sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kun painajainen käy toteen

Heipä hei taasen pitkästä aikaa! Mulla on luonnoksissa yhtä jos toista avautumista siihen, miksen ole hetkeen kirjoitellut, mutta sen julkaisemista venyttelen vielä tovin. Halusin tulla ensin kertomaan meidän perjantai päivästä.

Äitiys on tuonut minulle mukanaan järjettömästi pelkoja. Ennen niin järjellä ja tilanne kerrallaan menevänä ihmisenä, olen alkanut liikaa stressaamaan tulevaisuuden asioita. Erinäiset pelot ovat myös usein läsnä, etenkin omaan lapseen kohdistuvat pelot. Se menettämisen pelko. No perjantaina se pelko liippasi todella läheltä meitä vanhempia.

Se alkoi jo aamulla, poika oli kuumeessa, päätettiin jättää hoitoon vieminen väliin ja mies jäi sairasta poikaa hoitamaan kotiin. Koko työpäivän ajan stressasin pojan vointia, oli vahvasti tunne että kaikki ei ole kunnossa. Mies vakuutteli tekstareissa kaiken olevan hyvin, että poika vain on kuumeen takia tosi uninen ja ei jaksa juurikaan leikkiä. Huoli jatkoi kasvamistaan ja töiden jälkeen läksin ruokakauppaan, kun kerrankin oli aikaa rauhassa käydä, vaikken pitänyt siitä ollenkaan. Koitin vain hokea itselleni, että käyttää nyt tilaisuus hyväksi ja rauhassa kiertää kaupassa, kun muutoin se harvemmin on mahdollista, että ei se koto tilanne siitä miksikään muutu olen minä siellä häsläämässä tai en ja saan varmasti soiton jos jotain sattuu. Pääsin kotiin ja siinä ilta meni kuumeisen pikkumiehen kanssa jota koitti keinolla millä hyvänsä piristää. Tuli ilta ja iltavaipan vaihdon yhteydessä se pelko iski vasten naamaa.. Pojalle oli ilmestynyt todella pahaa turvotusta vehkeisiinsä ja siitä sitten kiireesti pyysin miestä soittamaan päivystykseen, että mitä tehdään.. päivystys epäili ihan perus pissatulehdusta ja sanoi että jos pissavaippoja normaalisti tulee, niin ei tarvitse 70km lähtee ajeleen suotta, että aamulla sitten käydä oman kaupungin terveysasemalla. Itse olin jo ihan valmis kuskaamaan poikaa maailman ääriin, mutta mies sai vakuutettua minut että tehdään niinkuin lääkäri sanoo.

Aloin levittämään alakerran vuodesohvaa, jotta saisin sen yön nukkua pojan kanssa vierekkäin ihan vain oman mielenrauhan vuoksi. Ja hyvä että tein niin. Poika nukahti viereeni vuodesohvalle ja siinä viellä hetki katottiin telkkaria mieheni kanssa. Poika nukkui ehkä sen max.45 minuuttia ja kun hän nosti päätään siinä hetken ähräämisen jälkeen, sanoin miehele että nyt lähetään sairaalaan ja äkkiä. Pojan huulet, etenkin ylähuuli oli turvonnut ainakin kaksin, ellei jopa kolmin kertaiseksi. Saatiin kamat kasaan ennätys vauhdissa ja pian jo olimme tienpäällä. Ensiapuun päästyämme vastaanotto hoitaja tutki poikaa ja huomasimme itsekkin, että hällä oli tulipunaisia läiskiä ilmestynyt ympäri kehoa. Meidät siirrettiin jonotus aulaan odottamaan lääkärille pääsyä. Kello taisi olla tasan puolen yön. Odotimme miltein 2 ja puoli tuntia, kunnes pääsimme lääkärin luo. Poika onneksi oli hirmuisen reipas, jaksoi olla sylissä miltein koko ajan, viimenen puolituntinen alkoi kyllä käymään jo pienten hermojen päälle kun olisi pitänyt päästä konttimaan likaiselle lattialle -_-
Lääkäri tutki pojan ja hälle yritettiin antaa 3 eri lääkettä, jotka poika oksensi kahteen kertaan pihalle. Lopulta saimme siirron lastenpolille jossa poika sai kortisooni piikin kun ei kerta nestemäiset pysyneet sisällä. Meiltä kyseltiin paljon, mistä allerginen reaktio olisi voinut johtua, mutta emme keksineet mitään. Lopulta meidät siirrettiin osastolle tarkkailuun varmuuden vuoksi. Se oli helpottavaa ettei koko aikana ollut pojalla mitään hengitysoireita, mutta sitä näkyä kun pojan kasvot eivät olleet yhtään oman näkösensä, en varmasti unohda koskaan. Niin paljon pelkäsin, että mitä jos jotain tässä vielä tapahtuu.

Saatiin osastolla nukuttua hurjat 2 tuntia kun poika heräsi huutamaan pelosta, kun olimme niin oudossa ympäristössä. Turvotus oli kortisoonin takia onneksi jo hälvennyt. Lääkäri saapui noin klo.11.30 ja hän vain totesi ettei mitään allergiatestejä kannata tämän ikäiseltä ottaa ja että hän määrää allergialääkettä nyt parin päivän kuuriksi otettavaksi ja seuraillaan tilannetta. Sanoi että kun selvää tekijää ei ole tiedossa niin saattaa olla ihan jonkun viiruksen aiheuttamaa reagointia. Nyt sitten jännityksellä elellään kotosalla ja toivotaan ettei sama toistu. Lääkäri viellä lohduttavasti sanoi että jos tulee uudelleen niin heti ambulanssia soittamaan,että seuraava kerta on allergia tapauksissa yleensä kuulemma pahempi kuin ensimmäinen.. että turvallisin mielin jatkamaan arkea :D =/

Että jos äitiydestä olen oppinut sen että kuinka paljon voi toista rakastaa, niin olen nyt oppinyt myös sen kuinka järjetön voi olla se huolen ja pelon määrä toisesta ihmisestä!!

8 kommenttia:

  1. Voi kauheaa! :( jospa toista kertaa ei tulisi! Jaksamisia teille sinne 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ^_^ <3 onneksi tapaus on nyt vain paha muisto menneisyydessä ja toivottavasti pysyykin siellä, ettei tarvitsisi uudelleen kokea -_- <3 <3

      Poista
  2. Tuo on varmasti ollut teille kaikille ihan hirveä tilanne! Toivottavasti ei käy uudestaan noin. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä muista koska olisin viimen pelännyt noin, toivottavasti ei tartte enää kokea vastaavaa <3 kiitos paljon tsempeistä <3 onneksi tosiaan tilanne on jo ohitte ^_^

      Poista
  3. Kauhea tilanne, ja vieläpä noin pitkä odotusaika lääkärissä! Jaksamista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis <3 Onneksi tapahtunut on jo paha muisto menneisyydessä ja uutta kohtausta ei ole enää tullut! Flunssa vain pienellä on nyt ollut kova viimeaikoina et toivottavasti se nyt laantuisi piakoin! :)

      Poista
  4. Löysin hiljattain blogisi (myös vanhan blogin jota lueskelin läpi). :) Todella, allekirjoitan sen mitä tässä tekstissä sanot. Itsellä on kaksi lasta, 3 ja 2v ja kyllä vaan sitä on asennoitunut elämään ihan eri tavalla sen jälkeen kun nämä pienet tänne syntyivät. Toivottavasti teillä on kaikki sujunut hyvin! :)
    onceuponatimewitch.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä koko elämä on muuttunut ihan ylösalaisin tuon pojan syntymisen myötä! Jännä miten se vanhemmuus niin muuttaa ihmistä :) täällä onneksi voidaan hyvin, ei ole onneksi uusia allergia tapauksia tullut :) itse tässä olin reilu viikko sitten sairaalassa keuhkokuumeen takia, että sen takia on nyt vähän kirjotteleminen jäänyt! :(

      Poista