Syntymäpäivä hulinaa

 Meillä juhlittiin tuossa noin viikko sitten kahdet syntymäpäivät. Ensin oli rakkaan esikoiseni 9 vuotis syntymäpäivät ja tästä muutaman päivän päästä oli myös mieheni syntymäpäivät. 

Esikoisen syntymäpäiviä juhlittiin kutsumalla lähimmät sukulaiset kahville. Yleensä minulla on ollut tapana jakaa porukka kahteen eri kattaukseen, jotta pieniin tiloihin mahtuu paremmin. Nyt kuitenkin päätimme pitää kaikki samalla kattauksella, koska varsinkin iäkkäämpien vieraiden saapuminen paikalle oli hyvin epävarmaa. Suureksi iloksi kuitenkin lähes kaikki pääsi paikalle ja vaikka hetkellisesti pieni asuntomme olikin täpösen täynnä, löytyi kaikille kuitenkin istumapaikkaa ja pääsi sopivasti myös kaikki sukulaiset seurustelemaan keskenään. Ja me pääsimme vähemmällä stressillä kun kaikki oli ns.yhdeltä istumalta ohitte. 🙂

Tarjolle esikoinen oli pyytänyt kissa kakkua ja sellaisen hänelle tein. Sankari oli tyytyvainen lopputulokseen, vaikka itse olinkin kriittinen kun kakusta ei tullut yhtään sellainen mitä olin ajatellut. Pitäisi vain opetella olemaan armollinen itselleen. Ei tällä aikataululla ja lasten pyöriessä jaloissa voi taikoa mitään kisakakku tasoista lopputulosta. Tai itse en ainakaan kykene, vaan pitäisi pystyä käyttämään monia monia tunteja, jotta työn lopputulos miellyttäisi edes jollain tasolla. Lisäksi kahvipöytään eksyi perinteiset kaupan pakaste osastolta ostetut karjalanpiirakat, munavoi, kinkku-juusto pizzaa, keksejä, sipsiä, popcornia ja nameja. Vieraat ja sankari vaikuttivat olleen mielissään ja itsekkin olin tyytyväinen kun olin kerrankin arvioinut tarjottavien menekin hyvin. Mikään ei loppunut kesken, mutta mitään ei myöskään hullunlailla jäänyt meille hävitettäväksi. 😊

Meillä kävi myös neljä kaveria juhlistamassa päivänsankaria. Kissa teema oli myös näissä juhlissa teemana. Täytekakun sijaan tarjosin kaupan valmiita kuppikakkuja jotka itse tuunasin sokerimassalla kissa teemaan sopiviksi 😊 Meno tuppaa tän ikäisillä olemaan jo melkoisen vauhdikasta, joten järjestimme pientä ohjelmaa legomasters-kisan muodossa. Oli hienoa seurata miten nuoret heti jakoivat porukan kahteen ryhmään ja alkoivat tekemään yhteistyötä keskenään. 

Mieheni syntymäpäiviä juhlimme ihan rauhakseltaan Tampereella pyörähtäessä. Kävimme Puolenkuun peleissä ostoksilla ja kävimme myös ensimmäistä kertaa kokeilemassa, millaista ruokaa Tampereen pizzamestareilla oli tarjolla. Itse otin pasta-annoksen jossa oli katkarapuja ja valkosipulia. Mieheni puolestaan otti pizzan joka sisälsi kanaa, maissia, pekonia, paprikaa ja ananasta. Itse pidin omasta pasta-annoksestani todella paljon. Annos oli todella tuhti ja iso, en jaksanut kokonaan sitä syödä, valkosipulia ja katkarapuja oli kerrankin reilusti. Mieheni luonnehti omaa annostaan mukavan kevyeksi, ei jäänyt sellaista raskasta oloa mitä monista muista pizzoista jää niiden rasvaisuuden takia. Maissi oli uusi tuttavuus pizzassa ja makua se ei kuulemma tuonut siihen oikeastaan ollenkaan. Mutta jos Tampereen seudulla sattuu liikkumaan ja on ruokapaikkaa vailla, kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa jos ei aiemmin ole käynyt 😊

Helmikuu

Eka postaus tälle vuodelle. Olin jo kuitenkin luonnoksiin ehtinyt väkästelemään postausta uudesta vuodesta, viime vuoden kohokohdista, omista synttäri/ikääntymiseen liittyvistä pohdinnoista ja niin taas se elämä vain on tullut väliin ja kirjoittaminen jäänyt puolitiehen 😖 Vanha kliseinen kysymys, onko nämä nyt niitä ruuhkavuosia? Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on vuosi alkanut suotuisissa merkeissä 💖

Piti oikein käydä katsomassa, koska viimeksi olen mitään kirjoittanut julkaisuun asti ja lokakuutahan se näytti. Korkea aika siis koittaa saada jotain raapustettua kasaan. 

Mitäpä meidän perheelle oikein kuuluu? Noh, kaiken kirjavaa. Arki pyörii 10kk vanhan neidin ehdoilla, isompien lasten haasteiden äärellä ja koitetaan samaan aikaan pysyä itse järjissämme. Mies hyppäsi vuorostaan vanhempainvapaalle ja itse olen koittanut saada sijaisuuksia ilmoittelemalla moneen paikkaan, että täällä ollaan jos sijaisia tarvitaan. Toistaiseksi on ollut hiljaista, mutta eiköhän se siitä vilkastu jossain kohtia. Sain nyt alustavasti kyselyä kuitenkin jo ensi syksylle, että olenko käytettävissä, sillä pidempi aikaisempaa työtä mahdollisesti olisi tiedossa. Tämä totta kai tuo jo valtaisaa helpotuksen tunnetta, tiedon siitä, että taloudellinen tilanne mahdollisesti silloin olisi kohentumassa. 

Minimimmi meillä kiipeilee jo kovasti joka paikkaan ja liikkuu sujuvasti tukea vasten, vielä ei ihan uskallus riitä ensiaskeliin, mutta pian ne varmasti ovat edessä. Vanhimman lapsen kanssa meillä viimein on alkamassa tukiasiat pitkien vääntöjen jälkeen ja toivon todella, että lopputuloksena on vähän helpompi arki ja mahdollisesti jonkin sortin nepsy-diagnoosi, josta meillä itsellä on hyvin vahva epäilys. Keskimmäisestä on myös suuri huoli niin kotona kuin eskarissa ja apua myös hänelle on haettu. Toivomme kovasti, että nekin asiat johonkin suuntaan etenevät 💖 Itselläni on kolmannen vuoden terapian jatkohakemus meneillään ja toivon todella, että se myönnetään. Sen verran kuormittavaa on arki meillä ollut, että tuntuisi suorastaan kamalalta pelkkä ajatuskin siitä, etten sitä saisi. 

Tulevina tapahtumina meillä on minun töiden etsinnän ja lasten asioiden hoitamisen lisäksi myös kaikkien lasten syntymäpäivät, jotka sopivasti ovat kuukauden välein. Ihanaa on myös tieto, että kesään päin ollaan jälleen menossa 💖 Toivottavasti tästä vuodesta tulee huomattavasti parempi kuin edellisestä.

Lokakuu

 Taas on jäänyt useampi luonnos roikkumaan blogin puolelle. On ollut jotenkin todella vaikeaa löytää arjesta hetkeä saattaa tekstejä loppuun asti. Vaikka järjellä koittaa ajatella, että mulla on nyt pieni vauva talossa, isommat lapset myös omine tarpeineen, kotityöt yms. Että ei pitäisi potea huonoa omaatuntoa siitä ettei ole ehtinyt, mutta osa minusta silti soimaa itseään, miksen minä pysty. Miten muut äidit löytää aikaa ja ennenkaikkea jaksamista omille jutuilleen? 

On ollut myös sydäntä lämmittävää nähdä blogissa kommentointia miten kuulumisiani on kaivattu 💖 Kiitos paljon, yritän löytää hetkiä kirjoittaa edes vähän silloin tällöin, ettei muuri kasvaisi liian suureksi tätä harrastusta kohtaan 🙂💖

Mitäs meille kuuluu? Ronja täytti tuossa kuun vaihteessa 6kk, eli ensimmäinen vuosipuolikas saavutettu. 😍 Ronja on luonteeltaan äärettömän iloinen vauva. Jos jokin asia ei neitiä miellytä, ilmaisee hän tyytymättömyytensä murinalla tai päristelyllä. Hän omaa myös hyvin vahvan luonteen. Päivisin on haastavaa saada mitään isompaa tehtyä, kun neidin päikkärit on luokkaa hyvin epäsäännölliset ja hyvin lyhyet. Öisin hän nukkua pussuttaakin sitten 1-2 herätyksellä. No en valita, mieluummin otan ne yöunet 😅 Ensimmäinen korvatulehduskin ehti tässä neidille tulemaan ja sitä ollaan nyt hoidettu yli kuukauden päivät. Toinen antibioottikuuri on tällä hetkellä meneillään ja toivon todella, että pienen vointi kohenee. ❤ Mentiin aluksi julkiselle puolelle, mutta siellä lasta ei kunnolla edes tutkittu ja mulle naureskeltiin suoraan "te äidit ootte aina liian herkästi huolissanne lapsistanne" 😒 Onneksi maksetaan vauvavakuutusta niin hoituu tuolla yksityisellä puolella asiointi mutkattomammin ja siellä ollaan saatu apua ja ollaan tultu kuulluksi. 

Lisäksi meille tuli myös tässä alkusyksystä miehen kanssa 5 vuotta yhteistä taivalta täyteen ja 10.10 tuli ensimmäinen hääpäiväkin. Ihan haasteettomasti ei arki ole sujunut, isompien lasten kanssa erilaiset haasteet koettelee todella paljon, sekä vastuut arjen pyörittämisestä tuntuu kaatuvan valtaosin omaan niskaani, joten se on kuormittanut omaa henkistä hyvinvointiani. Toivottavasti isyysloma auttaa miestäni havainnoimaan arkeamme paremmin ja toisi ymmärrystä miten monta asiaa pitää ottaa arjessa huomioon, ettei asiat ehtisi mennä kaaoksen puolelle.  Menneisyys myös huhuilee omia pelkojaan tuolle isyysvapaa ajalle. Koitan kuitenkin sinnikkäästi pakottaa itseäni ajattelemaan positiivisesti, tilanne on eri, kumppani on eri.. Paljon aiheita olenkin käsitellyt terapeuttini kanssa viime aikoina. 

Ensimmäistä hääpäivää kävimme juhlistamassa kiipeilyn merkeissä. Koska olen korkeanpaikan kammosta kärsivä, koin valtavaa itseni ylittämistä, kun uskaltauduin kiipeämään jopa n.4 metrin korkeuteen. Meillä oli varattuna ohjaaja tunnin ajan ja hän teki kyllä huikeaa työtä, tuli itselle turvallinen olo, enkä kokenut missään vaiheessa nolona jos uskallus meinasi murentua kesken kaiken. Kokeilimme myös boulderointia ja siitä tuli kyllä itselle ehdoton lemppari laji. 

Kuva: mieheni ottama

Sellaisia kuulimisia tänne. Toivottavasti teidän lukijoiden syksy on lähtenyt hyvin käyntiin. 😊

Maaliskuinen

 Meidän huhtikuusesta tulikin maaliskuinen. Neiti päätti syntyä vauhdilla 31.3 klo.4.56 vain noin. 2h synnytyksellä perätilassa. Kaikki meni nopeasta etenemisestä huolimatta todella hyvin ja itselle jäi synnytyksestä itsessään todella hyvä tunne. Vauva arkea ollaan siis ehditty viettämään nyt heiman reilu 2kk. 

Kukka seppele on paikallisen kukkaliikkeen upea taidonnäyte 💖

Pojat ovat ottaneet isoveljen roolin pieniä alkuhaasteita lukuunottamatta oikein hyvin. Etenkin tuo 8 vuotias on omannut valtavan hoivavietin ja auttelee kovin mielellään siskonsa hoidossa. Nimiäisetkin pidettiin tuossa n.viikko sitten lähimmille sukulaisillemme ja neiti sai nimekseen Ronja. 😊💖 Ulkoistimme juhlat täysin minimoidaksemme stressiä ja se ehdottomasti kannatti. Olisi kannattanut jo aiempienkin lasten kohdalla, mutta mennyttä kun ei voi muuttaa niin hyvä että edes kolmannen kohdalla pystyin antamaan itselleni sen luvan, että nyt mennään kerrankin siitä mistä aita on matalin. Varasimme juhlatilan lähialueelta ja sinne juhlatilan kautta pitopalvelun tarjoiluineen. Suosittelen muidenkin tekevän näin minimoidakseen stressiä tärkeänä juhlapäivänä 😊

Mekon löysin nimiäisjuhliin alle 20€ H&M liikkeestä.

Miten omat olot on kestänyt tätä vauva-arkea ja hormonien tuomia myllerryksiä? Täytyy rehellisesti sanoa, että haasteita on ollut. Vaikka sen teoriassa ja käytännössä tiesikin, että vauva on tarvitseva alkukuukausina, on mieli ottanut todella raskaasti tämän arjen. Perhedynamiikka on hakenut uusia uria uuden tulokkaan myötä ja se on ollut valtavan raskas prosessi ainakin itselle, kun tuntuu, että täytyy yrittää koko ajan pitää pakettia jollain lailla kasassa ja olla erilaisissa konflikteissa erotuomarina. Riittämättömyyden tunne on jatkuvasti läsnä, tunne ettei pysty tarpeeksi repeytymään äitinä, tunne ettei ole tarpeeksi hyvä vaimo, tunne että hukkaa ne vähätkin rippeet omasta itsestään tässä kaikessa. Jatkuvasta yksinäisyyden tunteesta puhumattakaan. Samaan aikaan kun näitä kaikkia tunteita on käynyt läpi sitä jälleen surkuttelee myös, kun se vauva-arki menee taas ohi, niin ettei ole osannut siitä nauttia 😥 Jotenkin sitä oli ajatellut ruusunpunaisten lasien läpi, että tällä kertaa mulla on ihana ja onnellinen vauva-arki mitä en exän kanssa saanut kokea. Nyt kun ne odotukset eivät olekkaan täyttyneet.. no valtava pettymys ja suruhan se on ollut itselle. Lasta en missään nimessä kadu, mutta kumpa en olisi luonut itselleni ennakkoon liian suuria odotuksia ja toiveita tästä arjesta. Onneksi terapia käynnit jatkuu ja pääsen ajatuksiani purkamaan aina kerran viikossa. Onneksi on kesä ja eiköhän se arki tästä tasaannu, toivon kovasti niin 💖

Loppu häämöttää

 Olen nyt ollut 1 viikon ja 2 päivää äitiyslomalla. Tuntuu että aikaa olisi kulunut enemmänkin. Mulla on ollut todella paljon vaikeuksia sopeutua jälleen tähän kotona olemiseen ja huomaan kuinka salakavalasti omat mielen möröt ovat alkaneet kuiskutella korviin yhtä jos toista ikävää ajatusta ja pelkoa. Samaan aikaan olo on helpottunut, kun ei tarvitse töihin tällä hetkellä mennä ja huomasin oman uupumistilanteeni olevan jälleen tapissa töissä ollessa.. Ehkä tämä kaikki stressi ja pinnan alla kytenyt uupumus alkaa pikkuhiljaa puskemaan läpi kun oikeasti on aikaa pysähtyä. Tosin tällä hetkellä en rehellisesti osaa sanoa onko se ollut hyvä juttu. 

Huomaan sen, mitä lähemmäksi tuleva synnytys lähenee, sitä enempi olen alkanut jälleen mielessäni käsittelemään menneisyyden kokemuksia ja en kiellä etteikö toisinaan pelkotilat kävisi mielessä: "mitä jos samat kokemukset toistuu jälleen?". Yritän kuitenkin kovasti ajatella, että nyt on tilanne siinä määrin toinen, että mies on täysin eri, että nämä ovat vain traumojeni tuomia pelkotiloja vailla totuutta. Aika näyttää miten arki tässä lopulta muotoutuu. 

Jännitystä ja lievää pelkoa aiheuttaa myös se, että nykyinen vauva on tällä hetkellä edelleen perätilassa. Huomenna olisi tiedossa käännösyritys Tayssissa. Se jännittää todella paljon. Olen paljon lukenut erilaisia kokemuksia toimenpiteestä. Lisäksi minua oikeesti pelottaa jos vauva ei suostu kääntymään, niin mitäs sitten? Pystynkö synnyttämään alateitse? Uskallanko ottaa riskin? Mitä jos joudun seltioon? Miten siitä selviydyn ja millainen paranemisprosessi siitä tulee? Paljon avoimia kysymyksiä, joita tuntuu että joudun täysin yksin näitä pohtimaan. Huomenna ollaan joltain osin vähän viisaampia.. 

Otin vielä viime hetken masukuvia muistoksi, jos sattuu, että synnytys käynnistyy odotettua nopeammin. 

2023

Minulla on ollut jälleen monta luonnosta odottamassa loppuun saattamista, mutta tuntuu, että aika hulahtaa taasen ohitse sellaisella vauhdilla, että niiden loppuun saattaminen on melkoisen työlästä. Niinpä päätin nyt kiteyttää kaiken samaan postaukseen ja kerrata vähän koko viime vuotta, miten on mennyt 😊 

Tammikuu-kesäkuu:

* Vuosi alkoi meillä vähän heikommissa merkeissä. Sairastettiin korona, josta onneksi selvittiin melko lievillä oireilla, mutta voimattomuus ja itselläni omien keuhkojen terveydentila jäi pitkäksi aikaa vajaavaiseksi. Alku vuodesta myös stressasin paljon työtilannettani, koska olin irtisanoutunut joulukuussa edellisestä työsuhteesta. Lukuisat hakemukset lähialueiden päiväkoteihin tuotti tulosta ja aloin saamaan ensin pieniä sijaisuuksia ja lopuksi sainkin kevääksi pidempi aikaisemman pestin. 

* Löysin myös pitkien etsintöjen jälkeen itselleni terapeutin, jonka luona olen päässyt käymään viikottain purkamassa mielen painolastia. Olin tuona keväänä aika loppuun palanut ja mieleni vaelsi todella synkissä vesissä. Terapiasuhteen aloitus tuli siis erittäin tärkeään ajankohtaan.

* Tatuointi projektia myös jatkettiin muutamalla sessiolla eteenpäin. 

* Esikoinen täytti 7 vuotta ja päätti alkukesästä samalla eskari-/päiväkoti taipaleensa. Nuorimmainen puolestaan täytti 5 vuotta. En käsitä mihin nämä vuodet ovat oikein vierineet. 

* Kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa stand up-esityksessä katsomassa Sami Hedbergiä. Esitys oli loistava ja sain nauraa vedet silmissä monelle jutulle. Loppu ilta ei mennytkään ihan putkeen ja moninaisten tilanteiden lopputulemana tuli itselle valtaisa ahdistus ja lähdin aikaisin aamusta yksin kotiin, vaikka meidän piti mieheni kanssa vielä jäädä tuttava pariskunnan luokse pelailemaan lautapelejä. 

* Luin kevään aikana myös monta kirjaa, joka oli itselleni suuri saavutus, koska en ole pystynyt vuosiin keskittymään niin paljoa, jotta olisin saanut yhden yhtäkään kirjaa luettua loppuun asti. Lukemani kirjat kevään aikana:

- B.A.Paris-- Suljettujen ovien takana

- Lisa See- Lumikukka ja salainen viuhka

- JK. Rowling- Harry Potter ja viisasten kivi

 

*  Juhlittiin myös mieheni kummitytön ripille pääsyä ja samalla tapasimme pitkästä aikaa mieheni puolen sukua. 

* Kesäkuussa meidän auton perään ajoi toinen auto ja automme meni lunastukseen.

Heinäkuu-joulukuu:

 

* Kävimme koko perheen voimin katsomassa Tampereella dinosaurusnäyttelyä, joka oli aivan huikea kokemus. 

* Vierailimme minilomalla rapakon toisella puolella Viron Pärnussa. Lapset pääsivät ensimmäistä kertaa hotelliin yöksi, juhlimme Pärnussa mieheni äidin 70-vuotis syntymäpäiviä ja vietimme muutaman ihanan päivän heidän kanssaan. 

* Minilomalta palattuamme tein kotona positiivisen raskaustestin. 

 * Kävimme Parolan panssarivaunumuseossa katsomassa Kuningastiikeri-panssarivaunua. 

* Esikoinen aloitti koulutaipaleen.

* Kävimme elämämme ensimmäisen kerran Hämeen keskiaikaisilla markkinoilla.

* Seurustelumme vuosipäivänä 9.8 menimme kihloihin. Mies olisi vienyt samalla vihille, mutta itselleni moinen tuli liian äkkiä ja vaadin hieman sulattelua. Mietimme ajankohdaksi seuraavan vuoden kevättä, vauvan nimenannon yhteyteen, mutta prosessoituani asiaa, tulin siihen päätökseen, että miksei mentäisikin jo syksyn aikana. Siispä järjestimme vajaassa kahdessa kuukaudessa häät 😀 Meidät vihittiin maistraatissa 10.10 ja 14.10 juhlimme viikinki teemaisia häitä Hämeenlinnan upeissa maisemissa. Hääjuhlassa paljastimme lähimmille sukulaisille tulevan perheenjäsenemme. 

Hääkuvat: Kaisu Nikki

* Täytin marraskuussa 35 vuotta. 

* Joulukuun alussa sain neulottua elämäni ensimmäiset villasukat.

* Kävimme Lord of the Lostin keikalla.

 * Ostettiin joulukuussa minulle viimein auto, jotta pääsen paremmin kulkemaan töihin ja johon mahtuu tuleva perheenjäsenkin mukaan. 

Tiivistäen vuosi on ollut melkoinen vuoristorata. Jos alkuvuodesta minulle oltaisiin sanottu mitä loppu vuosi tulee pitämään sisällään, olisin todennäköisesti nauranut ja pyöritellyt silmiäni epäuskoisesti. Enkä usko, että tähän pisteeseen oltaisiin päästy, ellen olisi löytänyt terapeuttia, jonka kanssa työstää trauman muovaamia viallisia ajatusratojani uusiksi. Mielenkiinnolla jään katselemaan, mitä tulevalla vuodella on minulle tarjota. Ainakin se tulee pitämään sisällään valtaisasti muutoksia perheessämme, joka varmasti samaan aikaan myös vaatii meiltä paljon sopeutumista, mutta myös toivottavasti hioo meitä vielä tiiviimmin yhteen ja kasvattaa meitä perheenä vahvemmaksi tiimiksi. ❤

Ostoksia tulevalle vauvalle

 Nyt kun saavutimme ensimmäisen ultran tuossa kuukausi sitten, olen uskaltautunut ostamaan kirpputorilta muutaman vaatekappaleen tulevalle pienokaiselle.

Olen koittanut valita mahdollisimman sukupuolineutraaleja sävyjä ja malleja, koska emme vielä tiedä kumpaa sukupuolta tuleva pienokainen on. Tuntuu että näiden ostosten myötä, tulevat muutokset perheessämme konkretisoituu hieman enemmän. Tällä hetkellä itsellä on vielä melko etäinen suhtautuminen tulevaan vauvaan. En tiedä vaikuttaako asiaan menneisyyden kokemukset: pelkäänkö, että jään jälleen yksin, vai vaikuttiko tähän suhtautumiseen se kun pelkäsin niin paljon sitä miten töissä tämä tilanne otetaan. Siellä kun on työtovereita jotka valitettavasti ovat kärsineet lapsettomuudesta ja en halua omalla tilanteellani repiä heidän haavojaan auki. 😔 Onneksi tilanteeni on otettu työyhteisössämme hyvillä mielin vastaan ja ei tavitse itsekkään onneksi enää yrittää salata omaa raskautta.

Fyysisesti vointi on pysynyt hyvänä, jos vain muistan syödä tarpeeksi säännöllisesti. Pieniä hentoisia liikkeitäkin on jo alkanut tuntumaan, kun pysähtyy rauhassa makoilemaan ja tunnustelemaan omia tuntemuksia. Vielä kun saisi pään tajuamaan, että nyt on eri elämäntilanne ja mun ei tarvitse olla koko ajan ns,valmiustilassa. Onhan tässä onneksi vielä aikaa...