On jälleen pitkä tovi vierähtänyt viime kirjoittamisesta. Olen viime aikoina kriiseillyt jälleen paljon blogini puolesta. Mitä teen tämän kanssa, kun aikaa ja jaksamista ei juurikaan ole? Lukeeko näitä blogeja yleensäkkään enää kukaan? Samaan aikaan pieni kaipuu on kirjoittamista kohtaan edelleen, olihan tämä joskus aikanaan todella tärkeä paikka purkaa ajatuksia. Samaan aikaan mitä vanhemmaksi on elänyt, sitä enempi on alkanut miettimään omia sanomisiaan. Mitä ajatuksia enää on soveliasta sanoa ääneen, ettei tule vahingossa loukanneeksi jotakuta tai aiheuttaneeksi eripuraa? Pohtiiko kukaan muu vastaavaa lapsiarjen pyörteissä?
Meillä tällä hetkellä elämä heitti taas uudenlaisia haasteita kehiin. Nimittäin asunnossamme ilmeni sisäilmaongelmia, jotka pakottivat etsimään uuden kodin. Onneksi uusi koti löytyi läheltä ja lapset saavat täten pitää tutut koulut ja kaveripiirit. Nyt vain toivomme kovasti, että uudessa kodissa ei ilmenisi samoja terveyshaasteita. Arkemme siis on töiden ohella sisältänyt pakkaamista ja tavaroiden läpi käymistä.
Alkuun tämä muuton pakollisuus ahdisti hyvinkin paljon. Nyt olen alkanut ajattelemaan tilannetta, jopa uuden alun mahdollisuutena. Meillä kun on nykyisessä kodissa ollut paljon erinäisiä haasteita, liian vähän neliöitä tarpeeseen nähden, levottomaksi käynyt naapurusto, omalta osaltani koen, etten ole missään kohtaa saanut asunnosta sellaista kotia, jossa olisi levollista olla. Myös erinäiset keskinäiset kitkat haastavat yhteistä arkea ja ilmoitinkin jo kanssaeläjille toiveeni, että uudessa kodissa aloitettaisiin ns.puhtaalta pöydältä ja kaikki sitoutuu luomaan omalta osaltaan mukavaa ja toisia kunnioittavaa ilmapiiriä. Toivon myös todella paljon, että uuden kodin myötä meidän kaikkien erinäiset terveydelliset haasteet helpottaisivat.
Syksy itsessään on myös tuntunut todella raskaalta ja pitkältä vaikka se onkin virallisesti vasta aluillaan. Terapiaa on jäljellä enää alle puoli vuotta ja vähän jo hirvittää miten tulen pärjäämään ilman. Ymmärrän toki, ettei tarkoitus olekkaan jatkaa lopun ikää, mutta silti on tullut tunne, että vielä olisi todella paljon asioita mitä pitäisi läpi käydä ja aika tuntuu vain katoavan sormien välistä pois. Työni on myös haastanut jaksamista todella paljon. Tiimin yhteistyö ei jotenkin suju ja koen jatkuvaa huonommuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Yhden työtoverin kanssa ei yhteistyö tahdo sujua ollenkaan, tuntuu että hän ei jotenkin siedä minua ja mulla itselläni on tunne, että hän odottaa minun täyttävän entisen työtoverinsa saappaat, johon en tule ikinä yltämään jo pelkästään oman luonteeni perusteella, sekä erilaisen kokemusvuosien ja työskentelytapojen perusteella.
Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella on syksy hurahtanut? 🙂🍂
