perjantai 28. lokakuuta 2016

Olen holisti

Nimittäin sokeriholisti. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että ongelman ytimeen on tartuttava. Havahtuminen iski yllättäen ihan suihkussa ollessa, tajusin että kun mieheni oli koko päivän kotona, ei mieleni tehnyt ollenkaan suklaata. (sainpa tämänkin kuulostamaan häröltä ;D ) Teekuppikin meni kurkusta alas ihan ilman sokerista kyytipoikaa. Mutta odotas vaan kun olen yksin kotona, alkaa armoton metsästäminen. Sokerinjano kasvaa vähintään satakertaisesti, huomaan kollaavani kaappeja epätoivoisena, josko jostain löytyisi karkkipussinjämät, suklaakeksejä..ihan mitä vain mäyssättävää. Ei riitä että ottaisin sen yhden vaan minun on saatava useampi konvehti, useampi keksi tai pari suklaapatukkaa.. Suklaalevyn tuhoaminen ei ole ongelma eikä mikään. Kaupassa käydessä huomaan, että mukaan tarttuu aina vähintään pari Snikkerssiä tai jokin pieni pussi karkkia. Koska tartteehan nyt automatkalla olla aina jotain hyvää, niin joo ja kahvin kanssa tarttee ostaa halvat sokeridonitsit Lidlistä. Tokmannilla on valkosuklaa Snikkerssejä, APUA ja vielä rajoitettu erä myynnissä olevia, pakko hamstrata kotiin, kaks on liian vähän, kolme on pariton summa..Joo kyllä se neljä on vähintään ostettava! Ja voi iiiiiiiik, 6 suklaapatukkaa 2€!!!!!!!!!

OIKEESTI!!! Voiko  ihminen olla näin koukussa karkkiin! No kyllä voi...! Sitten ihmettelee kun ei paino laske "En mä oo tänäänkään syöny mitään...paitsi sen kolme suklaapatukkaa, kaks riviä suklaalevystä, kourallinen sipsejä.. pari lihapasteijaa, omenatasku...oliks viel jotain...niin söinhän mä aamupalaks kaks leipää"
JEP JEP....

Nyt tein itselleni ehkä elämäni haastavimman lupauksen. Lupasin, etten tulisi syömään mitään herkkuja (karkki,sipsit, pullat jne..) ennen joulua. Ainoot tilaisuudet missä herkkujen syöminen on sallittua, on syntymäpäivät, mutta kaikki muu herkuttelu on nyt pannassa. No tilannehan meinasi kosahtaa jo ihan alkumetreille. Tänään oli äitini syntymäpäivät jossa siis oli lupa syödä herkkuja.. No kotio päästessäni minun piti olla syömättä yhtään mitään herkkuja ja mitä teen päästessäni sisään, samointein herkkukaapille ja kattoon et olikos niitä sipsejä viel.. onneks tajusin siinä vaihees kun otin pussin käteen et mitä helkattia mä meinaan tehä!!
Että tästä tulee pitkät pari kuukautta :D

Onko muita sokeriholisteja? :D

10 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu toinen herkkuholisti! Varsinkin näin yksin asuvana on ihan liian helppoa korvata ateria sipseillä tai ostaa aina kaupassa käydessä karkkia. Ja sitten vuorotyö koulun ohella asettaa vielä omat haasteensa. Pitäisi nyt paremmin saada taas rutiineista kiinni ja esimerkiksi syödä useammin lounas koulussa. Yritän lähestyä tuota asiaa jotenkin enemmän siltä kannalta että mitä kaikkea kannattaa syödä kuin siltä että mitä ei saa syödä. Kouluruoan lisäksi yritän esim. leipoa enemmän kotona sen sijaan että ostaa vaikka niitä e-koodikyllästettyjä irtokarkkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee en ole ongelmani kanssa yksin :`D
      Joo voin niin samaistua tuohon, kun tulee ateriat korvattua kaikilla herkuilla, kyllä sitä sitten tekee miehelle ja lapselle ruokaa ja itsekkin syö sitten illalla sen yhden lämpimän aterian, mutta päivällä on muka helpompaa korvata se kunnon lämmin ruoka jollain pikasella herkulla! Totta tuokin ettei ostaisi niitä valmisjuttuja vaan tekisi mieluummin itse! Ehkä itsekkin alan tämän lakon jälkeen mieluummin panostamaan itsetehtyihin juttuihin kun että ostaisi vain sitä lisäainemössöö!! :)

      Poista
  2. Täällä myös yksi herkkuholisti! Joka voi jättää kaiken muun paitsi "hyvän" pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää vertaistukea!! :`D
      Miten oikeasti voikaan olla niin vaikeaa luopua herkuista! Ja tuntuu niin pakkopullalta korvata esimerkiksi marjoilla tai hedelmillä nämä kaikki tähän asti totuttujen karkkien, pullien jne, tilalle!! ARGHT!!!

      Poista
  3. Niin tuttua. Mutta itseäni vetää puoleen enemmän suolaiset ja rasvaiset jutut kuin makea. Suklaalevy saattaa unohtua kaappiin helpostikin, mutta pitsan jämät jääkaapissa katoavat nopeasti sillä aikaa kun poikakaveri on töissä. Pari... kolme... neljä kourallista sipsiä kun poikakaveri on harkoissa. -.-"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin tuttua! -_- jos mä vaan yhen, ehkä toinenkin..kolmas...oho ku meni koko levy/pussinjämät jne... -_- kyl on tiukkaa nyt tehny, eikä oloo helpota yhtään et kaapeissa on jemmassa kaikkee halloween suklaata, vaahtokarkkeja, sipsipussi ja kun jääkaapin avaa niin siellä on hyllyllä milkkispatukoita -_- äääääääääääääää tiukkaa tekee ja tunnen oloni ihan narkkariksi kun sormet syyhyää päästä suklaiden luo ja joutuu tekeen oikeesti ison työn ettei lankea! -_-

      Poista
  4. SIPSIHOLISTI täällä ilmoittautuu! :D Ja kyllä ne sokerisetkin (suklaiset) herkut passaa paremmin kuin hyvin, mutta sipsien kanssa lähtee aina ihan lapasesta... Syksy/talvi on mulle auttamattomasti sitä aikaa, kun alan kerryttämään elopainoa. Muita laukaisijoita ovat masennus, ahdistus, stressi, uupumus jne. Tässä tälläkin hetkellä odotan kuumeisesti, kun Patrik kokkailee meille (vaikka mä söin koulussakin jo). Niin, että mikä olikaan se elämän päätarkoitus?

    Tsemppiä sulle koitokseen, mutta muista olla itsellesi armollinen. <3 Mun sipsilakko meni persiilleen, mut ainakin pari viikkoo onnistuin olemaan ilman. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul oli joskus kauhee himo sipseihin mut se kausi meni ohi, nykyään ne suurina määrinä alkaa ällöttämään! :P Itse oon myös tunnesyöppö..ja tekemisenpuutesyöppö...ja elämäntapasyöppö xD Ekat 2 viikkoa on ollu elämäni hirveintä aikaa! Tuntenut oloni ihan narkkariksi kun kädet tärisee ihan vaan siitä kun pitäis saada sokeria! Nyt ostin ihan tavallisia suolaamattomia ja maustamattomia maapähkinöitä, ne on vieneet sen rouskuttammisen himon vihdoin poies! Että ehkä tästä selvitään elävänä :`D Tosin sen verran täytyy myöntää et kerran lipsahdin kun tein syntymäpäivilleni keksejä ja niitä paistellessa tuli ihan ajattelematta maisteltua 4-5 keksiä ennen kun muistin et hitto mähän olin herkkulakossa :`D

      Poista
  5. Mä en ymmärrä niitä, jotka voi ostaa karkki/sipsipussin ja ottaa siitä vaan vähän ja jemmata loput kaappiin, jos mä jotain herkkua ostan nii kaiken kyllä syön kerralla, ei kyllä itsekuri riitä säästämiseen. :D Ihan sama onko kyseessä puoli kiloo irttareita tai jätskipaketti, kaikki pitää syyä! Mua autto herkuttelun vähentämisessä ruokapäiväkirjan pitäminen, kirjoitin sinne rehellisesti, mitä ja milloin syön. Ei tehny mieli ottaa ees kourallista sipsiä, kun sekin olisi pitänyt kirjoittaa ylös. Oon aika perfektionisti, joten halusin täydellisen ruokapäiväkirjan, ja herkut ois siinä näyttäny pahalta. :D Ja toisaalta jos syö herkkuja ja merkkaa ne ylös, niin päiväkirjasta on helppo seurata, että mitä kaikkee sitä onkaan syöny, yks kourallinen sipsejä ei näytä pahalta, mutta jos kattelee koko viikon saldoo, niin sitten saa totuudenmukaisen kuvan eikä aina tuu aatelleeksikaan kuinka paljon herkkuja kuluu yhdessä viikossa, vaikka joka päivä söis vaa jotain pientä herkkua. :) Nykyään yritän vaa pitää yhden herkuttelupäivän viikossa, mut varsinki ny talvella tulee mussutettua melkein joka päivä jotain, tätä tää pimeys teettää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihan sama! :D Muistan kun ala-asteella eräs luokkalainen tyttö piti vuoden karkkilakon ja säästi kaikki karkit mitä oli vuoden aikana saanut, niitä oli 10 litran ämpärillinen!! Itse katsoin sitä karkki määrää kuola valuen ja mietin kyllä ettei minulla olisi siihen koskaan selkärankaa! xD
      Ruokapäiväkirja. Kiitos tuosta vinkistä, täytyykin alkaa laittamaan kaikki ylös, varmaan havahtuu kans ihan erilailla syömisiinsä! :D

      Poista