maanantai 27. heinäkuuta 2020

Puhutaanko hetki rahasta?

Mieheni linkkasi minulle Ylen sivujen artikkelin joka käsitteli nuoren ihmisen rahavaikeuksia ja päätymisestä velkakierteeseen. Tämän jutun voitte käydä lukemassa täältä.
Tämä aihe sai minut jälleen pohtimaan sitä, kuinka minut on kasvatettu raha-asioiden tiimoilta, miten itse koen raha-asiat ja kuinka aion niitä opettaa omille lapsilleni.
Rahasta mielestäni puhutaan liian vähän, edelleen tänäkin päivänä se koetaan tiettyjen ihmisten seurassa kielletyksi aiheeksi, asioita häpeillään ja salataan, joka saattaa aiheuttaa monille ihan vääriä mielikuvia.  Kun raha on eräänlainen tabu, saattaa se ajaa monet ihmiset pahoihinkin rahallisiin vaikeuksiin. Halusimme tai emme, raha kuitenkin on todella suuri osa ihan meidän jokaisen elämässä. 

Omien tulojen ja menojen kirjaaminen ylös helpottaa paljon omaa rahanhallintaa

Opin jo todella varhaisessa vaiheessa vanhempieni myötä rahan arvon. Jouduin tekemään oman rahani eteen asioita, meillä oli käytössä ensin perinteinen karkkipäivä. Se vaihtui jossain vaiheessa siihen, että sain päättää haluanko lauantaikarkkini karkin muodossa, vai haluanko vaihtoehtoisesti lauantaikarkkini rahana. Ala-asteen lopulla (jos oikein muistan), karkkipäivät hävisivät kokonaan ja tilalle tuli pelkästään viikkoraha. Yläasteella ollessani, kännykkäni saldoraja linkitettiin suoraan kuukausittain saamaani rahaan. 20€ kuukausirahalla maksettiin kännykkälaskuni, joka tiesi sitä, että jos olin kuluttanut koko kuukauden saldorajan täyteen, ei rahaa tullut lainkaan ja hyvinä kuukausina saatoin saada 10€. Teinin näkökulmasta asiahan ärsytti aivan suunnattomasti. Ei ollut helppoa kuunnella kavereiden saamia suoria summia käyttörahaa, siinä missä itse joutui valitsemaan suoraan viestittelenkö ystäville vai keräänkö rahaa tässä kuussa. Opetti se ainakin erinomaisesti jo pienestä asti siihen, että rahan kanssa on tehtävä valintoja. 
Minut myös passitettiin itse etsimään itselleni kesätöitä, jos halusin saada ylimääräistä käyttörahaa. Alle 15 vuotiaana olin jo ekaa kertaa taimitarhalla kitkemässä rikkaruohoja pienen palkkani eteen ja yhtenä kesänä tein töitä eräässä hevostallissa ja siellä olevalla mansikkamaalla. Tästä oli myös valtavasti hyötyä ammattikouluaikoina. Siinä missä muutamien luokkalaisten vanhemmat hoitivat jälkeläistensä työharjoittelupaikkojen etsimiset, oli minulla jo kokemusta tästä asiasta ja pystyin itse hoitamaan nämä asiat. 
Meillä tosiaan oli lapsuudessa paljon rahasta tiukkaa, ei ollut puhettakaan, että olisimme saaneet leluja ihan muutan vain tai että vaatteita olisi ostettu ajatuksella "näyttääpä kivalta,ostan". Aina piti olla vaatteillekkin tarve ja usein lelutkin olivat ainoastaan syntymäpäivien ja Joulun riemu. Se opetti paljon arvostamaan tavaroita ja kyllä se riemu vaan oli ihan mielettömän suuri, kun sieltä joululahjapaketista se PlayStation 1 tuli pitkän haaveilun jälkeen. Vaikkei meitä materialla lellitty pilalle, oli meillä paljon muita kokemuksia mistä on jäänyt paljon muistoja. Me esimerkiksi teimme joka kesä Suomea kiertävän reissun asuntovaunulla matkaten. Monet paikat ovat jääneet mieleeni ja olen siitä todella kiitollinen vanhemmilleni että olen päässyt tälläisen kokemaan. 


Oman eroni jälkeen tein sen virheen, missä lähdin korjaamaan tapahtumia hukuttamalla lapset leluihin ja vaatteisiin. Mulle iski jostain älytön tarve korvata sitä menetettyä perhettä sillä, että huolehdin koko ajan, ettei lapsilta puuttuisi mitään. Silläkin uhalla, että paljon ilmestyi kaappeihin vaatteita mitkä eivät kunnolla ehtineet edes päälle asti ja leluja ostin aina kun esikoinen vain vähääkään keksi jotain pyytää. Tämä toimintahan oli VÄÄRIN. Sorruin itse siihen mitä aina olin paasannut isoon ääneen "kyllä itse opetan muksuni siihen ettei saa mitä haluaa jotta oppii arvostamaan asioita". 
Onneksi ihminen on tässäkin kohtaa oppivainen olento ja tämän tajuttuani olen alkanut tietoisesti tekemään jälleen toisin. Raha ja materia ei tosiaan tuo onnea, vaan siihen vaikuttaa aivan toisenlaiset jutut. 
Yläpuolella linkkaamani uutisen myötä olen pohtinyt paljon ihmisten kulutustottumuksia ja kuinka helposti se vaikuttaa etenkin nuoriin. Mitä muistan omastakin nuoruudesta, oli materia monesti merkki hyvästä tyypistä. Jos sinulla oli ulospäin paljon uusia merkkivaatteita uusimmat hienot tavarat/puhelimet jne, olit suosittu tietyissä porukoissa. Omassa nuoruudessa kirpputorit olivat kauhistus, ne oli siihen aikaan oikeasti köyhien ihmisten "kaatopaikka" jota katsottiin kummeksuen "ai sulla on kirpparilta ostetut housut, yök,en voisi koskaan kuvitella ostavani mistään kirpputorilta mitään"
                              Olen todella onnellinen nykyisin siitä, että kierrätyksestä on tullut jopa muoti-ilmiö ja kirpputorit ovat nykyisin aarreaittoja, joista voi löytyä vaikka ja mitä 😊 Ei siis tarvitse potea huonoa omaatuntoa tai hävetä, kun lasten vaatteet ovat lähes 90% kirpputoreilta lähtöisin tai saatuna käytettynä muualta. 

Sosiaalinen paine kulutukseen on nykyisin myös liian kova. Jaetaan Instagramiin ja muihin somekanaviin kuvia uusista vaatteista, uusista puhelimista ja erilaisia biletyskuvia, missä rahaa palaa yhden ehtoon aikana sievoisia summia. Tämä kaikki saa helposti aikaan kateellisuutta ja ulkopuolisuuden tunteen. Tarpeen kilpailla "en ole mitään jossen yllä samaan". 
Tämä on todella surullista, koska se saa helposti ihmiset ajautumaan siihen pisteeseen, että eletään yli varojen. Lopulta huomataan olevan niin syvässä suossa, josta on todella vaikeaa enää yksin rämpiä ylös. 
Tarkemmin ajateltuna, eipä tämä ilmiö taida olla pelkkä nuorten asia. Kyllä sitä valitettavasti tapahtuu ihan kypsempien aikuistenkin maailmassa. Rakennetaan uutta terassia, remontoidaan, matkustellaan ja ostellaan uutta autoa. Tuodaan ne omat ostot esille sillä tyylillä, kuin kaikkeen olisi ollut raha jo valmiina takataskussa. Toisilla voikin olla näin, en sitä sano. Mutta monesti näiden hankintojen takana on velkarahaa, pitkälliset kituuttamiset rahallisesti, jotta ollaan saatu säästettyä siihen perheen yhteiseen Kanariansaarten matkaan. Se monesti meillä unohtuu kun alamme vain miettiä sitä, kuinka naapurin Pirkko-Pentti osti taas uuden auton ja lomamökin. Ulospäin se näyttää niin helpolta ja saa helposti olon kuinka kaikilla muilla on varaa paitsi minulla. Todellisuus kun voi hyvinkin olla se, että se naapurin Pirkko-Pentti on korviaan myöten veloissa, elää makaronilla, siinä missä itse voi valita ruokakaupasta lounaaksi vaikka sen sisäfileepihvin ja elää ilman lainan lainaa 😅
Jos puhuisimme avoimemmin mitä tietyt asiat ovat vaatineet, voisin kuvitella, että saisimme tätä kilpailuasetelmaa hillittyä melkoisesti ja rikottua sitä kuvitelmaa, jossa kaikilla muilla on huolettomampi ja varakkaampi elämä.
Ja mitä nuoriin tulee. En tiedä nykypäivän koulumaailmasta mitään, mutta mielestäni talousasiat voisi olla erinomainen lisä opetukseen jollei se jo ole. Pakollinen kurssi siitä, mitä tavallinen eläminen vaatii, kurssi rahanhallinnasta, sijoituksista ja laskujen maksusta. Kurssi, jossa opetetaan mitä vaaroja esimerkiksi pikavipit pitävät sisällään ja sillä kurssilla puhuttaisiin myös perusteellisesti tästä somen vaikutuksesta kulutustottumuksiin. Tälläisellä kurssilla voitaisiin hyvällä tuurilla välttää monen nuoren velkaantumisongelmat. Kaikissa kodeissa kun ei välttämättä huomata puhua raha-asioista tarpeeksi nuorten kanssa, tulisi se oppi sitten edes koulun kautta. 


Minulla ja miehelläni on se hyvä puoli myös, että olemme molemmat oppineet kituuttamaan pienillä tuloilla. Silloin kun kumppanini opiskeli paljon, oli hänen pärjättävä todella pienillä rahasummilla ja tämä tottumus on hänelle jäänyt, vaikka hän on sittemmin ollut kohtalaisen hyväpalkkaisessa työssä. Sama juttu itselläni on ollut nyt kun olen ollut kotihoidontuella pitkään. Sitä on avautunut silmät sille kuinka vähällä sitä loppujenlopuksi pärjää ja kuinka paljon on tullut ostettua vuosien varrella ns. turhaa tavaraa, mille todellista tarvetta ei välttämättä olisikaan. Hyvällä talouden suunnittelulla pärjää pitkälle. Kun listaa konkreettisesti johonkin vihkoon kaikki menonsa ja tulonsa, voi siitä hyvin tarkistella mihin se raha oikein menee. Tapa mitä itse suosin kun rahat ovat oikein tiukalla on nostaa käteiseksi se summa mitä on varaa viikon aikana laittaa ruokaan ja muihin tarpeisiin. Tämä nyt ei ole näin korona-aikaan suositeltavaa, mutta jahka elämä tästä normalisoituu, niin silloin tämä auttaa todella paljon siihen, ettei tule kulutettua enempää kuin mihin on varaa. Itsellä kompastuskiviä on ruokakauppa. Saan sinne uppoamaan helposti rahaa enemmän kuin mihin olisi tarve 😬Tähänkin auttaa hyvin suunniteltu kauppalista ja ostaa vain sen mitä listassa on. 
Ajattelin omille lapsille opettaa hyvissä ajoin jo rahan käytön. Nytkin vanhempi poika on saanut itse olla mukana esimerkiksi kirppisostoksissa. Olen antanut hänelle rahan käteen, jolla hän saa itse mennä ostamaan oman leluostoksensa. Näin hän näkee jo pienestä asti sen, että ostettaessa tarvitsee olla rahaa mukana, niitä asioita ei vain voi ottaa sieltä hyllyistä. Aion myös jossain vaiheessa ottaa tämän viikkoraha kulttuurin käyttöön jahka lapset ovat tarpeeksi isoja. Yritämme vuosien varrella opettaa rahan käyttöä ja vastuullisuutta. Ensin hoidetaan laskut ja muut pakolliset kulut ja sitten vasta mitä jää ylimääräistä, voi joko laittaa säästöön tai ostaa jotain kivaa. Toivon, että saamme pojat kasvatettua niin, että pärjäävät rahallisesti elämässä. 

8 kommenttia:

  1. Me ollaan puolison kanssa koettu lapsuuden perheissä niin älytön yltäkylläisyys kuin sieltä tipahtaminen. Oli minkkiturkkia, uutta taloa ja Diorin tuoksuja, sitten olikin lama-aika ja konkurssi ja mietittiinkin millä saadaan laskut maksettua. Olin 11v. Kun menin mansikkamaalle kesätöihin siispä. On ollut opettavaista kokea kolikon molemmat puolet. Koen että mulla on terve suhde rahaan. No, niin terve kuin kaksisuuntaisdg.n kanssa voi olla. Tein tosi raskasta työtä vuosikausia ja uhrasin psyykkisen hyvinvointini jotta sain nuoruudessa hankitut velat maksettua ja luottorekisterin putsattua. Vaikka mun ei tarvii miettiä enää raha-asioita, niin silti punnitsen aina hinta/laatusuhteen, vertaan hintoja sekä suosin kierrätettyä. Kirppistely on ollut varhaisnuoresta asti mulle elämäntapa. Pröystäily on last season ja kertoo mun mielestä vääristä elämänarvoista. Kerskakulutus mielletään mun mielestä hieman yksinkertaisten ihmisten puuhaksi tänä ilmastotietoisuuden aikakautena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, no tuossa kyllä kokee todellakin molemmat puolet. :O
      Hienoa kuulla, että sinulle on kasvanut terve suhde rahaan, vaikkei se varmastikkaan aina ole helppoa. Eihän se kellekkään ole ja välillä eri tilanteet elämässä saa meitä toimimaan eri tavoilla ja tunteet saattaa monilla koetella sitä järkevyyttä rahankäytössä.
      Se on kyllä hienoa että nykyisin on tosiaan tullut nämä kirpputorit ja kierrättäminen muotiin. On ollut ilo myös huomata kuinka esimerkiksi omien vaatteiden muokkaaminen on myös alkanut nostamaan suosiotaan. Aletaan pohtimaan sitä, että voisiko niistä omista vanhoista vaatteista saada vielä käyttökelpoisia joillakin pienillä muokkauksilla :)

      Poista
  2. Tämä on todella hyvä postaus ja aina välillä näkee somessa, että joskus herättää kränää, jos joku ostaa jotain uutta tai tuo esille just sellaisia "luksus"- juttuja. Juuri Instagramissa kommentoinkin tästä, että joskus näkee näitä, kun pariskunnasta molemmat ovat töissä ja on tyyliin yksi lapsi tai ei ollenkaan lapsia. Sanomattakin selvää, että tällöin rahaa jää enemmän käteen, varsinkin jos molemmilla on kohtuullisen hyvä palkka. Asia on aivan eri opiskelijoilla, työttömillä jne, kun on pakko laskea miten rahat riittää ja opetella pärjäämään vähällä. Miulla kans aikoinaan lähti shoppailu käsistä, kun yhtäkkiä sainkin lähes pari tonnia tai yli tilille kuukausittain sen 400-500 euron sijaan. Sittemmin ollaan palattu takaisin säästeliäämmin elämiseen ja tässä siun postauksessa oli samoja vinkkejä ja tapoja, mitä myökin käytetään esim. ruokakaupassa käydessä.

    Miulta kans kysytään, miten on varaa ostaa kenkiä tai vaihtoehtoisesti harmitellaan, kun itsellä ei ole varaa. Miullakin on taustalla säästämistä ja joskus on ollut pakko nostaa rahastosta / muista säästöistä, jos tulee vaikkapa yllättäviä menoja auton kanssa. Olen myös säästämisestä puhunut blogissa ja Instagramissa, mutta sitä voisi tuoda kyllä enemmän esille ja sama juttu zero waste- vinkkien sun muiden kanssa. Kierrätys on todella hyvä juttu ja ihana, että se on nykyään jopa muodissa! Saavuttaa huomattavasti enemmän porukkaa. Itse tulee tehtyä pääosin vaatteet, ihan kaikkia en ehdi ommella, mutta ostetaan muksulle käytettynä vaatetta myös talvivaatteita lukuunottamatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on toisinaan todella turhauttavaa kun unohdetaan se, että ihmisten elämäntilanteet saattavat olla ihan päinvastaisia ja liian helposti verrataan keskenään kaksi täysin eri tilannetta toisiinsa. Tästä tulee aivan vääränlainen kuva.
      Tuo mitä kuvailit kuinka shoppailu lähtee käsistä, se on varmasti hyvinkin tyypillinen piirre monelle. Muistan itsekkin nuorempana tuhlanneeni rahaa ihan älyttömästi kaikkeen koska sitä sokaistui ihan täysin siihen suureen rahasummaan mitä tilille tuli ja kun ensimmäisen asunnon vuokratulot eivät todellakaan olleet suuria. Jälkeen päin olen usein harmitellut sitä miksi olin niin tyhmä, etten laittanut rahaa säästöön tuolloin, mutta sitä toimi silloin sillä tavalla. Nykyisin sen toisen kituuttavamman puolen nähneenä, sitä helpommin laittaisi rahaa sivuun juuri esimerkiksi hätätilanteita varten. :)
      Nuo on aina ihania postauksia missä ihmiset jakaa omia säästövinkkejään. Niistä aina löytyy jotain pientä uutta mitä voisi hyödyntää omassakin taloudessa ^_^
      Ja minä niin ihailen tuota sinun taitoasi ommella, on niin ihanaa kun voi itse tehdä vaatteita lapsille ja itselleen. Saa mieluisia, vaikkakin materiaalit maksaakin nykyisin melkoisesti. Välillä toki saattaa tehdä ihania löytöjä poistuvien kankaiden alelaareista ^_^

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Se on jännä, ettei tuloista tai menoista tai rahasta yleisesti puhuta, se on jonkinlainen tabu. Kai syynä on joku mielikuva siitä, että jos toinen tienaa enemmän ja toinen vähemmän niin tämä paremmin tienaava on onnistunut paremmin elämässä, vaikka eihän se niin ole. Pankkitili ei määritä meitä ihmisinä. Ja ehkä ihmiset uskaltaisivat pyytää apua rahaongelmiinsa ajoissa, jos rahasta puhuminen ei olisi niin negatiivinen tai välteltävä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta! Jännä tosiaan miten ajatellaan olevansa parempia mitä enempi on varallisuutta :O Sama kun mitä monesti huomaa että parempi koulutus on automaattisesti sama kuin parempi arvoinen ihminen. Unohdetaan tyystin se että jokaisella meistä on mahdollisuus tehdä elämässä valintoja mitkä päätyy erilaisiin saavutuksiin. Eikä sillä tosiaan ole luonteen ja ihmisen hyvyyden kanssa mitään tekemistä.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että rahasta pitäisi todella keskustella avoimemmin ja siihen liittyvä tabu pyrkiä poistamaan.

    Itsellä on sellaista näkökulmaa, että raha ei ainakaan tee onnelliseksi. Muistan, kun lapsuudessa monet kaverit oli kateellisia, kun meidän perheellä nimenomaan näytti olevan kaikkea (omakotitalo, asuntovaunu jne), mutta kulissien sisällä oli lähinnä töistä loppuun palanut äiti ja alkoholiongelmainen isä. Luulen, että nimenomaan sillä rahalla yritettiin paikata sitä rikkinäistä todellisuutta meidän lasten osalta, ja eihän se oikeasti ole lohduksi. Se on kuitenkin täysin luonnollinen reaktio, kuten sinunkin tapauksessasi, kun halutaan että kaikki olisi hyvin edes sitten materialistisella tasolla :) En ole vanhemmilleni mitenkään katkera, mutta tekisin itse kyllä monta asiaa toisin.

    Mulla on jonkin verran ollut ongelmashoppailua elämäni varrella ja olen elänyt yli varojeni, mutta olen onneksi välttänyt ylivelkaantumisen ja velkakierteet, ja saanut elämäntapani ajoissa kuriin. Kierrätys, minimalismi ja muut vastaavat arvot ovat astuneet tilalle. Nyt on luvassa todella tiukat kuukaudet, mutta olen onneksi oppinut suunnitelmallisuuden rahankäytön kanssa, nyt kun elää "aikuista" elämää asuntolainoineen ja autoineen niin ei voi elää kun pellossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on äärettömän hyvä muistutus mitä sanoit, ettei raha tee onnelliseksi. Tuon olen myös itse koittanut pitää mielessä. Etenkin työn suhteen. Muistan kun olin eräässä työpaikassa vakituisessa työsuhteessa ja pohdin liian pitkään sieltä lähtemistä. Olin pitkään ollut todella stressaantunut ja kireä, koska työpaikassa ei ollut hyvä olla, silti tuntui että ulkoinen paine pysyä paikassa oli melkoisen suuri. Lopulta irtisanouduin ja muistan kun monille se oli kauhistus että miten minä nyt vakituisesta työsuhteesta hyppäsin yhtäkkiä työttömäksi. Se oli oikea päätös vaikka taloudellisesti jouduinkin ahtaammalle. Sitä kuitenkin aina selviää tavalla tai toisella :) Jos oman terveyden ja ihmissuhteet menettää rahan takia niin se ei ole hyvä vaihtoehto ja sitä katuu lopun ikää.
      Ja juuri tuo mitä sanoit, että onnellisuus ei näy varallisuudessa. Tämän opin haluan ehdottomasti opettaa myös omille lapsilleni.

      Mukava kuulla, että vaikka toisinaan on rahan käytössä ollut haasteita niin olet silti onnistunut välttymään velkakierteeseen joutumiselta :) Mä luulen että sellaista ihmistä ei olekkaan joka ei olisi joutunut kantapään kautta opettelemaan rahan käyttöä ja joka ei olisi joskus elänyt yli varojensa. Se siinä on mahtavaa että oppii kuitenkin tarkastelemaan niitä omia ongelmakohtia ja kehittää niitä ja lapsuudessa koetut asiat pyrkii tekemään toisin aikuisena :)

      Poista