Alkuun kun keskuuteemme saapui nämä rajoituket liikkumisesta ja kyläilystä, ihmisten kokoontumisista, ensimmäinen ajatukseni oli että millä ihmeellä minä saan ajan kulumaan kotosalla? Nyt kun ei voinut esikoistakaan viedä edes hoitoon, joka olisi katkaissut päivää, tuonut vaihtelua esikoisen arkeen ja itselleni edes puolikkaan helpotuksen arkeen.
No ensimmäinen viikko olikin suoraan sanottuna ihan hirveä. Oma pää löi koko ajan ihan tyhjää, en keksinyt mitään tekemistä ja päässä vain pyöri ajatus, että kuinka tästä selviää, jos tämä kestää viikko tolkulla, kuukaisi tolkulla?? :O
Lapsetkin tappelivat koko ajan, vaikka mitä koitti keksiä, jotta aikaa kuluisi ja tekemistä olisi.
Toisella viikolla se alkoikin jo hieman helpottamaan. Sitä kun oli pakko keksiä jotain korvaavaa tekemistä niiden poistuneiden totuttujen rutiinien tilalle. Iski leivonta vimmaa, aloin koluamaan kaappeja mihin en ollut koskenut sitten muuton jälkeen, tavaraa alkoi lentämään roskiin asti ja mieli virkastui näistä.
Ollaan ulkoiltu myös todella paljon. Ollaan sitä tehty ennenkin usein, mutta nyt kun ei voinut käyttää esikoisen hoitopaikassa tapahtuvia ulkoiluhetkiä enää tekosyynä omien ulkoiluhetkien välttelyn syynä, on ollut pakko päivittäin ulkoilla. Onneksi ilmatkin ovat olleet todella suotuisia ja kannustavia tähän jokapäiväiseen ulkoiluun.
Mieheni saapui muutama viikko sitten tänne luokseni viettämään lomautusaikaa. Yhteistä arkea näillä tämän hetkisillä tiedoilla olisi noin kuukauden verran. Toisen aikuisen läsnäolo on helpottanut arkea todella paljon. On joku jonka kanssa jakaa päivän tapahtumat, jakaa edes vähän sitä vastuuta arjen pyörittämisestä, ettei kaikki ole vain omilla harteilla. On joku jonka kainaloon saa käpertyä illalla, saa halauksen silloin kun tuntuu ettei omat patterit tahdo riittää ja joku joka myös ideoi päivän tekemisiä.
On ollut todella mukavaa päivittäin käydä yhteisillä pitkillä ulkoiluhetkillä. Olenkin yllättynyt siitä miten paljon viime aikoina on aikaa tullut vietettyä pihalla. Monesti päivittäiset lenkkimme on ollut 3km-4.5km luokkaa ja tunneissa ulkoilua on tullut päivittäin 1.5h verran, välillä jopa enemmänkin. Tämä on näkynyt ainakin itsessäni positiivisena asiana yleisen jaksamisen parantumisena. En ole koko ajan niin väsynyt ja nuutunut. Energiaa on alkanut olemaan moniin asioihin paljon enemmän eikä arki pyöri enää sen ympärillä "mihin mulla tänään riittää jaksaminen".
Olen myös itsessäni huomannut sen kuinka vaikeaa minun on päästää niistä ohjistä mitä olen vuosia joutunut pakon edessä pitelemään. Olen todella huono jakamaan taakkaani kenenkään kanssa ja etenkin avun pyytäminen mulla on iso ongelma. Tämä on minut ajanut välillä siihen, että olen itse aiheuttanut itselleni uupumusta ja tätä myöden aiheuttanut myös muille tarpeetonta mielipahaa. On tullut omaa oloa purettua tiuskimalla ja liian ilkeillä sanoilla, vaikka kaiken tämän olisin voinut välttää vain pyytämällä suoraan apua. Tässä on jälleen suuren suuri itseni kehitys paikka. Täytyy opetella pyytämään apua ja lakata ajattelemasta "mitä jos olen toiselle taakka, mitä jos pyydän liikaa jne."
Onneksi tässäkin asiassa on halu kehittyä ja oppia pois omista juurtuneista tavoista, jotta saadaan arki kaikille paljon helpommaksi ja stressivapaammaksi.
Kaiken kaikkiaan olen nauttinut todella kovasti yhteisestä ajastamme oman kumppanini kanssa ja vähän jopa hirvittää, kuinka sitä osaa päästä taas kiinni siihen omaan vanhaan arkeen, kun toinen joutuu töiden takia kotiinsa palaamaan. Tämä esimaku mahdollisesta yhteisestä arjesta on vaikuttanut kyllä todella lupaavalta ja odotan innolla tulevaisuutta, jossa mahdollisesti saamme jakaa kotimme ja arkemme päivittäin. Tämä yhdessä vietetty aika on luonut paljon itselleni varmuutta siitä, että haluan tätä tulevaisuudelta, ennen kaikkea uskallan ajatella arkeani oikeasti toisen aikuisen kanssa ilman että pelot valtaa mielen "mitä jos kaikki meneekin taas pieleen".
Mitäs teidän muiden arkeen kuuluu? <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti