tiistai 20. syyskuuta 2022

Paluu kesään



Sairastuvalla maatessa syksyisten lehtien lentäessä tuulen ja sateen seassa ulkona, on hyvä hetki palata hieman menneeseen kesään. Teimme mieheni kanssa pienen visiitin Viron puolelle ihan kahdestaan, lasten ollessa isovanhempiensa tykönä hyvässä hoidossa 😊 Olimme onnistuneet löytämään pakettimatkan kuljetuksineen, majoituksineen ja Rammsteinin keikkalippuineen Ikaalisten matkatoimiston sivuilta. Meillä oli ollut jo useamman vuoden verran liput tuolle keikalle mutta koronatilanteen vallitessa keikkaa siirrettiin ja siirrettiin uudelleen ja uudelleen, joten myimme ne viime talvena pois. Oli onni kun satuin tämän pakettimatkan löytämään, koska liput olivat loppuunmyytyjä. 

Ennen keikan alkua näimme mieheni vanhempia, jotka asuvat Virossa. Oli ihanaa viettää heidän kanssaan aurinkoinen päivä, kierrellen vanhaa Tallinnaa, vaihtaen kuulumisia ja yhdessä ruokaillen. Hotelli aamiaista tulee kyllä ikävä. Ai miten ihanaa olikaan vain kerätä aamupalaa lautaselle, ilman, että tarvitsee niitä itse valmistaa ja ilman, että ensin huolehdit, että muilla perheenjäsenillä on ruokaa ennen oman ateriasi aloittamista 😁
 

Keikka itsessään sijaitsi Tallinnan laululavalla, joka oli valtava puistoalue suuren mäenrinteen kupeessa. Mäki itsessään tarjosi loistavat näkumät yli 60 000 katsojalle, ei tarvinnut niin paljoa stressata näkeekö jonkun pitkän tyypin takaa koko konserttia lainkaan. 



Kuten nähdä saattaa, Rammsteini tarjosi jälleen unohtumattoman elämyksen. Ainoa mikä itseäni jäi hieman harmittamaan, oli se kun koko setti olli lähes tismalleen samanlainen kuin vuonna 2019 Tampereen Ratinan keikalla näin. Mutta bändi itsessään on ollut kesto suosikkinani jo lapsuudesta asti, joten mielelläni minä menen katsomaan heidän keikkaa tästäkin huolimatta 😊
Etenkin kun tällä kertaa sain sen kokemuksen jakaa rakkaan kumppanini kanssa 💜 Aiemmat kerrat olen bändiä ollut seuraamassa veljeni ja isäni kanssa 😊




 Ensi kesänä olisi Rammstein tulossa Suomen kamaralle mutta liput ehdittiin loppuunmyydä ennen kun itse edes muistin niiden tulleen myyntiin 🙈 Noo täytyy miettiä ensi kesälle jotain muuta yhteistä keikkaelämystä. Nyt kun rinnalla on ihminen joka innolla kanssani on jakamassa tälläiset hetket 💖

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta reissulta! <3 En oo koskaan Rammsteiniä nähnyt, mutta liput on hankittu ensi vuoden Helsingin keikalle. Tallinnan reissusta olen haaveillut pitkään, se on tosi nätti kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sä onnekas ehdit saamaan liput 😍 Toivottavasti on hyvä keikka 😊 Tallinna on nätti kaupunki, täytyisi joskus ottaa ihan rauhallinen reissu joka on pyhitetty ihan vain kaupungissa kulkemiseen ja pikku putiikeissa kiertelyyn 😊

      Poista