maanantai 31. toukokuuta 2021

Kevät

 Kevätlukukausi olisi lähipäivien osalta taputeltuna. On ollut kyllä melkoinen kevät ja en kyllä olisi osannut kuvitellakkaan millaiseen pyöritykseen sitä ihminen voikaan joutua, mutta mä selvisin siitä 🥳

Vielä olisi yhdet tehtävät palauttamatta opettajalle, mutta saan ne varmaan huomenissa hoidettua. Tänää kävin tenttimässä kaksi kurssia koululla. Muutamaan kesäkurssiin ilmottauduin jo, jotta saan yleisaineiden puuttuvat kurssit suoritettua, niin ei jää enää roikkumaan ammattiaineiden sekaan 😊 


Tämä koulun aloitus on opettanut mua taas siinä, että en ole vuosiin huomioinut itseäni tarpeeksi. Paineiden kasvaessa huomaan taas tutun burnoutin oireiden palaavan. Olen jatkuvasti väsynyt, itkuherkkä, kiukkuherkkä, univaikeudet ovat jatkuneet, ellei jopa pahentuneet ja huomaan kuinka on vaikeaa innostua mistään. Olen vuosia keskittynyt vaan suorittamiseen ja arjesta selviytymiseen, kouluun ja huolehtimaan muiden hyvinvoinnista unohtamalla oman hyvinvoinnin. Nyt tuleva kesäloma tulee enemmän kuin tarpeeseen. Aion nukkua kertyneet "univelat" pois, tehdä itselleni kivoja asioita, nauttia perheeni kanssa olemisesta ja toivottavasti myös ehtisimme tekemään jossain kohtia pienen reissun Suomen rajojen sisäpuolella. Ennen kaikkea, toivon saavani stressitasapainon mahdollisimman minimiin, jotta jaksan taas syksyn lukukauden joka pitää sisällään teoria opintoja ja näillä näkymin kaksi pitkää työharjoittelua. 

Sain myös ensimmäisen annoksen koronarokotuksesta. Vaikka luulin, että kohdallani rokotteen saanti olisi itsestään selvyys, mutta ei se ihan niin ollutkaan. Muutamien puheluiden ja selvitysten jälkeen sain infektiolääkäriltä lähetteen rokotukseen. En niinkään infektioherkkyyteni takia vaan koska henkitorven ahtaumani takia minulle on haastavaa asentaa tarvittavia hengitystä tukevia laitteita, jos teholle joutuisin. No nyt on vähän turvallisempi mieli kun rokotteen ensimmäinen osa on saatu. Tämä ei tietenkään missään nimessä tarkoita sitä, ettenkö edelleen olisi varovainen. Edelleen välttelen turhia liikkumisia, ihmispaljouksia ja käytän maskia kulkiessani koulussa/kaupassa tai muissa tiloissa, joissa riski tartunnoille on suuri. 


Mitä te olette suunnitelleet kesälle, onko työnpainotteista vai ehdittekö hengähtämään? 😊


6 kommenttia:

  1. Sen on saanut itse kanssa kantapään kautta kokea, miten tärkeää itsestä ja omasta hyvinvoinnista on huolehtia. Ylikuormittuneena ja stressaantuneena ei oikein mikään suju, eikä asioista pysty nauttimaan. Onneksi on loma edessä! Toivottavasti saat patterit ladattua <3

    Täällä kans nautitaan opiskelijalle kuuluvasta pitkästä kesälomasta, joka tuntuu ihan luksukselta. Mullakaan ei oo vuosikausiin ollut paria viikkoa pitempää kesälomaa, kun työpaikkoja on tullut vaihdeltua tiuhaan tahtiin, joten todellakin aijon nauttia tästä vapaudesta. Muutaman kesäkurssin otin kans, mut aikaa niiden tekemiseen on elokuun loppuun asti eli tosi rento tahti. Muutoin suunnitelmissa on myös reissata Suomen sisällä, nähdä ihmisiä joita harvoin tulee nähtyä, ja tehdä kaikkia niitä pikku asioita mihin muuten ei oo ollut aikaa ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa, että sinäkin saat nauttia pitkästä lomasta 😍 olet sen ansainnut 😊 Toivottavasti ehdit toteuttamaan paljon näitä haaveilemisiasi tekemisiä lomallasi ja toivottavasti autinkoiset kelit suosivat 😊

      Poista
  2. Kuulostaa hyviltä lomasuunnitelmilta, lepo ja palautuminen nimittäin :) Opiskelu on oikeasti ihan törkeän rankkaa, ainakin omasta mielestäni monin paikoin rankempaa, kun vertaa "tavalliseen" työssäkäyntiin. Siinä pääsee/joutuu käyttämään aivojaan ihan eri lailla, ainakin jos haluaa kunnolla panostaa opiskeluun.

    Hyvä, kun nämä rokotukset nyt etenee ja sinäkin sait omasi ♥ Meidän lähipiirissä on aika lailla kahta koulukuntaa tämän asian kanssa ja toki periaatteessa ymmärrän että rokote mietityttää, mutta käyn kyllä itse mieheni kanssa ensi viikolla ne ottamassa. Taudin saaminen houkuttaa vielä vähemmän.

    Mulla on koko kesä periaatteessa töitä, mutta koska isäntäfirmani on kiinni koko heinäkuun ja minulle on luvattu lähinnä jotain hanttihommia sen ajaksi, niin luulen ehtiväni jopa vähän lomailemaankin :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta ja huomaa kuinka yksoikoisesti on tullu päätä käytettyä kun on ollu useamman vuoden kotona vain pyörittämässä sitä omaa sirkusta ja nyt kun joutuu miettii muutakin niin on aivot ihan ihmeissään 😆

      Joo täällä myös on ihmisiä, jotka vastustaa rokotteita ja vetoaa siihen kun ei ole tarpeeksi tutkittu. No se voi tuntua siltä kun aikaa on käytetty vähemmän mutta onhan tähän käytetty todella paljon enempi myös porukkaa tutkimiseen, että sen puolesta itellä ihan luottavainen mieli. 🙂 Huvittavaa kun monet nostaa äläkän muutamasta veritulppa tapauksesta kun vuosittain naisilla on todella korkea riski saada pelkän e-pillerin takia veritulppia 😅 eikä kukaan siitä mesoa 🙈

      Toivottavasti saat mahdollisimman paljon vapaata heinäkuussa 😊

      Poista
  3. Mahtavaa, että pääset nauttimaan kesästä! Toivottavasti rentoutuminen sujuu hyvin. 😊 Itse toivoisin, että kesällä voi tehdä juurikin mukavia asioita, rentoutua ja iloita. Pari kotimaan retkikohdetta kiinnostaa, ja omaan kesälomaani on enää alle kuukausi. 🥳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa myös sinulle 😍 olen koittanut vähän ladata akkuja tässä. Vähän toki noi kesäkurssit kolkuttelee takaraivossa, mutta toivottavasti saan ne tästä rykäistyä alta pois 😊

      Poista