maanantai 14. marraskuuta 2016

Kadotettu ystävyys

On 14 päivä marraskuuta. Tasan viikko sitten vietin omia syntymäpäiviäni, tasan viikko sen jälkeen on lapsuuden ystäväni syntymäpäivä. Meillä on tasan viikko ikäeroa. Ala-asteella olimme parhaat ystävät. Nähtiin lähes päivittäin. Jos en ollut kotona, olin tämän ystäväni kanssa milloin samoilemassa metsässä, milloin läheisellä uimarannalla tai sitten olimme jommalla kummalla kyläilemässä. Ei ollut asiaa mitä ei toisillemme höpötetty. Olimme ainoat ketkä ikäisistämme enää salaa leikki barbeilla, muiden mielestä se oli noloa, meille se oli vapautta nauttia lapsuudesta edes vielä sen hetken. Uitiin soramonttuihin kertyneissä vesialtaissa keväisin, juostiin pitkin mettiä, naurettiin päättömästi tyhmille jutuille ja tultiin aina myöhässä kotiin kun oltiin jääty jonnekkin kannon nokkaan höpöttelemään tuntitolkulla. Suunniteltiin, että kun oltaisiin isoja, perustettaisiin kimppa kommuuni jonnekkin maalle, jossa asuntomme olisi lähekkäin ja meillä olisi yhteinen hevostalli/hevoshoitola! Päätettiin, ettei mikään meitä erota.


Alkoi yläaste. Jouduimme eri luokille. Molemmille tuli uusia kavereita ja välit hieman viileni. Oltiin bussimatkat yhdessä ja viestiteltiin, mutta tietty yhteys alkoi hiipumaan. Molemmille meille yläaste oli yhtä helvettiä. Oltiin molemmat tahoillamme koulukiusattuja. Tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat joka päiväiseksi taisteluksi, että jaksaisi huomiseen.

Alkoi ammattikoulu aika. Hällä alkoi lukio. Välit vain jatkoivat viilenemistään ja jossain vaiheessa meille tuli ensimmäinen kunnon riita. Tyhmistä väärinkäsityksistä ja ylläri ylläri aihe liittyi poikiin. En sen tarkemmin ala avaamaan riidan juonta, mitään kolmio draamaa ei siis asiaan liity, mutta itse yritin ystävääni auttaa erään pojan kanssa ja se tulkattiin väärin.. No ehkä itsellänikin oli väärä tyyli auttaa siinä.. anyway riidasta tuli niin iso, että välit katkesi ainakin vuodeksi. Saatiin ne sitten loppuviimein korjattua, mutta välit ei koskaan enää ollu entisensä. Aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa ja se tuntui kaihertavan ystävääni hieman. Hällä kun ei ollut tuolloin vielä poikaystävää. En enää tiennyt miten olisin saanut välimme entiselleen.
 Vuosia kului, tilanteet muuttuivat moneen kertaan, näimme muutaman kerran, mutta joka kerran jälkeen jäin kaihoisasti miettimään välejämme. Miksei ne voi olla enää niin kuin ennen?


Näin kyseisen ihmisen viimeksi noin vuosi sitten. Hän otti yhteyttä minuun kun halusi minusta osallisen erääseen roolipeli juttuun. En kokenut peliä omakseni ja sen jälkeen huomasin ettei meillä ollutkaan enää mitään puhuttavaa. Koitin kysellä kuulumisia ja höpötellä kaikenlaista, mutta silti tuntuu ettei häntä pahemmin kiinnostanut. Yhteydestämme tuntui olevan kadonnut se viimeinenkin jyvä..
Laitoin tänää taas tuttuun tapaani hälle syntymäpäivä toivotukset ja sainkin takaisin kiitos viestin, samaisessa viestissä hän ilmoitti hänen siskonsa olevan kiinnostunut näkemään minut. Tunsin oloni todella pettyneeksi, tunne kun entiseltä parhaalta ystävältä tulee viesti jossa hänen siskonsa ilmaisee halukkuutensa tavata minua. Harmittaa todella. Itse kun en kuitenkaan unohda. Tulen aina muistamaan sen millaiset välit meillä oli, millanen yhteys meillä joskus oli. Harmittaa syvästi jos emme koskaan saa enää sitä takaisin. Kaipaan edelleen niitä hulluja hetkiä, niitä kun naurettiin niin että jouduttiin seisomaan jalat ristissä, ettei kustaisi housuihimme. Kaipaan niitä kun saatoimme höpöttää tunti tolkulla kaikkea maan ja taivaan välistä. Kaipaan..

4 kommenttia:

  1. Todella kurjaa huomata jonkin vanhan ystävyyssuhteen kariutuneen kun intressit muuttuvat, vaikka toisaalta elämä tuo sitten yleensä aina jotain kivaa uutta tullessaan. Minulla on yksi sellainen tuttu, jonka kanssa olimme joskus yläaste- ja lukioaikoina todella hyviä ystäviä, mutta nykyään vaihdamme kuulumisia muutaman kerran vuodessa. Tuntuu siltä että sekin tapahtuu vain tavan vuoksi eikä kumpikaan vain kehtaa sanoa toiselle että olisko tää nyt tässä kun ei meillä ole juurikaan mitään yhteistä. Kieltämättä kyllä kaipaan että ystäväpiiriin saisi vähän uusiakin kasvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja uusia tuttavuuksia itsellekkin on vuosien saatossa tullut ja kiitos heille, arvostan syvästi jokaista uutta tuttavuutta <3 itse ehkä olen ihmisenä liian tunteellinen, etten vain osaa unohtaa! Asiat joilla on minulle ollut merkitystä, en vain osaa haudata niitä menneisyyden tomuun, vaan sitä kaipaa silti niitä tiettyjä juttuja! Ehkä sekin tekee, kun en ole enää löytänyt sellaista ystävää jonka kanssa tuntisin saman tunteen, kuin silloin joskus tämän menetetyn ystäväni kanssa! :( Ehkä eniten kaipaan oikeasti sitä ystävää isolla Y:llä, jolle oikeasti merkkaan todella paljon, jonka kanssa voi aina jakaa puolin ja toisin ne ilot ja surut jne.. nykyisin kun tuntuu, että ympärilläni on vain niitä hyviä kavereita joita on kiva nähä, mut sit tuntuu että se jää sille kaveri tasolle.. :( höö... hankalia juttuja!

      Poista
  2. Itsellä on pari tuollaista ystävyyvsuhdetta takana. Ajat ja ihmiset muuttuvat, ystävyydet lakkaavat ja uusia syntyy. Niin ikävää kuin se onkin, kuuluu se kai elämään.
    Itse olen päästänyt jo irti aikoja sitten, mutta välillä tulee kanssa mietittyä, mitä sille toiselle kuuluu ja olisiko meillä enää mitään yhteistä. En vaan sitten kuitenkaan uskalla enää ottaa yhteyttä tai se jää muutenvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se valitettavasti menee! Voi kun osaisi itsekkin päästää irti! En vain taida olla sen luontoinen ihminen että moinen onnistuisi! Minä kun viellä tänä päivänäkin märehdin esimerkiksi ala-aste aikaisia sanomisiani :`D Että ehkä se kertoo jotain.. oon kai liian tunteellinen ihminen!

      Poista