lauantai 3. marraskuuta 2018

Muutos lasten silmin

Lasten suhtautuminen isoihin elämänmuutoksiin voi olla dramaattista, mutta onneksi heidän tapauksessa muutoksen hyväksyminen taitaa käydä nopeammin kuin esimerkiksi aikuisten kohdalla.

Vaikka olen ollut aina sitä mieltä, että lasten ei tarvitsisi joutua näkemään ja kokemaan aikuisten riitoja, ovat ne valitettavasti välillä niitä joutuneet kokemaan. Loppu ajasta vanhan kodin luona, alkoi tilanne olemaan jo sen verran paha, että vanhin poikamme joutui ihan itse todistamaan monet riita tilanteet, toisen vanhempansa kännin tuomat epävarmuudet ja oudot käytökset. Näki hän jopa kerran kun poliisit veivät toisen vanhemman kotoa pois muualle rauhoittumaan ja selvittämään päätänsä.
Olisi ollut suoranainen ihme jossei tästä olisi hälle mitään oireita tullutkaan. Oirehtiminen alkoi normaalia isompana kiusan tekona, uhmaakin oli toki liikkeellä, mutta ihan kaikkea ei uhman piikkiin voinut laittaa. Alkoi myös loppu ajasta esiintymään merkillistä jalkakipua, jota aluksi luulin kasvusäryiksi. Lopulta aloin yhdistämään "kasvusäryt" aina erinäisten tilanteiden jälkeisiin hetkiin, niin siitä tiesin, että se onkin hänen tapa ilmaista haluavansa turvaa ja hellyyttä.

Ennen uuden kodin löytymistä, jouduimme yöpymään eri sukulaisten luona. Tämä ilman muuta hämmensi tilannetta entisestään. Poika alkoi itkemään iltaisin koti-ikävää. Jossain vaiheessa kun kotiin päästiin käymään, sanoi hän kuitenkin heti ettei siellä haluaisi olla vaan haluaisi takaisin esimerkiksi mummolaan. Hoitotätikin sattui juuri harmiksi olemaan puolitoista viikkoa pois, eikä meillä tuolloin ollut varahoitoakaan järjestetty.

Viimein koitti se hetki kun sain meille järjestettyä sen uuden kodin, kesti pojalla hetken aikaa ymmärtää, että tämä on nyt meidän koti. Nyt kun olemme saaneet omia leluja ja tuttuja huonekaluja ympärille poika on selvästi ottanut uuden kodin mieluisaksi paikaksi. :)
Vaikka elämämme alkaa pikkuhiljaa löytämään jatkuvien hankaluuksien jälkeen myös tasaisuutta, ovat vielä nämä mystiset jalka kivut pysyneet. Niiden ilmeneminen tapahtuu usein kun kielletään valojen rämppääminen, kun ei saa katsoa kolmatta tuntia autovideoita tai kielletään ajamasta pikkuautoilla pikkuveljen käden päältä. En siis vielä ole kokenut kauhean kiireelliseksi viedä häntä lääkäriin, mutta jos oireilu kovin pitkään jatkuu aion neuvolan kanssa asian tuoda julki.

Pienin mies puolestaan on muuttuvat tilanteet ottanut hyvinkin lunkisti. Riittää kun maitobaari on riittävän lähellä ja lämmintä syliä tarjolla, on hän kovin tyytyväinen olotilaansa.

6 kommenttia:

  1. Voimia uuteen elämään! Onneksi lapsilla on niin ihana, empaattinen ja lämmin äiti, joka on turvana. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mari <3 sanoistasi tuli mieltä lämmittävä olo <3 yritän parhaani koittaa pitää palettia kasassa, toki itsekkin heikoimpina hetkinä syyllistyn turhasta nipottamiseen ja äänen korottamiseen, joka sitten jäljestä päin harmittaa ja olo on silloin kaikkea muuta kuin empaattinen ja lämminhenkinen :( mutta askel kerrallaan koitetaan kaikki edetä eteenpäin :)

      Poista
  2. Tsemppiä ja voimia hurjasti! <3

    VastaaPoista
  3. Jaksamista uuteen tilanteeseen. Elämä on täynnä valintoja ja ne kipeimmät ovat usein niitä oikeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon myös sinulle :) näinhän se tuppaa olemaan. Itsekkin omaan onneksi perus ajattelutapana sen "asioilla on tapana järjestyä"-mallin. Pikkuhiljaa askel kerrallaan :)

      Poista