Onko liian vanha?

 Muistan joskus nuorena nähneeni naisen noin yli 60 vuotiaan, joka oli pukeutunut napapaitaan, minihameeseen ja räikeisiin meikkeihin. Muistan ajatelleeni silloin, että "miten tuon ikäinen kehtaa pukeutua tolleen." 

Muistan myös useat kerrat lukeneeni eri foorumeilta ja keskustelupalstoilta, kuinka perheen äidin pitää pukeutua tietyllä tavalla tai he saavat siitä takuulla kuulla moittivia kommentteja. Muistan lukeneeni mm todella törkeitä kommentteja, kun äidit ovat työntäneet lastenvaunuja lyhyissä shortseissa ja narutopissa. Yleensä vanhemmat ihmiset ovat kommentoineet heitä mm. H-alkuisilla ala-arvoisilla sanoilla. Ihan niinkuin äidiksi tuleminen automaattisesti poistaisi sen että se äitikin on nainen ja haluaa ilmaista omaa tyyliään, kokea itsensä edelleen naiseksi ja itsevarmaksi. Ja surettaa todella paljon jos muut ajattelee että tulemalla äidiksi sinun pitää alkaa pukeutumaan isoihin kaapuihin tms. 

Minä vuodelta 2013. Rakastin tuota violettia tukkaa ja tyyliä pukeutua. 💜

  

Rock/goottihenkisten ihmisten keskuudessa toistuu uudelleen ja uudelleen samat lauseet mitä he ovat saaneet kuulla läheisiltään "eikö tämä vaihe voisi jo mennä ohitse?". Onko tässäkin kohtaa olemassa jokin tietty ikä milloin saa pukeutua tietyllä tavalla? Ihan kuin yli 30 ei saisi enää ilmentää omaa raskasta musiikkimakuaan pukeutumisessa vaan pitäisi aikuismaisesti alkaa pukemaan jakkupukua päälle, koska kyllähän tuon ikäisen pitäisi osata jo arvokkaasti pukeutua. 

Kaavoihin kangistunutta ajatusmaailmaa näkee todella paljon ja toisinaan sitä havahtuu myös itse ajattelemaan yhtä mustavalkoisesti ja rajallisesti. Miksi meitä liikuttaa niin paljon se, miten ympärillä olevat ihmiset pukeutuvat ja nimenomaan negatiivisessa mielessä. Johtuuko se siitä, ettei ympärillä olevien ihmisten kautta olla totuttu tiettyihin asioihin, johtuuko se jostain laajemmasta vaikutuksesta ja odotuksista? Vai purammeko kenties omaa harmitustamme siitä, kun emme itse ole joskus saaneet hyväksyntää itseilmaisuamme kohtaan tai emme syystä tai toisesta itse uskalla pukeutua niinkuin todella haluaisimme?

Eräänä päivänä näin yhdessä facebookin ryhmässä, kuinka eräs yli 40v nainen iloitsi miten oli ensimmäistä kertaa elämässään uskaltanut pukea napapaidan päälle. Hän näytti kuvassa todella upealta. Aloin väkisinkin jälleen miettimään näitä mielemme estoja, mitkä niin paljon määrittelevät sitä miten uskallamme elää ja miten suhtaudumme toisten ihmisten tapaan elää ja ilmentää omaa minuuttaan. 

Itsellä omiin pukeutumiseen johtavia estoja aiheuttaa hyvin vahvasti koulukiusaamiset ja muut negatiiviset kommentit mitä olen saanut osakseni, kun olen yrittänyt ilmaista itseäni ulkoisesti haluamallani tavalla. Muistan, kuinka ala-asteella ollessani ihastuin kaupassa turkoosiin keinonahkatakkiin ja yhteen sopiviin housuihin. Toivoin niitä pitkään ja lopulta minulle suostuttiin ne ostamaan. Voi miten onnellinen olinkaan ja tunsin itseni itsevarmaksi. Sitten tuli se hetki kun erehdyin pukemaan ne vaatteet kouluun ja sain sellaisen tylytyksen osakseni, että muistan sen vieläkin. Mua itketti todella paljon ja hävetti. Miten olin voinu kuvitellakkaan, pitäväni moisia päällä. Niin ne lopulta jäivät täysin käyttämättä. 

Vuosien saatossa olen todella paljon hakenut tyyliäni. Välillä olen uskaltanut pukeutua rohkeammin ja toisinaan elämä on jälleen heittänyt kottikärryllisen sontaa niskaan ja huomaan sen vaikuttaneeni todella paljon siihen miten pukeudun. Isot keholliset muutokset ovat myös pakottaneet väkisin pohtimaan uudelleen omaa pukeutumista. Lasten syntymän jälkeen oma keho muuttui todella paljon, joten aiemmin tietyn tyyliset vaatteet eivät enää sopineetkaan kehonmalliin, eivätkä täten istuneet enää kunnolla. 

Eron jälkeen laihduin todella paljon ja keräämäni uusi itsevarmuus näkyi pukeutumisessani. Uskalsin enempi olla jälleen oma itseni ja pukeutua moniin sellaisiin vaatteisiin mistä ennen vain haaveilin. Oli ihanaa tuntea itsensä naiselliseksi ja seksikkääksi. Pystyin viimein pukemaan toppeja ja paitoja jotka olivat avonaisempia, lyhytlahkeisia shortseja ja lyhyitä hameita. Kukaan ei tullut sanomaan, että on liian sopimatonta tms. 

Ekaa kertaa elämässäni olen uskaltanut pukea lyhyet shortsit jalkaan ilman, että minulla on sukkahousuja lisäksi.

Kuva vuodelta 2020

Sitten tuli uuden parisuhteen alkuhuuman jälkeen traumaperäinen masennus. Stressin takia alkoi paino nousemaan ja nyt kun aloitin kesäkuussa mt-lääkkeet. Huomaan, että paino nousi lyhyessä ajassa yli 5kg. Masennut toi tullessaan jälleen ne samat tutut kaavat, en enää uskaltanut pukeutua sillain kuin olisin todella halunnut. Halusin muuttua näkymättömäksi ja vältellä kaikkea mahdollista negatiivista kommentointia. Puhuin usein äitipuoleni kanssa niistä haasteita mitä tulee kun ei uskalla pukeutua sillä tavalla miten oikeasti haluaa ja näkee itsensä todennäköisesti jälleen ihan väärällä tavalla. Saamani lääkitys auttoi paljon tähän pääni sisäiseen ajatusmaailmaan. Nykyisin minulla on jopa sellainen keskisormi pystyssä oleva asenne ja olen alkanut miettimään sitä, että elämä on todellakin liian lyhyt siihen, että jatkuvasti lakkaa tekemästä asioita vain koska yrittää liikaa miellyttää muita. Samalla unohtaen ne omat tarpeet, toiveet ja mieltymykset. 

Ja tässä sitä nyt ollaan. 33 vuotiaana, kaksi lasta synnyttäneenä, 80kg painavana lievästi ylipainoisena, maha täynnä raskausarpia ja löysää nahkaa, reisissä selluliittikuhmuroita ja muita "elämän tuomia merkkejä täynnä":

Mä olen viimein uskaltanut olla enempi oma itseni. Olen uskaltanut näyttää omille mieleni möröille keskisormea, olla piittaamatta siitä, mitä on sopivaa pukeutua missäkin iässä. Mä olen lähempänä sitä hetkeä, kun uskallan olla jälleen minä. Toki edelleen vanhat ajatukset tässäkin asiassa ovat tiukassa ja välillä edelleen tulee niitä päiviä, kun mieli tahtoo huutaa, etten ole tarpeeksi sitä, tätä tai tuota. Tai, etten voi tehdä niin, näin tai noin. Mutta toivon todella tulevaisuudelta sitä armollisuutta ja kykyä hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Koska enhän minä nykyään muitakaan kohtaan ole niin julma. Enemmänkin ihailen aina kaikkia rohkeasti pukeutuvia ihmisiä, jotka uskaltavat olla ja kulkea omana itsenään kehon muodoista riippumatta. Joten miksi itseni kohdalla olen paljon tylympi? 

Toivottavasti säkin uskallat olla just oma itsesi ja pukeutua juuri omalla tavallasi riippumatta kehosi painosta, ulkomuodosta tai yleisestä ulkopuolisesta olettamuksista huolimatta. Ennen kaikkea ilmaista itseäsi iästäsi huolimatta.💖 Vaikka ikää karttuukin, se mitä me ollaan sisimmässämme, on aina meissä mukana 💖