Hyvää Uutta Vuotta

Tätä vuotta on ehtinyt jo tovin kulua, en ole taas hetkeen ennättänyt kirjoitella.. Tai olisin varmasti ehtinyt, mutta jaksaminen on ollut melkoisen minimissä. Illalla kun olisi ollut aikaa kirjoitella lasten mentyä nukkumaan, olen itse puolestaan ollut niin väsynyt, ettei mitään järkevää tekstiä olisi pystynyt millään suoltamaan. Tosin en tiedä onko tekstini tähän mennessäkään olleet mitään erityisen järkeviä mutta mutta... :D

Mitäs meille nyt kuuluu? Marraskuussa täytin 31, mitään suuria juhlia ei järjestelty, keitin kahvetta ja pikaiset kakku räpellykset tein jos sattuu kylään joku tulemaan. Mieheni oli varta vasten töistä varannut vapaata jotta pääsi tänne kanssani niitä viettämään <3 se oli kyllä älyttömän liikuttava teko :') <3
Lahjaksi hältä alun perin sain ehdotuksen uudesta tatuoinnista, mutta varovaisesti kysäisin hältä josko sen idean voisi vaihtaa Rammsteinin keikka lippuihin Tallinnaan ja hän pisti ne tilaukseen. Lapsillekin saatiin alustavasti hoitajat varattua sille ajankohdalle :) uusi tatuointikin olisi ollut ihana idea, mutta tällä hetkellä pitkään oli kytenyt suurempi polte päästä yhdessä viettämään laatuaikaa hyvän musiikin pariin.

Muuten arkemme on ollut koko syksyn flunssa voittoisa. Hyvä jos 2 viikkoa ollaan välillä oltu terveinä, kun sitten taas alkaa uusi kierros. Toki hoidon kautta saadaan näppärästi tuliaisina jos jonkinlaisia ihania pöpöjä, jotka pistää haastetta arkeen. Joulun ja uuden vuoden aika meni sairastaessa. Ensin oli isompi lapsista kuumeessa, sitten aattona aloitti pienin, lopulta kun kaikki muut alkoivat tokenemaan niin sitten jo sairastuttiin yhdessä mieheni kanssa :/
Ja meillä aikuisilla ei tämä kuumetauti lähtenytkään ihan niin helpolla kun mitä näiltä puolituisilta lähti vaan sairastimme noin viikon putkeen. Tämän jälkeen oli itsellä kyllä jaksaminen ja mielenterveys koetuksella. Varmaan se kun alkaa viimein helpottamaan, löikin vastareaktiona niin kaamean uupumuksen päälle. Mikään ei huvittanut, mieli oli maassa ja itsetunto pitkästä aikaa ihan nollissa. Erilaiset menneisyyden möröt alkoivat hallitsemaan mieltä ja välillä tuli jo tunne että selviänköhän taas yhtään mistään itseni kanssa. Onneksi pääsen nykyään tuntojani kertomaan psykologille ja se on tehnyt minulle hyvää. Olen viimein päässyt käsittelemään ammatti ihmisen kanssa menneisyyden traumoja, lapsuuden ikäviä muistoja ja muita mielessä painavia asioita. Olen paljon oppinut ymmärtämään valintojani, miksi olen toiminut tietyllä tavalla ja kuinka suuri merkitys lapsuudessa koetuilla asioilla on jopa ihan aikuisuuteen asti. Tämä saa pohtimaan entistä paremmin millainen vanhempi haluan lapsilleni olla, millaisen pohjan haluan yrittää luoda heidän elämälle, onnellisuudelle ja tasapainoisuudelle. Toki kaikkeen ei itse pysty vaikuttamaan mihin elämä meitä heittelee, mutta haluan ainakin omalla kohdalla luoda sellaisen suhteen itseni ja lasteni välille, että he tuntevat olevansa rakastettuja, että he voivat luottaa tukeeni ja apuuni aina jos on vaikeaa, ettei äiti jätä oman onnen nojaan jos he kohtaavat elämässään esimerkiksi kiusatuksi tulemista tms.

Olen tulevalle vuodelle ja tulevaisuudelle heittänyt varovaisia tavoitteitakin. Tänä vuonna aion oikeasti panostaa parantamaan omaa fyysistä kuntoani. Olenkin sen jo aloittanut kevyellä liikunnalla, kävelylenkeillä, vatsalihas ja selkälihas treeneillä. Haluan päästä eroon näistä ajoittain iskevistä selkäkivuista, haluan että jaksan arjessa paremmin ja mikä tärkeintä, haluan pysyä terveenä. Olen tueksi myös alkanut popsimaan vähän vastustuskykyä parantavia vitamiineja ja aion parantaa veden juontiani entisestään.
Toiveina tulevalle vuodelle olisi päästä tasapainoon menneisyyteni kanssa ja parempi itsetunto itselleni. Olen kyllästynyt pelkäämään erinäisiä asioita ja haluan ettei ne enää hallitse minua. Toiveena tälle vuodelle olisi saada vähän omaa aikaa, muutakin kun se 2-3h lasten mentyä nukkumaan. Aikaa jolloin en olisi vastuussa kenestäkään, saisin vaikka muutaman tunnin rämpiä yksin metsässä, käydä uimassa tai vaikka istahtaa kahvilaan ja katsella maailman menoa. Se että saisin olla edes 1kerran viikossa tai edes 1krt/2viikossa muutakin kuin 24/7 äiti, saisin olla minä. Niin paljon kuin lapsiani rakastankin, kaipaa jokainen meistä taatusti myös sitä yksilöllistä aikaa oman itsemme kanssa.
Tälle vuodelle on myös tarkoitus keksiä, mitä haluan tehdä, haluanko mennä opiskelemaan vai töihin ja mihin/mitä. Oikeastaan tälle haaveelle mulla on puolen vuoden aikaraja johon mennessä pitäisi olla jo jotain konkreettisesti vireillä. :)
Aika näyttää mitä tämä vuosi tuo tullessaan, sen uskon että taatusti parempaa kuin mitä muutama edeltävä vuosi :)