa googletella. Vertaistuki nimittäin vois olla sellanen mikä auttaa?
Tsemppiä kauheesti sinne!
Kiitos paljon Eni <3
PoistaSitän se on, itseään ruokkivaa. Ja kun tarpeeksi hyvin pääsee siihen yksinäiseen olotilaan, niin ei osaa edes nähdäkään enää muuta. Onneksi välillä osaa kammeta itsensä irti niistä negatiivisista ajatuksista, mutta välillä ne valitettavasti ottaa valtaa ja turruttaa mielen.
Vertaistukea oon hakenut mm.yh ryhmistä facessa. Vielä täytyisi ottaa rohkeasti yhteyttä päihdepuolelle omaisten vertaistukiryhmään.
Mutta askel kerrallaan tässä mennään, ehkä tulevaisuus tuo tullessaan jotain paljon parempaa ja vielä joskus nauran tällä tänhetkiselle minälle :D
Mä kannatan kyllä, että hakeudut terapeutin puheille ❤️ kuulostaa hurjalta joutua yksin pyörittämään lapsiarkea ja yrittää panostaa omaan hyvinvointiin samalla ilman apua. Olen pahoillani että olet joutunut noin epäreilusti kohdelluksi, toivottavasti tilanne kohentuu pian! Sinulla on onneksi sisua kun pienessä kylässä :)
VastaaPoistaSuotta sinä pahoittelen kun ei ole sinusta johtuvaa ;) <3
PoistaEiköhän se tästä taas lähde uuteen nousuun. Tällä hetkellä on taas hyvä olo ja olo on hieman toiveikkaampi tulevaisuuden suhteen :) mutta ajattelin kyllä vielä lisä tueksi hakea keskustelu apua, jahka saadaa nää pienimmän synttäri hulinat hulinoitua, niin ehtii taas keskittyyn omaankin jaksamiseen ^_^
Kiitos paljon tuesta <3 sisua täältä kyllä löytyy, vaikka välillä rämmitään kaulaa myöten suossa, niin periksi ei anneta xD prkl