keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

4 ja melkein 2

Viime viikonloppuna, ennen näitä uusia rajoitteita, ehdittiin viettämään pienellä porukalla poikien yhteisiä syntymäpäiväjuhlia. Aluksi ajattelin, etten niitä nyt jaksaisi järjestää, mutta päätin ne rypistää alta pois. Poikien syntymäpäivillä on lähes tasan 2 kuukautta eroa, säästääkseni omaa työtaakkaani, rahallista menekkiä ja sukulaisten ravaamista päätin syntymäpäivät pitää samalla kertaa.


Osa jättikin tulematta tämän korona tilanteen takia kun eivät ymmärrettävästi halua ottaa mitään riskiä, etenkään jos omassa perheessä on riskiryhmään kuuluvia henkilöitä. Osa vieraista olivat flunssassa kyseisenä viikonloppuna joten eivät päässeet, mutta hyvin juhlat silti saatiin pienelläkin porukalla pidettyä. Ja eikös se sanonta mene "väki vähenee ja pidot paranee" ; )

Teemana syntymäpäivillä oli etenkin esikoisen tän hetkiseen suosikkiin kuuluva Lego Ninjago. Tosin kyllä siitä on tainnut isoveljen esimerkistä muodostua myös pienemmälle myös tärkeä fanitus kohde. Ainakin mitä tulee raikuvista "kiiiikouuuuuuu" huudoista jotka on yleensä tehostettu omintakeiseen spinjitsu pyörimiseen.
Lahjoja pojat saivat aivan hirmuisesti ja jälleen todella paljon tarpeellisia ja mieluisia oli kaikki lahjat. <3 erityisesti minä olen erittäin helpottunut aina näistä vaate lahjoista, ei tarvitse niin paljoa stressata rahojen riittävyyttä kun tietää ettei pakollisia vaatehankintoja ole ihan heti näkökentässä.

Väsynyt äiti kiittää ja kuittaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti