Viime päivät ovat olleet melkoisen hektisiä. Edeltävän kuun loppuun mennessä meidän piti tyhjentää mieheni asunto noin 150km päästä ja tämän kuukauden lopussa meillä pitää olla minun vanha asuntoni tyhjättynä. Rupeama alkaa onneksi olemaan jo voiton puolella ja uusi asuntomme alkaa pikkuhiljaa näyttämään kodikkaalta! Meillä kävi todella hyvä tuuri löytäessämme asunnon, joka on yli 10 neliötä isompi, omaa 2 vessaa ja yhden ylimääräisen makuuhuoneen. Tämä uusi kotimme on kaiken lisäksi paljon halvempi kuin edeltävä asuntoni. Kuukausittaiset asumiskustannukset nousivat vain alle 20€, vaikka vesimaksuja tulee maksettavaksi yhden ihmisen verran enemmän ja autopaikkojakin tarvitaan yhden sijaan nykyisin kaksi.
Vaikka muutto mieheni kanssa yhteen, uuteen ja isompaan kotiin onkin ollut todella ihana asia, on tämä ollut samaan aikaan hyvin raskasta. Omat menneisyydestä koetut traumat meinaavat puskea koko ajan hyvin voimakkaana läpi. On ollut todella vaikeaa nauttia tästä kaikesta, kun samaan aikaan pelkään todella paljon erinäisiä asioita tapahtuvaksi. Menettämisen pelko, riittämätömyyden pelko ovat suurimpina pelkoina ja se, että joutuisin kaiken menneen kokemaan uudelleen. Tiedän, ettei pitäisi ajatella näin. Se mitä menneisyydessä jouduin kokemaan, ei tarkoita sitä, ettäkö niin kävisi nyt. Se vain on todella vaikeaa päästä näistä ajatuksista ja peloista irti kun on tullut niin monta kertaa satutetuksi ja yksin jätetyksi. Sitä ei osaa ajatellakkaan miten pienistä asioista saattaa yhtäkkiä lävähtää jokin muisto mieleen ja samaan aikaan aiheuttaa jäätävän ahdistus reaktion päälle. Onneksi pääsin uudelleen samalle psykiatriselle sairaanhoitajalle keskustelemaan, jonka kanssa keskustelin viime keväänä näistä menneistä. Tällä kertaa emme enää pohdi syitä omille tuntemuksilleni ja peloilleni, vaan tällä kertaa aiomme paneutua niiden pelkotilojen kohtaamiseen ja toivottavasti ne pelot alkavat sen jälkeen näyttelemään huomattavasti pienempää roolia minun elämässäni, kuin mitä ne ovat tähän mennessä näytellyt. Olen niin väsynyt tähän pelkäämiseen ja haluan voida nauttia tästä uudesta elämäntilanteesta. Minulla on vierellä rakastava kumppani, joka kunnioittaa minua ja jonka vierellä minulla on hyvä ja ennen kaikkea turvallista olla. Olokin on monesti todella syyllinen näistä tunteista ja peloista, tuntuu pahalta tuntea näin kun minullahan pitäisi kaikki olla nyt hyvin.
Tulevaisuus myös stressaa mieltä ja olenkin sitä tässä jo hetken kipuillut. Hoitovapaa päättyy ensi keväänä, minulla ei ole koulupaikkaa eikä työpaikkaa. Tämä on alkanut myös pelottamaan. Tuntuu, että monilla muilla on selkeät suunnitelmat, tavoitteet ja haaveet, paikka minne mennä ja mitä tehdä. Itse koen ajelehtivani vailla suuntaa päivästä toiseen ja en tiedä yhtään mitä edes haluaisin tehdä ja mistä edes haaveilisin. Voihan olla, että se idea putkahtaa yks kaks mieleen ja asiat alkavat rullaamaan. En vain ole yhtään omalla vahvuusalueellani tämän epätietoisuuden kanssa.
Mitä teille muille kuuluu? Onko teidän muiden helppoa löytää itsellenne kiinnostavia harrastuksia/ammattia tms?
Innostun helposti ja kyllästyn nopeasti, ainakin harrastusten suhteen. Stressasin ammatinvalinnasta vuosia kunnes tajusin että elämässä ei koskaan tule valmiiksi. Ja pääsin siitä ajatuksesta että tietyn ikäisenä pitäisi olla saavutettu tiettyjä asioita. Olin 19 kun menin kaupan kassalle kesätöihin, eikä ollut tulevaisuuden suhteen mitään suunnitelmaa. Jäin perhevapaille 8 vuotta sitten ja hoitovapaan lopun lähestyessä iski ahdistus etten halua enää kaupan kassalle takaisin, hain kiinnostavalle alalle opiskelemaan. Opiskelin kosmetologiksi nyt yli kolmekymppisenä ja palasin kaupan alalle töihin. En tiedä vieläkään mikä minua kiinnostaisi, mutta kaupan hommat osaan,se riittää. En ole kovinkaan kunnianhimoinen.
VastaaPoistaMinulla on vähän samoja taipumuksia, että saatan nopeasti innostua monestakin asiasta ja sitten yks kaks, mielenkiinto lopahtaa.
PoistaTuo on myös tuttu ilmiö,että tulisi saavuttaa tiettyjä asioita tiettyyn ikään mennessä. Näistä tälläisistä paineista tättyisi opetella päästämään irti ja luottaa vain siihen, että ajan kanssa asiat selkiytyy :)
Täällä lomaa odotellessa - muutama isompi projekti pitää saada ensin valmiiksi. :) Joululahjoja täällä suunnittelen ja muuten kaikki rullaa tosi hyvin elämässä. <3 Kannattaa pitää mieli avoimena, voi olla, että yllättäin löydätkin sen oikean suunnan tai ajaudut tarkoituksella oikeaan suuntaan. :) Siulla on onneksi vielä aikaa pähkäillä ja hakea töitä, hoitopaikanhan kunta järjestää kahdessa viikossa tarvittaessa. ^^
VastaaPoistaTämä on ihan totta :) välillä vain iskee näitä epätoivon hetkiä kun tuntuu, että kaikilla muilla on selkeät sävelet omien elämiensä kanssa ja itse ei yhtään tiedä mitä lähtisi tavoittelemaan :D Mutta kuten sanoit, yleensä ne ratkaisut tulevat ihan itsestään ^_^
PoistaIhamaa lomaa sinulle sitten kun sinne pääset <3 Tekee varmasti hyvää ^_^
Mahtavaa, että teidän uusi koti on monin tavoin parempi! 😊 Ymmärrän tosi hyvin kaikenlaisten epävarmuuksien kolkuttamisen takaraivossa, ja on tosi hienoa, että olet kuitenkin jo ottanut käyttöön kaksi asiaa, jotka voi niitä tehokkaasti ehkäistä: ammattiavun ja sen, että sanoittaa tunteitaan ääneen ja uskaltaa puhua niistä täällä blogissa mutta ennen kaikkea tietty puolisolle. 😊
VastaaPoistaMä aloitin nyt syksyllä luovan kirjoittamisen kurssin avoimessa yliopistossa, ja olen tykännyt. Samoin blogger ja oma blogi on uusvanha harrastus. 😄 Joogaakin yritin aloitella uusiksi, mutta saa nähdä, miten pitkään joogasali pysyy auki koronatilanteen muuttuessa.
Joo olen ottanut sen asenteen, että parasta mitä voin itselleni ja läheisilleni tehdä on ottaa rohkeasti ammattilaisiin yhteyttä ja hakea sitä kautta apua. En voi velvoittaa läheisiäni jaksamaan minun tukemista määrättyä enempää jollen itse ole valmis tekemään kaikkeni oman paranemiseni eteen. :) Samalla olen paljon oppinut itsestäni ja pikkuhiljaa muuttamaan omia vääristyneitä toimintatapojani. :)
PoistaOi, kuulostaa mielenkiintoiselta tuo avoimen yliopiston kurssi ^_^ täytyisi itsekkin koittaa rohkeasti erilaisia juttuja, josko jostain löytyisi se kipinä :)